Suomen suosituimpiin rap-yhtyeisiin lukeutuva Gasellit vetää käsijarrun pohjaan!

Kvartetti kertoo paahtaneensa menemään hurjat 16 vuotta ja lähes 1 000 keikkaa, mutta nyt on aika hengähtää.

– Ollaan vedetty hurmoksellisen hyviä iltoja ja muutama aivan vitun huonokin. 

– Pahoittelut ainakin Vantaan Lafkan keikalla olleille – me ei oltu silloin ihan parhaimmillamme, yhtye muistelee itseironisesti Instagram-julkaisussaan.

Gaselleilla on hitti jos toinenkin.

Gaselleilla on hitti jos toinenkin.
Nana Simelius / Sony Music

”Halutaan keskittyä myös muuhun”

Bändi kertoi jo huhtikuussa tulevasta tauostaan, mutta syitä ei avattu tuolloin.

Gasellien ura on vienyt miehiä ympäri maan – yhtenä päivänä Tallinnassa, seuraavana Levillä – mutta kova tahti on tarkoittanut myös sitä, että ”Jusan Pökötissä istuessa on jäänyt väliin tärkeitä kotijuttuja”.

– On ollut upeaa, mutta nyt halutaan keskittyä myös muuhun elämään.

Parin vuoden keikkatauko

Bändi vetää viimeiset keikkansa Altaalla Helsingissä perjantaina ja lauantaina – molemmat illat ovat loppuunmyytyjä! 

Sen jälkeen seuraa parin vuoden keikkatauko, joka on Gasellien mukaan sekä jännittävää että pelottavaa.

– Yleisön ansiosta ollaan saatu toteuttaa unelmiamme. Nyt nautitaan vielä tämä viikonloppu täysin sydämin ja palataan sitten, kun aika on, bändi kirjoittaa sydänemojin muodossa.