Pertti Koivula käy monta kertaa viikossa tanssimassa.
Näyttelijä Pertti Koivula käy kahdesta viiteen kertaa viikossa tanssimassa. Erakkona viihtyvälle miehelle se on juuri sopiva tapa seurustella.
Siitä on vähän yli kymmenen vuotta. Paikka oli Ämyrin tanssilava Lohjalla. Näyttelijä Pertti Koivula ei mennyt sinne keikalle. Hän ei mennyt esiintymään eikä laulamaan tangoja, kuten oli monta kertaa aiemmin tehnyt, vaan hän meni katselemaan, uskaltautuisiko tanssilattialle. Perttiä jännitti, mutta hän keräsi rohkeutensa ja meni hakemaan muutamaa daamia tanssiin.
Muutaman päivän kuluttua Pertti meni uudestaan tanssimaan. Nykyisin hän voi kutsua itseään tanssiharrastajaksi ja kiertää eri lavoilla ja tanssipaikoissa ympäri vuoden, keskimäärin noin kahdesta viiteen kertaan viikossa. Repertuaari on aikamoisen laaja.
”Nykyisin tanssitaan noin 16 eri tanssia, joista minä hallitsen yhdeksän”, hän sanoo. Ja listaa foxtrotin, jenkan, humpan, tangon, valssin…
”Tanssi on oikeastaan ainoa sosiaalinen puoli elämässäni, muuten olen aika erakko, ihmisiä tapaan lähinnä työssäni.”
Vain koronavuodet tekivät pienen loven tanssiharrastukseen. Tosin aika pienen.
”Silloinkin järjestettiin salatansseja, yksityisissä tiloissa, niistä sai tietoa netin kautta. Tosin tansseja oli vähän harvemmin.”
Nukahtaminen sai varovaiseksi
Yleensä Pertti Koivula valitsee tanssipaikat niin, että ajomatkaa kotoa tanssipaikalle kertyy talvisaikaan vain tunnin verran ja kesäisin korkeintaan kaksi tuntia suuntaansa. Tanssit kestävät noin neljä tuntia, ja hän ajelee sinne ja takaisin yksikseen.
”Kerran heräsin aamuyöllä siihen, että olin autoineni ojan pohjalla. Oli aika karmeaa tajuta, että olin nukahtanut rattiin. Onneksi vauhti oli hiljainen eikä käynyt sen pahemmin. Autoni on nelivetoinen maasturi, joten pääsin ojasta ilman apua ylös. Sen jälkeen olen osannut olla varovaisempi.”
Pertti on sinkku, ja pääsääntöisesti hän suhtautuu epäröiden ajatukseen, että tanssilavalta voisi löytyä Se oikea.
”No, tietenkin voisi, koska enhän minä juuri muuten käy missään, mutta ei se ole silti lainkaan todennäköistä. Yhtä hyvin voin törmätä elämäni naiseen vaikka päiväkävelyllä. Parketilla voi olla aivan uskomattoman hieno fiilis, tuntea täydellistä yhteenkuuluvuutta, mutta oikeassa elämässä tunne tuskin kantaisi sen pidemmälle”, hän sanoo.
Pertti kuvailee tanssin lumoa, joka seuraa sitä, kun ensin kumartaa täysin tuntemattomalle ihmiselle, ja kuinka kaikki sujuu sen jälkeen niin hienosti kuin vain voi: tanssiessa tuntee, että pari suorastaan sulautuu yhdeksi, kuin olisi vain yksi vartalo ja neljä jalkaa.
”Olen aika erakko. Tanssit ovat minulle luonteva tapa olla lähellä muita ihmisiä, selkeiden sääntöjen puitteissa.”
Silti siitä seuraa tuskin koskaan mitään sen vakavampaa. Monet tanssipaikoilla kiertävät ihmiset tietävät toisensa, he ovat yleensä selvin päin ja nauttivat nimenomaan tanssimisesta. Pertti on tanssinut 13-vuotiaasta asti ja käynyt erilaisia kursseja. Hänelle kyse on enemmänkin kuntoilusta ja liikunnasta, ja tietysti tavallaan myös seurustelusta. Toista ihmistä ollaan kyllä lähellä, mutta se ei tarkoita lähentelyä.
”Yritän aina olla mahdollisimman hienotunteinen, turvallisuuden täytyy säilyä. Olen itse nuorempana kokenut lavoilla esiintyessäni seksuaalista häirintää, ja siksi olen miltei ylivarovainen. Tanssiessa saa olla intiimi ja saa olla läheinen, mutta ehdotuksiin ja puhumattakaan konkreettisiin tekoihin on siitä silti pitkä matka.”
Sinkkuelämää nyt Munkkiniemessä
Jotakin kertoo se, että tanssiharrastuksestaan huolimatta Pertti on yhä sinkku.
”Lavoilta ja tanssipaikoilta on muutaman kerran tarttunut jotakin mukaan, mutta mitään kestävää siitä ei ole koskaan seurannut. Hyvä parisuhde on aivan muuta kuin hyvä tanssipartneri. Sen olen oppinut jo kauan sitten.”
Pertti oli avioliitossa 1990-luvulla, mutta sen jälkeen hän on elänyt lähinnä yksin. Hänellä on yksi kolmekymppinen poika ja toinen 17-vuotias. Jälkimmäisenkin äidin kanssa hän asui lyhyen aikaa yhdessä.
Vanhempi poika on kokki ja asuu Saksassa tyttöystävänsä kanssa, toinen poika asuu Helsingissä äitinsä luona. Nuorempi täyttää pian 18, ja hän tapailee isäänsä säännöllisesti.
”Hyvät välit minulla on molempiin poikiin, eipä niistä sen enempää”, hän sanoo ja kertoo menevänsä keväällä syntymäpäivikseen tapaamaan vanhempaa poikaansa Saksaan.
”Ja nuorempi poika suunnittelee kesäksi autokoulua”, hän kuittaa.
Vihdoin Teatterikorkeakouluun
Pertti Koivula tiesi 9-vuotiaasta asti, että hänestä tulisi näyttelijä.
”Oli kuitenkin muka tärkeää saada oikea ammatti. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen yritin opiskella luokanopettajaksi Rovaniemellä. Pari vuotta siellä meni, mutta enempi taisin viihtyä silloinkin ylioppilasteatterissa. Sitten tuli ohjaaja Rauni Mollberg ja pyysi mukaan Tuntemattomaan sotilaaseen. Muutin etelään, ja sen kokemuksen jälkeen sain rohkeutta hakea alalle.”
Pertti pyrki Teatterikorkeakouluun 24-vuotiaana ja pääsi sisään ensiyrittämällä.
”Näyttelijänä minulla on sellainen tietty kolo sielussa, joka ei täyty muuten kuin näyttelemällä. Ei siihen auta ohjaaminen eikä mikään muu kuin yhteys yleisöön. Se on lähes maagista: tulee vain tunne, että noi oikeasti seuraa mua, noi ymmärtää mua.”
Pertti muistelee kouluvuosiaan hyvinä mutta erityisen rankkoina. Silloin elettiin Teatterikorkeakoulussa Jouko Turkan aikaa, ja se tuntui.
Hänen vuosikurssillaan oli monia tuttuja nimiä: Sari Havas, Heikki Kujanpää, Antti Raivio, Risto Kaskilahti, Nina Nurminen… mutta ei hän ole heihinkään pitänyt sen kummemmin yhteyttä.
”Olen aika erakkotyyppiä, en oikein pidä yhteyttä kehenkään”, hän toteaa.
Turkan koulu oli kuitenkin kova, ja puolitoista vuotta siitä meni Seitsemän veljestä –televisioproduktion tekemiseen. Turkka oli valinut Pertin Lauriksi.
”Se aika on mielessäni yhtä hurjaa aaltoliikettä, mutta kyllä se kasvatti minusta taiteilijan. Olin jo sen verran vanha ja sen verran kokenut, että osasin suhtautua siihen kaikkeen. Muistan hetkiä, jolloin ajattelin, että jos näytteleminen on oikeasti tätä, en tule tätä neljääkymmentä vuotta tekemään. Välillä osasin mielestäni kaiken, välillä kriiseilin ihan kaikesta, varmasti melkein joka viikko – nimestänikin. Eihän Pertti Koivula kuulostanut miltään näyttelijältä, mutta en sitten vaihtanut nimeäkään, vaan päätin, että näillä mennään. Ajattelin, että kestän rääkkiä nuo neljä vuotta ja sitten teen ihan mitä minua huvittaa.”
Vieläkin Pertti osaa matkia Turkan lausetta, kuinka kaikki oli vain niin ”pientä ja mitätöntä”. Mutta opettajan vallasta piti vain murtautua läpi.
”Taiteilijaksi kasvu oli tuskainen projekti, josta ei selvinnyt ilman itkua ja kipua”, hän muistelee nyt. Mutta hän selvisi siitä, sillä hän tiesi, että hän haluaa olla näyttelijä.
”Piti vain taistella itsensä kanssa ja opetella armollisuutta itseään ja muita kohtaan. Kouluaikana noudatin Turkan oppeja, koulun jälkeen omiani.”
Mieluummin vain näyttelemistä
Yhteistyötä. Sitähän näytteleminen aina on, ja jos joku ei sitä tajua, sille ei voi mitään.
”Mutta sellaisten ihmisten kanssa ei ole helppo tehdä töitä. Itse yritän aina reagoida vastanäyttelijään, siihen mitä oikeasti näen ja koen näyttämöllä. Se on läsnäoloa. Jotkut pienetkin roolit avaavat yllättävän suuria maailmoja, ja siksi ne ovat aivan yhtä tärkeitä kuin pääroolitkin.”
Pertti ei näe näyttelemisessä mitään auktoriteettiongelmia.
”Kaikki tehdään yhdessä, jokainen toimii parhaan kykynsä mukaan, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Välillä se tuntuu työltä, useimmiten ei.”
Hän pysähtyy muistelemaan omaa uraansa. Vuosituhannen vaihteessa meni lujaa, 1990-luvun lopulla oli televisiossa esimerkiksi Koivula ja tähdet -ohjelma.
”Kun katselin sitä ohjelmaa kasetilta joskus 2000-luvun alussa, tajusin, kuinka väkinäistä se oli. Se ei ollut ollenkaan minun juttuni.”
Munkkiniemen rannat ovat hyviä paitsi kävelyyn myös pyöräilyyn. Kesällä se on oiva liikuntamuoto – tanssin lisäksi.
Televisiouraa olivat edeltäneet muun muassa Markku Pölösen elokuvien vuodet 1990-luvulla. Erityisesti Onnen maa -elokuva nosti hänet suureen suosioon, ja siinä levytetty tango tehtiin myös Veikkauksen mainossävelmäksi.
Televisiojulkisuuden myötä Pertti ymmärsi kuitenkin nopeasti, mitä hän ei ainakaan halua tehdä. Hän halusi näytellä, mutta televisiojuonnot ja muu näkyvyys eivät olleet hänen ominta juttuaan.
”Huomasin, millainen huume julkisuus on. Siitä irti päästäminen ei ollut helppoa, mutta irti pääseminen teki elämästä huomattavasti helpompaa. En ole kaivannut televisiojulkisuutta, ja vielä vähemmän juontoja tai muita kisailuja, enkä juuri haikaile edes ohjaamista. Näytteleminen on minun juttuni.”
Tämän oivalluksen jälkeen kului miltei parikymmentä vuotta Helsingin kaupunginteatterissa. Sitten Pertti lähti sieltäkin, jo ennen virallista eläkeikäänsä.
”Olen tietoisesti vähentänyt töitäni, ja hyvä niin. Se sopii minulle. Näyttelin taannoin Rovaniemellä Viulunsoittaja katolla –näytelmässä ja kesäteattereissa olen ollut useampaankin otteeseen. Näyttelen sen verran kuin hyvältä tuntuu.”
Lue lisää: Puutarhuri Arno Kasvi varttui karuissa oloissa lastenkodissa ja kasvattina: ”Puutarha on perheeni”
Käsillä tekeminen on palkitsevaa
Tanssin lisäksi Pertillä on toinenkin kiinnostava harrastus. Hän kaivaa esiin kännykästään valokuvia ja näyttää japanilaisia shoji-lyhtyjä.
Lyhdyissä on hienoja kaiverruksia, ja niiden sisällä voi polttaa led-kynttilää. Yhden lyhdyn hän on tehnyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa lähtölahjaksi maskeerajalleen. Hän on myös entisöinyt huonekaluja sekä kunnostanut yhtä ja toista, kuten kauniin sohvapöydän.
Pertti harrastaa japanilaisten shoji-lyhtyjen rakentamista.
Nyt Pertti asuu Näyttelijäliiton vuokra-asunnossa Munkkiniemessä, ja kesämökkikin on myyty. Tällä hetkellä hänellä ei ole työhuonetta eikä työvälineitä, mutta hän arvelee, että käsityöläisen hommat jatkuvat taas kesän teatteriurakan jälkeen. Työtilakin on jo katsottuna pääkaupunkiseudulta.
”Mutta raha ei oikein pysy minulla. Se mitä on tullut, on aina mennyt”, hän sanoo naurahtaen. Kesän ajan hän aikoo asua Äänekoskella, jonne hän tekee kesäteatteria – ohjaa ja myös näyttelee.
Kyseessä on tuttu kappale, aikoinaan Markku Pölösen elokuvaksi tekemä Onnen maa.
”Olen siinä myös tangolaulaja, se sopii minulle. Päärooliin olisin ollut aivan liian vanha.”
Tanssilavoilla hän aikoo silti käydä, tulevana kesänäkin. Ehkä nyt vähän pohjoisempana, kun asunto on kesäteatterin vuoksi Äänekoskella.
Syksyksi hän aikoo palata taiteilija-asuntoon Munkkiniemeen. Ja ehkäpä työtilakin löytyy.
”Ehkä voisin taas palata puutöiden ja askartelujen pariin”, hän suunnittelee.
”Jos möisin yhdenkin lyhdyn kuukaudessa, saisin maksetuksi työtilani vuokran … Mutta olen aika huono myymään tekemisiäni, enimmäkseen olen vain antanut ne lahjaksi. Mitä sitä turhaan rahaa keräämään. Näin on oikein hyvä.”
Juttu on julkaistu Vivan numerossa 5/2026.
Pertti Koivula, 65
SYNTYI: Ranualla.
ASUU: Helsingin Munkkiniemessä.
PERHE: Kaksi poikaa, toinen kolmikymppinen ja toinen 17-vuotias.
URA: Näyttelijä, ohjaaja.
AJANKOHTAISTA: Ohjaa ja näyttelee Äänekosken Kartanon Kievarin kesäteatterissa Onnenmaa-näytelmässä 17.6.–2.8.