Kivulias kohtaus muutti suunnitelmat, kertoo ranskalaislehti.
Ranskalaislehti Le Parisienin mukaan Céline Dion oli aikeissa esiintyä Baselin Euroviisuissa tänä keväänä. Dion joutui kuitenkin perumaan esiintymisensä sairautensa vuoksi.
Lehti kertoo, että Dior lensi Itävaltaan, ja hänen oli tarkoitus esittää voittokappaleensa Ne partez pas sans moi.
Esiintymisen sijaan Dior ilmestyi Euroviisuihin videon välityksellä ensimmäisessä semifinaalissa. Harjoituksissa areenalla oli tapahtunut jotain, mikä muutti suunnitelmat.
– Paikalle saapuessaan artisti sai kuitenkin kohtauksen, joka esti häntä laulamasta. Sen jälkeen hän poistui välittömästi paikalta ja otti lennon Las Vegasiin, lehti kirjoittaa.
Paljastusta käsitellään dokumentissa D’eux, joka on tehty Dionin vuonna 1995 julkaistun samannimisen menestysalbumin kunniaksi.
Vuoden 1988 euroviisuvoittaja Céline Dion ilmestyi screenille Baselin Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa. Kuva: Denis Balibouse / REUTERS
Laulaja Celine Dion, 55, sairastaa harvinaista neurologista sairautta, stiff person -syndroomaa eli jäykkyysoireyhtymää. Sen oireita ovat vartalolihasten ja raajalihasten jäykkyys sekä kivuliaat kouristukset, kertoo lääketieteellinen julkaisu Duodecim.
Laulaja kertoi diagnoosistaan vuonna 2022. Kaksi vuotta myöhemmin hän käsitteli aihetta dokumentissa I Am: Céline Dion.
– Dion ottaa päivittäin mittavan lääkecocktailin kirjavista doseteista. Osan lääkityksestä hän saa suonensisäisesti. Vaikka diagnoosi tehtiin vasta elokuussa 2022, ovat oireet jatkuneet jo vuosia.
– En halua olla dramaattinen, mutta olisin voinut kuolla, Dion kuvailee kipujaan.
Ensimmäiset sairauden merkit ilmenivät 17 vuotta sitten äänen reistailuna. Kouristukset levisivät ja pahenivat vuosien myötä vaikuttaen laulajan elämään kokonaisvaltaisesti.
– Otin lääkkeitä, koska minun piti kyetä kävelemään, nielemään ja ylipäätään toimimaan. Otin 80 tai 90 milligrammaa Valiumia joka päivä, ja se on vain yksi lääke, hän kertoo.
Dion kertoo villinneensä konserttiensa yleisöä laulamaan yhteislaulua piilottaakseen sen, että ei itse meinannut pystyä esiintymään. Välillä hän esitti mikrofonin olevan rikki, tai lähti lavalta muka vaihtamaan vaatteita.