Ensimmäinen bussi on joukkueen bussi! Sille kaikki soihdut!
Jere Huuhko huutaa ohjeita Kouvolan jäähallille kerääntyneille KooKoo-faneille. Kello on noin yksi keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
– Kun game sevenissä pelataan, ja kullasta pelataan, niin totta kai se on tosi iso pettymys, mutta… no, kai se jossain kohtaa kirkastuu. Kyllä se jossain kohtaa kirkastuu, Huuhko kommentoi KooKoon liigahopeaa Kouvolan Sanomille.
Mestaruusunelma on murentunut nelisen tuntia aikaisemmin. Tappara on voittanut ratkaisevassa finaalissa KooKoon maalein 2–1.
Mutta joukkuetta ei hylätä. Sille annetaan juuri sellainen vastaanotto kuin se ansaitseekin, sanoo Huuhko – siis hieno.
Siksi väki seisoo jo Topinkujan varressa soihdut käsissään.
Kuudennen kenttäpelaajan puheenjohtaja Jere Huuhko organisoi joukkueen vastaanottoa. Jussi Lopperi
Väkijoukkio odottelee pelaajien saapumista. Jussi Lopperi
Väkimäärä Kouvolan jäähallilla kasvaa hiljalleen. Ensin paikalla on parikymmentä henkeä. Sitten viitisenkymmentä.
Kulta, kultasein kuuluu karaokelauluna hallin kulmalta ämyreistä raikaavan musiikin mukana.
Vettä ripsii. Poliisi pyörähtää paikalla.
Fanibussit ovat saapuneet Kouvolaan jo kahdentoista jälkeen. Lähtö Tampereen areenasta oli nopea.
– En rehellisesti sanottuna halunnut jäädä katsomaan, kun toinen nostaa sitä pyttyä. Ei, ei. En vaan halunnut, Jere Huuhkon isä Ari Huuhko sanoo.
Hän sanoo myös, että olo on nyt tyhjä. Takana on 84 tällä kaudella kotona ja vieraissa nähtyä KooKoon peliä ja 15 500 ajokilometriä.
Johanna Salmikin on paikalla. Hän on se fani, joka joutui siirtämään vuosipäiväjuhlia puolisonsa kanssa, kun keskiviikkona pitikin lähteä vielä Tampereelle.
– Eilen käytiin syömässä, Salmi kertoo.
Siltä osin kaikki hyvin.
Päivän tunnelmat ovat olleet hyvät, ”pienen dropin” jälkeen jopa kotimatkallakin, Salmi kuvailee.
– Vaikka lopputulos ei ole se, mistä haaveiltiin, niin uskon, että jokainen on täällä ylpeä joukkueesta.
Johanna Salmi vaihtaa kohta jääkiekkotalven pesäpallokesään. Jussi Lopperi
Väki tietää, mihin aikaan paikalle pitää saapua. Alkuperäinen arvio KooKoon paluusta oli aamukahdelta, sitten puoli kahden maissa. Kun arvio tarkentuu, tieto kulkee.
Kun bussi sitten kaartaa Topinkujaa pitkin jäähallille, kellon viisarit osoittavat aikaa 1.10. Paikalla on ehkä satakunta henkeä.
Fanit ovat ryhmittyneet kunniakujaksi ja soihdut leimahtavat.
– Vaikkei ole voitonjuhlat, niin on juhlat, tokaisee joku ohi kulkiessaan.
Katso oheiselta videolta, miltä meininki näytti ja kuulosti KooKoon saapuessa Kouvolaan. Juttu jatkuu videon jälkeen.
KooKoo! KooKoo! -huudot raikaavat Urheilupuiston yössä. Päävalmentaja Jouko Myrrä antaa bussin etupenkiltä aplodit paikalla päivystäville faneille.
Pelaajat purkautuvat bussista, ottavat kassinsa ja kantavat ne sisään.
– Harmittaa, mutta myö ollaan teistä silti ylpeitä, tsemppaa joku.
Jouko Myrrä jakaa arvostusta KooKoon kannattajille. Jussi Lopperi
Myrrän päivä on ollut pitkä, mutta hänellä on silti aikaa jutella fanien – ja toimittajan – kanssa.
– Onhan tämä nyt ihan uskomatonta, hän sanoo fanien tukeen viitaten.
– Toivottavasti jätkät tajuavat, kuinka nuo seisovat joukkueen takana myös hävityn pelin jälkeen.
Keväällä Kouvola on näyttänyt, miten koko kaupunki on KooKoon takana, Myrrä iloitsee.
– Joukkue oli tietysti pelin jälkeen pettynyt, mutta kyllä se hopeinenkin mitali aina jossain vaiheessa kirkastuu.
Saavutukset pitää laittaa perspektiiviin, Myrrä sanoo.
– Nyt on 13. päivä toukokuuta, ja me pelattiin seitsemättä peliä suurta ja mahtavaa Tapparaa vastaan. Ja oltiin maalin päässä monessa pelissä. Kolmatta peliä lukuunottamatta oltiin jokaisessa aika isosti voiton syrjässäkin kiinni. Että on se pienestä kiinni.
Siispä pelaajien pitää vaan ottaa tästä hyvät asiat mukaan.
– Ja sitten joskus muistella tätä ilolla.
Pelaajille satelee kiitoksia ja kannustusta. Tässä ne ottaa vastaan puolustaja Ville Puhakka. Jussi Lopperi
Mahtaako päävalmentajalla itsellään olla mielessä nyt ensi kausi vai kesäloma?
– No, varmaan pari ensimmäistä päivää ollaan joukkueen ja johtoryhmän kanssa tässä. Sitten hetkeksi aikaa Tampereelle ja Puulalle vähän mökkeilemään. Sieltä tullaan entistä ehompana.
Kun pääsee maistamaan jotain, se jättää nälkää, Myrrä muotoilee.
– Meillä aika moni pelaaja jatkaa ensi kaudella. Ollaan sitten ensi keväänä vahvempia näillä hetkillä.
Otto Paajanen antaa ensin mailan ja sitten siihen vielä nimmarin. Jussi Lopperi
Joukkue palailee pukukopin syövereistä ulos pelaaja kerrallaan.
KooKoolle mä laulan, hei, KooKoolle laulan, koko yön, raikaa kuorolaulanta, ja kerrankin se vaikuttaa totuudenmukaiselta ennusteelta.
Otto Paajanen saapuu paikalle ja antaa muutaman mailan tosifaneille. Yhteiskuvat Paajasen kanssa ovat haluttua tavaraa.
Saapa kapteeni kannattajilta oman laulunsakin.
Kun KooKoo viime vuonna putosi Vaasan Sportille, Paajanen kuulemma tokaisi bussista noustessaan, että ensi vuonna me v**** näytetään.
Paajanen hymähtää muistolle.
Näytittekö te nyt?
– Osittain ainakin joo. Viime vuonna oli kauden jälkeen aika äärettömän kova pettymys. Se nälkä siitä oli kova, hän sanoo.
Faneille haluttiin antaa takaisin.
– Meillä on nämä huikeat fanit, jotka seisovat meidän takana, ihan sama mitä tapahtuu.
Hieno kausi kokonaisuudessaan. Varmasti voidaan olla ylpeitä itsestämme, vaikka nyt harmittaa. Näin summaa Paajanen tämän sesongin.
– En nyt tiedä, onko tämä hopea voitettu vai hävitty, mutta kyllä tuossa vähän jo hymyilyttikin bussimatkalla.
Moni tahtoo yhteiskuvan kapteenin kanssa. Keskiviikon ottelu oli Otto Paajasen viimeinen KooKoon paidassa. Jussi Lopperi
Seitsemäs finaali oli Paajasen viimeinen ottelu KooKoossa. Iltalehti kertoi jo joulukuussa, että Paajanen siirtyy ensi kaudeksi Turun Palloseuraan.
KooKoota hän ehti edustaa kolmen kauden ajan.
Mitä jää Kouvolasta ja KooKoosta mieleen?
– Ilo jääkiekkoa kohtaan. Se ilo, mitä pelaamisesta voi parhaimmillaan saada. Kolmen vuoden aikana opin, että jääkiekkoa voi pelata myös nautinnon ja mahdollisuuksien kautta. Ei tarvitse aina olla hampaat irvessä.
Eikä ihan aina tarvitse pyrkiä parempaan.
– Voi myös hetken nauttiakin siitä päivän tai illan suorituksesta, ja siitä arjesta. Siitä iso kiitos Joken (Myrrän) suuntaan ja koko joukkueelle.
Hallin edustalla laulu raikaa ja tanssi sujuu. Jussi Lopperi
Roobert Rooba päätyy fanien piirittämäksi. Jussi Lopperi
Kun juhlia on jatkunut puolisen tuntia, alkaa niiden paras terä olla kaluttu.
Roobert Rooba on saanut laulunsa ja tanssahdellut fanien keskellä ringissä. Virolaislaituri puhui maaliskuussa Kouvolan Sanomien haastattelussa siitä, miten hän Kouvolassa ja KooKoossa sai taas ilon elämäänsä.
– Täällä olen pystynyt taas nauttimaan jääkiekosta ja elämään hetkessä. Olen pystynyt keskittymään siihen, mitä tapahtuu juuri nyt, Rooba sanoi.
Laulut ja tanssit on saanut myös Ari Gröndahl, jolta jäi viimeinen finaali pelaamatta loukkaantumisen vuoksi.
Paljon on tapahtunut sekä Gröndahlin että KooKoon elämässä sen jälkeen, kun puolustaja ihan ensimmäisen kerran tuli lainapestillä Kouvolaan. Silloin KooKoo pelasi Mestistä ja Gröndahl oli alle parikymppinen poikanen.
Nyt hän on 36-vuotias SM-hopeamitalisti, jonka vyöllä on liigassa lähes 600 runkosarjaottelua.
Nita Aholalla ja muulla toimiston väellä on pitänyt viime viikot kiirettä. Jussi Lopperi
Yksi henkilö on vielä haastateltava.
Pelaajat saavat läpyjä ja pyyntöjä yhteiskuvista, mutta juttukavereita riittää myös KooKoon yhteisöpäälliköllä Nita Aholalla.
Mitenkä se maistuu hopea toimiston työmyyrälle?
– Oikein hyvin, kiitos. Kyllä tämä kruunasi koko kauden.
Aina ei voi voittaa. Nyt toinen oli parempi, Ahola tunnustaa.
– Olen aina ollut sitä mieltä, että kun pelataan paras seitsemästä -sarjaa, niin paremmuus ratkaistaan siinä selkeästi.
Toimiston puolella viime viikot ovat olleet aikamoista hulabaloota, Ahola kertoo. Yötä myöten on tehty töitä.
Kouvolalaiset ja kymenlaaksolaiset ovat lähteneet KooKoon vankkuriin joukolla mukaan.
– Koko ajan on 200 lukematonta Whatsapp-viestiä. Se kertoo, että kaikkeen ei pysty reagoimaan. On ollut pakko priorisoida.
Aholan mieltä lämmittää playoff-rupeamassa moni asia. Tämäkin: sekä Tapparan että muiden vastustajien faneilta on kuulemma tullut positiivista palautetta kouvolalaisen yleisön käytöksestä ja yleisestä meiningistä.
Pudotuspelit olivat Aholan viimeinen työrutistus hetkeen. Hän on jäämässä äitiysvapaalle toukokuun lopulla.
– Varmaan tuntuu ihan hirveältä seurata ensi kauden alkua, kun ei voi vaikuttaa sitäkään vähää kuin nyt toimistolta käsin, hän tuumaa.
– Pelejä tulen kyllä katsomaan.
Joukkue siirtyy sisätiloihin. Kannattajat siirtyvät kaupungille. Jussi Lopperi
Joskus juhlat loppuvat hiipumalla, vaivihkaa. Joskus niillä on selkeä päätepiste.
Näiden juhlien käänne tapahtuu kello 1.44. Silloin pelaajien puolisot saapuvat hallille. Puolisot ja pelaajat katoavat hallin uumeniin.
Juhlakansa alkaa hälventyä. Innokkaimmat jäävät paikalle. Osa on lähtenyt jatkoille keskustan baareihin, ja osa suunnittelee juuri samaa.
Kouvolan Sanomien kuvaaja-toimittajapari alkaa olla uupunut.
Se ihmetyttää valkoiseen KooKoon pelipaitaan sonnustautunutta nuorta miestä, jonka katse on käännetty tukevasti kohti keskustan valoja.
– Iltahan on vasta alussa.