Munkkiniemen ja Meilahden rantaviivaan suunniteltu Humallahden sillan uusi luonnos nousi isoksi puheenaiheeksi Helsingissä tällä viikolla. Kokoomus vastustaa suunnitelmaa jyrkästi.

– Tulemme esittämään kaupunkiympäristölautakunnassa, että asia palautetaan valmisteluun ja Humallahden sillasta luovutaan kokonaan, kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Matias Pajula kertoo Helsingin Uutisille.

Pajulan mukaan sillan rakentaminen ei ole perusteltua taloudellisesta eikä luonnon näkökulmasta.

– Entisestään kasvanut seitsemän miljoonan euron kustannusarvio on liian suuri saavutettuun hyötyyn nähden. Uusikaan suunnitelma ei ratkaise sitä, että silta pilaisi koskematonta merellistä rantamaisemaa ja luontoa, kuten Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on aiemmassa kannanotossaan todennut.

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee hankesuunnitelmaa elokuussa.



Havainnekuva. Studio Puisto

Helsingin Uutisten lukijat ovat keskustelleet paljon sillan suunnitelmista.

– Se on kumma juttu, että kun rakennetaan pyöräilijöille tai raitiovaunuille väyliä keskelle luontoa, niin se on aina hienoa, kaunista ja ennen kaikkea halpaa. Oikeasti, kun kallio ja rantamaisema tuhotaan, sillä ei ole mitään kauneusarvoja eikä se paranna millään tavalla luontoa, yksi keskustelija kommentoi HU:n Facebook-sivulla.

Lähes kaikki HU:n lukijoiden kommentit olivat kielteisiä. Myönteistä palautetta aiheesta on tullut muun muassa pyöräilijöiden foorumeilla.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi vuonna 2024 Munkkiniemenbaanan suunnitelmat Hietaniemenkadulta Merikannontielle sekä Paciuksenkadulta pohjoiseen, mutta palautti Humallahden osuuden uudelleen valmisteltavaksi.

Uusi suunnitelma valmistui tällä viikolla.

Siinä sillan eteläpäädyssä on muun muassa esteetön laituri, paviljonki sekä pieni aukio. Lisäksi sillalla on näköalatasanteita. Läheiselle kalliolle on puolestaan hahmoteltu esteettömiä kävelyreittejä.