Putinin Karjala-puheet muodostavat jatkumon kahden vuosikymmenen yli, mutta Kremlin maailmankuva niiden taustalla on muuttunut radikaalisti.
Tarja Halonen tapasi Vladimir Putinin Kremlissä kesäkuussa 2000. EPA/AOP
Venäjän vastavalittu presidentti Vladimir Putin otti ensimmäisessä tapaamisessaan Suomen presidentti Tarja Halosen kanssa vuonna 2000 esiin Karjala-kysymyksen, ja teki Haloselle harvinaislaatuisen myönnytyksen.
Putin myönsi Karjalan menetyksen historialliseksi vääryydeksi, mutta vielä suurempana uhkana hän näki sen, että alueluovutuksia alettaisiin kyseenalaistaa uudelleen.
Asia käy ilmi Iltalehden ensimmäisenä mediana maailmassa haltuunsa saamista asiakirjoista, joissa Putinin ja Halosen ensimmäisen tapaamisen sisältö paljastuu. Iltalehti uutisoi asiasta aiemmin maanantaina.
Siinä missä Putin 25 vuotta sitten varoitti Karjala-kysymyksen avaamisesta uudelleen, viime lauantaina hän rakensi puheessaan hämmentävän ajatuksen:
Hän väitti, että Suomen Nato-jäsenyyden taustalla oli ajatus Venäjän mahdollisesta romahduksesta ja toive siitä, että Suomi voisi siinä tapauksessa saada Karjalan takaisin.
Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkija Jussi Lassilan mukaan Putinilla ei kuitenkaan ole Karjala-fiksaatiota.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila. Pete Anikari
25 vuotta sitten taustalla oli Venäjän pelko separatismista, revansismista ja valtion heikkenemisestä 1990-luvun kaoottisten vuosien jälkeen. Putinia huoletti ennen kaikkea Venäjän hajoaminen ja Kaukasukselta nouseva separatismin ja terrorismin uhka.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvulla syntyi Suomessa ajatus siitä, että Venäjän heikkous voisi avata mahdollisuuden keskustella luovutetun Karjalan asemasta uudelleen.
Vielä vuosituhannen vaihteen Suomessa Karjala-kysymys oli esillä tavalla, joka nykyhetkessä tuntuu poikkeukselliselta.
Vaikka keskustelu ei vaikuttanut Suomen viralliseen poliittiseen linjaan, seurattiin sitä Venäjän hallinnossa jossain määrin huolestuneena, Lassila arvioi.
Nykypäivän Putin on kuitenkin kaukana siitä pragmaattisesta ja suhteellisen varovaisesta johtajasta, jona hän esiintyi vuonna 2000.
Putin ei Lassilan mukaan enää reagoi suomalaiskeskusteluun, vaan Venäjän omaan turvallisuus- ja propagandalogiikkaan. Kremlin pitää selittää Suomen Nato-jäsenyys venäläiselle yleisölle.
– Hänen suuri hämmästyksensä Suomen ulkopoliittisen linjan suunnanmuutoksesta on varmasti aitoa. Putin ei omassa logiikassaan näe järkeä siinä, että Suomi liittyi Natoon.
Putinin näkökulmasta Venäjä ei ole ikinä uhannut Suomea vaan päinvastoin, on aina ollut sitä kohtaan ystävällinen.
– Siksi hän ei omassa ajattelussaan kykene ymmärtämään, etteivät demokraattiset valtiot voi hyväksyä Venäjän aggressiota ja toimivat omien arvojensa mukaan ja tekevät omat johtopäätöksensä turvallisuuspolitiikassaan.
Suomen Nato-jäsenyyden alkuvaiheessa Putin vähätteli ratkaisun merkitystä ja vakuutti, ettei se muuttaisi mitään.
Patrušev
Nyt sävy on muuttunut selvästi. Lassilan mukaan voimakas Suomi-retoriikka voi liittyä siihen, että Venäjän yleinen tilanne on käynyt entistä vaikeammaksi ja Kremlin on jälleen korostettava kuvaa Venäjästä ulkoisten uhkien ympäröimänä valtiona.
Lassila näkee Putinin Suomi-puheiden taustalla vaikuttavan hänen oikeana kätenään tunnetun Nikolai Patruševin vuosien ajan viljelemän ajattelun.
– Tässä paljastuu se, ketä Putin kuuntelee.
Vladimir Putin ja Nikolai Patrushev. AOP
Patrušev on syyttänyt Suomea separatististen pyrkimysten tukemisesta Venäjän Karjalassa.
– Pari vuotta sitten Petroskoissa pitämässään puheessa Patrušev puhui Karjalan maanalaisesta armeijasta, jota Suomi rahoittaa. Hänen visiossaan Yhdysvallat ja Nato hamuavat Venäjän luonnonvaroja ja yrittävät päästä niihin käsiksi.
Vaikka Karjalan palauttamisesta käyty keskustelu on Suomessa käytännössä hiipunut kokonaan vuosituhannen vaihteen jälkeen, pelätään Venäjällä edelleen alueellista separatismia.
Lassilan mukaan Venäjän Karjalassa ei kuitenkaan vaikuta minkäänlaisia merkittäviä voimia, jotka hakisivat esimerkiksi yhdistymistä Suomeen.
– Jos joitakin sellaisia ponnahtaa esille, kysymys on todennäköisemmin FSB:n provokaatiosta. Korkeintaan yksittäisiä aktivisteja on voinut aktivoitua yleisen dekolonisaatiopuheen tai Venäjän hajoamisspekulaatioiden yhteydessä.
Artikkelin pääkuvan kuvatekstiä korjattu 11.5. kello 22.04: Korjattu kuvatekstistä virheellinen vuosiluku.