Kokeneet ravintola-alan ammattilaiset kertovat, miksi asiakkaat eivät enää jätä tippiä.
Ravintola-alan työntekijät saavat nykyään merkittävästi vähemmän tippiä eli palvelurahaa kuin takavuosina.
Porilainen Pia Honkanen on työskennellyt alalla pitkään asiakaspalvelutehtävissä ja nähnyt muutoksen konkreettisesti.
– Kun tulin ravintola-alalle töihin, välillä ei tarvinnut käydä tililtä nostamassa rahaa ollenkaan, kun elin tipeillä.
Romahdus on ollut dramaattinen.
– Ennen oli huono viikko, jos ei saanut satasta tippiä. Nyt on hyvä, jos saa kaksi euroa, Honkanen summaa.
Hän ei ole kokemuksensa kanssa yksin. Yli 30 vuotta alalla eri puolilla maata työskennellyt Hannu hakee vertauksen matkustuskustannuksista.
– Ennen maksettiin tipeillä etelän lennot, nyt ei edes paikallislinja-autoon pääse, hän sanoo.
Hannu ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään, koska esihenkilöasemansa vuoksi hänen kommenttinsa saatettaisiin tulkita yrityksen kannanotoiksi. Hänen henkilöllisyytensä on Iltalehden tiedossa.
“Tökättiin portsarille”
Pia Honkanen sanoo, että vielä parikymmentä vuotta sitten tilanne oli toinen.
– Silloin vielä piheimmätkin ihmiset jättivät tippiä.
Hannu toimi uransa alkuvaiheessa anniskeluravintolan ovimiehenä. Kun asiakkaan kostea ilta tuli päätökseen, viimeisenä henkilökunnan edustajana hän kohtasi portsarin.
– Sitten tungettiin kättä taskuun, ja taskunpohjalle jääneet kolikot tökättiin portsarille. Kolikoita saattoi olla jopa kymmenien markkojen edestä, Hannu muistelee.
Joillakin ravintola-alan työntekijöillä tipit saattoivat muodostaa jopa huomattavan suuren osan kokonaisansioista.
– Näin se ilmeisesti niin sanotuissa eturivin paikoissa on ollut, sanoo Matkailu- ja ravintolapalvelut Mara ry:n lakimies Veli-Matti Aittoniemi.
Hänen mukaansa silloinkin kaikista alan työntekijöistä kuitenkin vain varsin pieni osa pääsi parhaiden tippien makuun.
Käteinen
Hannu ja Pia Honkanen toteavat, että merkittävin tippikulttuurin muutosta selittävä tekijä on käteisen rahan katoaminen.
Aikaisemmin oli luontevaa jättää vaihtorahat tai taskun pohjalla pyörivät kolikot asiakaspalvelijalle, mutta nyt enää harva käyttää käteistä.
Suomen Pankin mukaan vielä parikymmentä vuotta sitten noin puolet suomalaisista käytti käteistä pääasiallisena maksuvälineenä. Nyt lukema on tippunut alle kymmeneen prosenttiin.
Suomalaiset ovat omaksuneet korttimaksamisen Euroopan mittakaavassakin nopeasti.
Hannu kertoo, että joinakin päivinä ravintolassa ei välttämättä tehdä yhtään käteisostoa.
Kortilla tippaamista ei koeta yhtä luontevaksi. Osa saattaa pohtia, että suoraan asiakaspalvelijalle annettava käteinen menee suoraan ihmiselle, mutta korttimaksu yritykselle.
Veli-Matti Aittoniemi pohtii, että tippiä antaessaan asiakas saattaa miettiä summaa tarkemmin, jos se pitää kirjata maksupäätteeseen.
– Ja ehkä se koneeseen naputtelu voi olla asiakkaalle hankalampi tilanne kuin iskeä seteli pöytään.
Kerjäämistä
Joissakin ravintoloissa maksupäätteisiin on lisätty mahdollisuus määrittää tippiraha erikseen. Hannun mukaan tämä koskee lähinnä ruokaravintoloita eikä kaikkia niitäkään.
– Moni paikka ei ole ottanut tuollaista käyttöön, koska se koetaan ikään kuin kerjäämiseksi.
Myös Veli-Matti Aittoniemen tietoon on tullut vastaavaa palautetta maksupäätteiden tarjoamasta tippaamismahdollisuudesta.
– Osa kokee sen ilmeisesti painostavana. Olen yrittänyt sanoa, että Suomi on Suomi. Meillä ei tarvitse tipata eikä se ole loukkaus, jos ei tippaa.
Massimiehiä
Nyt siis maksetaan kortilla, eikä tippejä juuri heru.
Hannu sanoo, että monesti tänä päivänä tippiä antaakseen asiakkaan täytyy saada ravintolassa poikkeuksellisen hyvä kokemus, suorastaan elämys.
Joskus kanta-asiakas saattaa haluta kiittää tipillä tuttua henkilökuntaa.
– Tai sitten jollakin voi olla sellaista näytönhalua, että ollaan massimiehiä, että kaverit ja muutkin ympärillä näkevät, että annetaan rahaa.
Hannun mukaan tippaajat ovat monesti ikäluokkaa, joka on elänyt aikaa, jolloin käteisellä maksaminen ja sitä myöten tippaaminen oli yleisempää.
– Nuorempi ikäluokka ei ole ikinä edes tiennyt, mitä tippi on.
Pia Honkanen sanoo, että tippaajissa korostuvat ulkomaalaiset asiakkaat maista, joissa tippaaminen on edelleen voimissaan.
Maran Veli-Matti Aittoniemi muistuttaa, että edes ennen vanhaan tippaaminen ei ollut Suomessa niin tavallista kuin monissa muissa maissa.
– Valtaosassa paikoista ei annettu tippiä ennen, ei anneta nyt eikä tulla koskaan antamaan. Se on se suomalainen normaali tilanne.
Tarkat markat
Hannun ja Pia Honkasen pitkiin työuriin mahtuu toinenkin iso muutos tippaamisessa. Se tapahtui vuosituhannen alussa, kun valuutta vaihtui.
Sitä ennen tarkan markan ravintola-asiakaskin saattoi ymmärtää antamansa tipin arvon, vaikka olisi ollut pienessä maistissa.
Markka-aikana kymppiä ja vitosta pienemmät kolikot olivat hiluja, joita moni saattoi varsin huoletta antaa tarkemmin laskematta.
Kun uusi raha, euro, otettiin vuonna 2002 käyttöön, taskussa olikin euroja ja osa asiakkaista jakeli niitä tippinä kuin markkoja. Läjä kahden euron kolikoita tiesi asiakaspalvelijalle isoa lisää palkan päälle.
Pia Honkanen muistaa, että hämmennyksissään kaikki asiakkaat eivät ymmärtäneet antamiensa tippien arvoa.
– Alkuun ei aina ajateltukaan, että siinähän on kuusi kertaa enemm än rahaa kuin markkoina. Sitten pikkuhiljaa alettiin tajuta, että eihän niitä kolikoita enää voikaan samalla lailla mättää, Hannu kertoo.