Tuore kirja pitää sisällään kiinnostavan kuvauksen, miltä hallitusohjelman työelämälinjausten suunnitteli näytti keskeisen kokoomusvaikuttajan näkökulmasta.
Orpon hallituksen alkuvuodet työministerinä toiminut kansanedustaja Arto Satonen (kok) avaa uutuuskirjassa kokoomuksen valmistautumista hallitusneuvotteluihin.
Kirjan Vääntäen ja linjaten (Otava 2026) ovat kirjoittaneet Satonen ja Raine Tiessalo.
Kuvaus on siinä mielessä mielenkiintoista, että kokoomusjohtoinen hallitus on vienyt tällä kaudella läpi historialliset sosiaaliturvan ja ennen kaikkea työelämän uudistukset.
Kirjassa käydään läpi puolueen pelikirjaa ja valmistautumista hallitusneuvotteluihin.
Satonen sanoo, että hänelle itselleen Rinteen/Marinin hallituksen ”kyvyttömyys tehdä” rakenteellisia uudistuksia työmarkkinoihin ja sosiaaliturvaan oli keskeinen syy siihen, että kokoomuksessa loppui usko niin sanottuun perinteiseen, sosiaalidemokraattisen ajattelun mukaiseen kolmikantaiseen valmisteluun.
– Johtopäätös oli se, että jos halutaan tuloksia, asiat pitää ratkaista jo hallitusohjelmassa.
Tämä salkku oli saatava
Satosen mukaan hän ajatteli, että uudistuksia voidaan tehdä neljän perusehdon varassa.
Ne olivat oikeistohallitus, päätökset hallituksessa ja eduskunnassa eikä kolmikannassa, konkreettisten tavoitteiden kirjaaminen hallitusohjelmaan sekä se, että kokoomuksen oli napattava työministerin salkku.
– Yksikään näistä neljästä pilarista ei saisi puuttua tai horjua.
Satosen mukaan työministerisalkun tavoittelu oli puheenjohtaja Petteri Orpon (kok) linjaus.
Uudistukset tuli tehdä hallituksessa rivakasti.
”Väite on silti yksiselitteisesti väärä”
Hallitusneuvottuihin varautuessaan kokoomus kuuli läheisiä sidosryhmiään.
– Jälkeenpäin on väitetty, että kokoomus ajoi vain yritysten, erityisesti EK:n, määrittelemiä uudistuksia. Monet niistä toki olivat EK:n kannattamia, mutta tämä väite on silti yksiselitteisesti väärä. Valmistautuessamme hallitusneuvotteluihin listallemme päätyi esimerkiksi vientivetoinen palkkamalli, jota yksikään etujärjestö ei ollut edes ottanut esille omassa lobbauksessaan. Se ei ollut lobbareiden toivelistalla kovinkaan korkealla ilmeisesti siksi, että edes elinkeinoelämä ei uskonut sen toteutumiseen. EK:n ykköstavoite oli työrauha, Suomen Yrittäjien listalla kärjessä oli paikallisen sopimisen vahvistaminen, Satosen ja Tiessalon kirjassa kerrotaan.
Kirjan mukaan kansanedustaja Ville Valkosta (kok) on kiittäminen siitä, että tavoitetasoa nostettiin työlainsäädäntö- ja sosiaaliturva-asioissa toiselle tasolle kuin monilla muilla politiikan osa-alueilla.
Kansanedustaja Ville Valkonen (kok). OUTI JÄRVINEN
– Valkonen puhui sekä minulle että puheenjohtaja Petteri Orpolle tarpeesta perustaa erillinen työryhmä näiden asioiden valmisteluun. Orpon antamalla mandaatilla otimme Valkosen kanssa asiasta kopin.
Ideana oli, että tärkeimmät uudistukset valmistellaan pykälätasolle asti eikä asioita jätetä poliittisten kädenvääntöjen varaan.
– Joistakin uudistuksista teimme useita erilaisia versioita, kuten paikallisesta sopimisesta. Ideana oli kyetä tarjoamaan neuvotteluissa erilaisia vaihtoehtoja siten, että aloitetaan kunnianhimoisimmasta ja sitten voidaan hieman tinkiä, jotta saadaan muut puolueet mukaan.
SAK:n syytetään suututtaneen PS:n
Työryhmässä kiteytyivät neljä suurta uudistusta, joissa puututtiin työrauhaan ja paikalliseen sopimiseen, uudistettiin työttömyysturvaa sekä sovittiin vientivetoisesta palkkamallista.
Kirjassa syytetään SAK:laista ay-liikettä perussuomalaisten kimppuun hyökkäämisestä viestinnällisesti vaalien 2023 alla.
– SAK:n toiminta vaalien alla oli jäänyt perussuomalaisille hampaankoloon, mikä helpotti hallitusohjelmaneuvotteluissa työelämäreformien läpimenoa.
Marinin pohja?
Arto Satonen pohtii uutuuskirjassa myös, mink älaisen hallituksen Suomi seuraavaksi saa.
Alkuun hän muistuttaa, että hallituspohjan ratkaisee eduskuntavaalien tulos.
Kolmen perinteisen suuren eli SDP:n, kokoomuksen ja keskustan muodostamaa hallitusta Satonen sanoo pitävänsä relevanttina vaihtoehtona ainoastaan, jos kansallinen turvallisuus on uhattuna ja tarvitaan nimenomaisesti laajapohjaista hallitusta. Normaaliaikana hän ei kuitenkaan usko tämän pohjan syntyyn.
Satonen uskookin, että ratkaisu syntyy perinteisemmällä tavalla.
– Jos vaalien tulos on alkuvuoden 2026 kyselyiden mukainen, todennäköisintä on paluu Sanna Marinin hallituspohjaan, jossa ovat SDP, keskusta, RKP, vasemmistoliitto ja vihreät.
– Tosin on mahdollista, että vasemmistoliitto jää oppositioon siksi, ettei se halua sitoutua velkajarruun. Tai sitten vasemmistoliitto päättää lähteä mukaan ja vihreät jätetään ulos, jos hallituksella on ilman vihreitä riittävä enemmistö.
– Keskusta on myös reivannut omaa linjaansa talous- ja työllisyyspolitiikassa niin paljon vasemmalle, että välikysymyskeskustelun yhteydessä helmikuussa 2026 vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela antoi erityistunnustuksen keskustalle Juha Sipilän aikaisten linjausten hylkäämisestä. Keskusta on siis lunastanut pääsylipun vasemmiston johtamaan hallitukseen.
Sinipunan synnyttäminen vaikeaa
Satosen mukaan mahdollinen vaihtoehto on myös sinipuna. Sen synnyttäminen ja saaminen toimimaan on kuitenkin vaikeaa.
– Kuten SDP:n kentältä on kuultu, keskusta on heille paljon kokoomusta mieluisempi vaihtoehto, sillä näillä on eroa ainakin suhtautumisessa työelämäreformeihin. Tosin keskustankin on parempi olla perumatta Orpon hallituksen uudistuksia, tai puolue menettää lopunkin uskottavuuteensa porvariäänestäjien silmissä. SDP:n on vaikeampi saada omia talous- ja työllisyyspolitiikan tavoitteitaan läpi kokoomuksen kuin keskustan kanssa.
Sinipunahallituksen vahvuus olisi Satosen mielestä se, että blokkirajat ylittävä hallitus saattaisi pienentää kahdella edellisellä vaalikaudella kasvanutta kuilua oikeiston ja vasemmiston välillä.
Kolmas vaihtoehto
Satosen mukaan kolmas todellinen vaihtoehto on porvarihallituksen jatko niin, että keskusta tulee mukaan.
– Jos kokoomus säilyttää suurimman puolueen aseman eduskuntavaaleissa, se on todennäköisin vaihtoehto.
Satonen linjaa myös mielenkiintoisesti, että periaatteessa porvarihallitus on mahdollinen myös silloin, jos SDP ei suurimpana puolueena kykene muodostamaan hallitusta.
Entinen työministeri kuitenkin muistuttaa, että 2000-luvulla suurimmasta puolueesta on käytännössä aina tullut pääministeripuolue, ja hyvin todennäköisesti niin käy nytkin.
– Tilanne voi olla toinen, jos esimerkiksi kaksi suurinta puoletta saavat lähes yhtä suuren kannatuksen. Silloin seuraavaksi suurimmat puolueet pääsevät käytännössä päättämään, kenen johtamaan hallitukseen ne lähtevät mukaan. SDP:n ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja tekemä linjaus sulkea perussuomalaiset ulos hallitusyhteistyöstä rajaa vaihtoehtoja tavalla, johon ei aiemmin ole totuttu.
Satonen painottaa kirjassa, että näkemykset hallituspohjasta ovat hänen omiaan, eikä niitä pidä tulkita puolueen prioriteeteiksi hallitusta muodostettaessa.
– Tämä on siis vain parlamentaarikon subjektiivinen näkemys, ei sen enempää.