Kukapa ei rottaa vähän kookkaampaa ja huomattavan piikikästä nisäkäsystäväämme, siiliä, tuntisi ja tunnistaisi. Asutuille seuduille kotiutunut tuhisija tottuu helposti ihmisiin ja osaa käyttää naapuruuttaan leppoisasti hyväkseen. Tarjoamme siilille murkinaa, juotavaa ja suojapaikkaa talveksi.
Siilin levinneisyyshistoriaan ja tämän hetken näkymiin perehtynyt Suomen Luonnon toimittaja Mari Pihlajaniemi muistuttaa tuoreessa artikkelissaan, että nykyisten siililajien esivanhemmat elivät pallollamme jo ennen mammutteja – peräti 60–70 miljoonaa vuotta sitten.
– Ihmiset ovat jo vuosituhansien ajan vaikuttaneet näiden nisäkkäiden elämään ja kuljetelleet niitä mukanaan paikasta toiseen. 1800-luvulla ihmiset toivat siilejä pohjoiseen. Suomeen siilit on tuotu ilmeisesti 1800-luvun lopulla Virosta ja mahdollisesti myös Venäjältä. Suomen kielen nimi siili viittaa virolaiseen siil-sanaan, Pihlajaniemi kirjoittaa.
Pihlajaniemi luonnehtii siilin nykytilannetta huolestuttavaksi. Hänen mukaansa laji on kovaa vauhtia matkalla uhanalaiseksi. Se on vähentynyt nopeasti niin Suomessa kuin muualla Euroopassakin. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN määritteli eurooppalaisen siilin maailmanlaajuisesti silmälläpidettäväksi lajiksi.
Mistä siilin väheneminen sitten johtuu? Pihlajaniemi listaa merkittävimpien vähenemissyiden ykköseksi lisääntyneen liikenteen, jonka arvioidaan pelkästään Britanniassa vievän yli 200 000 siilin hengen vuosittain. Siili on ajoneuvoja vilisevillä väylillä huono selviytyjä. Se ei ole mikään pikajuoksija.
– Brittein saarilla koko siilipopulaatiosta kuolee vuosittain 10–30 prosenttia. Vaikka siilit viihtyvät kaupunkialueillakin ja ihmisten läheisyydessä, ne kärsivät liikenteen lisäksi ympäristömyrkyistä, luonnollisen ruuan puutteesta, ihmisten aiheuttamista häiriöistä, stressistä, taudeista ja lemmikkikoirien hyökkäyksistä. Maaseudulla uhkatekijöinä ovat muun muassa tehomaatalouden kasvu ja hyönteismyrkyt. Myös ilmastonmuutos vaikuttaa; se tuo mukanaan leutoja ja sateisia talvia tappaen entistä enemmän horrostavia siilejä, Pihlajaniemi muistuttaa.
Viime vuosina yleistyneet robottileikkurit ovat siilille kuolettavan kova vastus. Eläinlääkärit ovat raportoineet tiuhaan äänettömästi kulkevien robottileikkureiden silpomista siileistä.
Monet lähteet ilmoittavat siilin levinneisyyden yltävän Suomessa Meri-Lapin korkeudelle asti. Muistan nähneeni ensimmäiset siilini Kemissä ja Keminmaassa 80-luvulla, mutta on niitä varmasti ollut alueella paljon aiemminkin ja vähintään Tornion pohjoisimmille seuduille asti – satunnaisia havaintoja on etäämmältäkin. Levinneisyyden painopiste on kuitenkin Etelä-Suomessa.
Kotipihallani Keminmaassa pääsin usein seuraamaan kahden siiliuroksen kamppailua naaraasta. Siilit puskivat toisiaan äänekkäästi honottaen ja puhisten. Ne eivät käyttäneet hampaitaan, vaan ikään kuin nyrkkeilivät otsapiikeillään yrittäen antaa vastustajalleen iskun suojaamattomaan vatsapuoleen. Kamppailut olivat pitkiä ja varmaankin uuvuttavia; ne kestivät jopa tunteja, eikä ihmekään, sillä palkintona oli naaras, jonka seurassa voittaja viihtyi koko kesän. Viime vuosina siili on vilahdellut kotikulmillani vain harvoin.
”Kotipihallani Keminmaassa pääsin usein seuraamaan kahden siiliuroksen kamppailua naaraasta.”
Siilien elämää tutkinut Lauri Siivonen totesi Suomen nisäkkäät teoksessa, että hurjan näköisestä piikkipanssarista huolimatta siilillä on paljon vihollisia: huuhkaja, lehtopöllö, kanahaukka, kettu, koira, supikoira ym.
Siilien ruokinnasta on paljon keskusteltu – on oikeita ja vääriä tapoja. Asiantuntijat eivät Pihlajaniemen mukaan suosittele lainkaan kesäajan ruokintaa. He korostavat, että siilit löytävät luonnosta itse sopivimmat ja ravinteikkaimmat ruokakasvinsa. Ihmisen ”sekaantuminen” kesäruokintaan altistaa eläimet tautien leviämiselle, etenkin kuumina kesinä. Tärkeätä on kuitenkin järjestää siilille raikasta ja puhdasta vettä juotavaksi.
Ruokintaa tärkeämpää on valmistaa siilille kunnollinen talvipesä. Tosin se osaa itsekin rakentaa käyttöönsä parhaiten sopivan pesän, kunhan sopivia pesämateriaaleja on saatavilla. Pihaa ei kannata ajaa aivan kaljuksi.
Ainakin pensaikkoihin ja puustoon rajoittuviin reunoihin kannattaa jättää villiä ruohikkoa siilin tarpeisiin. Hyvä horrostamispesä on tärkeä, sillä 2–4 vuotta (jopa 7-vuotiaita on tavattu) elävän siilin horros kestää yli 200 päivää. Siilin ravinto on hyvin monipuolinen hyönteisistä aina linnunpoikasiin ja pikkunisäkkäisiin asti.