Rakkaus ja toivo paremmasta huomisesta ovat asioita, jotka eivät mene pois muodista, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Suvi Kerttula.
Muistan yhä, missä järjestyksessä kirjat olivat mummolan kirjahyllyssä. Katselin usein pyhäpäivien joutilaina tunteina kirjojen selkämyksiä.
Eeva Kilpi oli yksi mummon lempikirjailijoista. He olivat molemmat Karjalan evakoita. Heitä yhdisti kaipuu.
Helmikuussa 98 vuotta täyttänyt Eeva Kilpi on yhä ajankohtainen. Viime viikolla Kansallisteatterissa sai ensi-iltansa Anna-Riikka Carlsonin Rakas Eeva Kilpi -päiväkirjaromaaniin pohjautuva näytelmä Nämä juhlat jatkuvat vielä. Pääosissa ovat Eija Ahvo ja Jonna Järnefelt. Näytelmän on käsikirjoittanut Kati Kaartinen ja ohjannut Laura Mattila.
Rakkaus ja toivo paremmasta huomisesta ovat asioita, jotka eivät mene pois muodista.
Evakkotarinat koskettavat erityisesti nyt, kun Yhdysvallat ja Israel ovat aloittaneet iskut Irania vastaan. Sota tulee lähelle.
Sota ja kodin jättäminen näkyivät Eeva Kilven teoksissa. Evakkokarjalaisuus, miehen ja naisen intohimoinen rakkaus sekä eläinten ja luonnon suojeleminen olivat hänen tuotantonsa pääteemoja.
”Minuun on jäänyt ainainen kaipuun tunne ja koti-ikävä”, Eeva Kilpi sanoi, kun haastattelin kirjailijaa lokakuussa 2011 hänen kotonaan Espoon Tapiolassa.
Aiheena oli mitä evakkolapsina kotoaan lähteneet kaipaavat lapsuussijoiltaan.
Evakkotarinat koskettavat erityisesti nyt.
Eeva Kilpi oli 12-vuotias, kun hän joutui lähtemään äitinsä ja sisarensa kanssa pakkasessa kotoa Hiitolasta Karjalasta.
Kilven lapsuudenkoti oli kauniin Raivattalan lammen rannalla. Se tuntui parhaimmalta paikalta maailmassa.
”Minusta olisi varmaan tullut kirjailija ilman evakkotaustaakin, mutta aiheet olisivat erilaisia”, Eeva Kilpi kertoi.
Kirjoissaan hän yritti selittää suhdettaan Karjalaan ja kertoa, mitä se merkitsee hänelle. Kodin menetys tuntui hirveältä vääryydeltä.
”Ei sellaisesta tunteesta pääse eroon”, Eeva Kilpi sanoi.
Sodalla on aina pitkät jäljet. Nytkin Yhdysvaltojen ja Israelin iskut tulevat vaikuttamaan pitkäaikaisesti miljoonien elämään.
Evakkotausta vaikutti Eeva Kilpeen myös niin, että hän ei raaskinut heittää mitään pois. Aina piti olla iso kassi mukana ja siinä selviytymistavarat. Kotona tavaroiden oli oltava näkyvillä, jotta ne voisi nopeasti siepata mukaan, jos tulee lähtö. Sekamelska antoi turvallisuudentunteen.
Selviytyminen sodan jälkeen oli kuitenkin itsestäänselvää. Siihen vaikutti jälleenrakentamisen synnyttämä elämänusko.
Kaikesta kokemastaan huolimatta Eeva Kilpi ei menettänyt uskoaan tulevaisuuteen ja ihmisiin.
Kansallisteatterin Nämä juhlat jatkuvat vielä -näytelmässä esiintyi usein sana lempeys. Rakas Eeva Kilpi -romaanissa Eeva Kilpi toivoi, että ihmiset olisivat lempeämpiä toisilleen, näkisivät toisissaan hyvää.
Kilven mielestä lapset olisi opetettava antamaan ja vastaanottamaan rakkautta ja hellyyttä. Rakkaus ja hellyys ovat kaikkein arvokkainta.
”Radikaaleinta on lempeys”, Eeva Kilpi kirjoitti.