TAMPERE.
Kun Tappara oli voittanut SM-liigan seitsemännen finaalin keskiviikkona ja vienyt mestaruuden otteluvoitoin 4–3, KooKoon pelaajilta areenan jäällä ja käytävillä nähtiin valtaisia tunteenpurkauksia.
Kolmannen KooKoo-kautensa päävalmentanut Jouko Myrrä sen sijaan saapui kopista haastatteluihin ensimmäisenä ja tuttuun tapaansa levollisen rentona sekä ystävällisenä.
Päällimmäisenä mielen päällä oli kuitenkin tappio.
Avaa kuvien katselu
– Uskottiin ja yritettiin, mutta ei riittänyt. Seitsemän peliä. Jos vain kolme voittaa, sitten tulee hopeiset mitalit, ja Tappara oli parempi, sanaili Jouko Myrrä, joka tässä keskustelee Tapparan maalivahtivalmentajan Aki Näykin kanssa. Kuva: Tomi Hänninen
Maanantaina 6. finaalissa mestaruus oli KooKoolle jo katkolla. Myrrä ilmoitti napakasti, että tuo tappio ei aiheuttanut minkäänlaista henkistä napsahdusta.
Tappara vain latasi niin kovan aloituksen keskiviikkona.
Myrrä sanoi, että eniten häntä kirpaisee pelaajiensa puolesta.
– He oikeasti uskoivat ja tekivät töitä hiljaisen tavoitteemme, unelmamme eteen.
– Jäikö se maalin päähän vai mihinkä, mutta voiton päähän ainakin, ja voitto on aika iso. Ei ole selittelyille mitään sijaa.
Avaa kuvien katselu
Upean kauden pelannut Miska Siikonen sai hopeamitalin toisena keväänä putkeen. Se kirpaisi syvältä. Kuva: Tomi HänninenKaunis hetki areenassa
Kun KooKoon joukkue esiteltiin hopeamitalien jaossa, Myrrä sai Tampereen areenassa valtaisat aplodit.
Tätä Myrrä kommentoi pitkällä ja sykäyttävällä vastauksella.
Hän muistutti olevansa tamperelaisen kiekkokoulun kasvatti, joka aikoinaan pikkupoikana aloitti pelaamisen KooVeen riveissä.
Sitten hän kantoi ylpeydellä Tappara-paitaa A-junioreihin asti. Pääsipä hän hyppimään aitoja liigajenginkin mukana Rauno Korven maineikkaissa kesätreeneissä.
Peliuransa jälkeen Myrrä valmensi Ilveksen organisaatiossa 13,5 vuotta.
– Tietysti lämmittää. Uskon, että kaupungissa ja Tapparan kannattajissa nähdään, että minä olen tamperelainen lätkäjätkä. Minulle elämä, urheilu ja jääkiekko Tampereella tai missään eivät ole mustavalkoista, vihreäsinistä tai mustaoranssia.
– Päästään siihen, mitä tämä ottelusarja myös kuvasi, että siellä oli keskinäinen kunnioitus ja pelit ratkaistiin tuolla kaukalossa. Näin sanoin Tapparan valmennukselle ja he totesivat samalla tavalla.
Avaa kuvien katselu
Jouko Myrrä onnittelee Tapparan apuvalmentajaa Juha Juujärveä. Kuva: Tomi Hänninen
Kirkkain mitali oli niin lähellä, että ottelun päätyttyä hopea tuntui Myrrälle ehdottomasti hävityltä.
– Joukkueelle kiitospuheessa sanoin, että nyt tekee kipeää. On surullinen ja kyynelehtivä joukkue, mutta koetin sanoa, että viikon, kahden kuukauden, vuoden tai viimeistään, kun he lyövät hokkarit naulaan, he tajuavat tämän kauden arvon.
– Vaikka hopea ei joukkuetta tai ketään meitä tyydytä.
Erityislaatuinen ryhmä
Myrrä oli kokenut harjoituskauden ensimmäisestä päivästä lähtien, että käsillä on ryhmä, jossa on jotain erityistä.
– Kun aikaa kuluu, toivon, että pelaajat ottavat mukaan sen joukkuehengen, kaveruuden, työnteon ja yhdessä hymyillen eletyn hallielämän.
Myrrä itse pelasi 19 vuotta ammatikseen ennen valmennusuraansa.
– Eniten vielä näin 57-vuotiaana kaipaan niitä pelikavereita ja pukukoppia. Nuo pelaajat varmasti sen sitten hahmottavat jossain vaiheessa.
– Kilpaurheilussa on häviäjiä ja voittajia, mutta kun saa samanhenkisten ihmisten kanssa olla rakkaan lajin parissa, se on asia, jolla loppupeleissä elämässä on merkitystä.
Runkosarjan ykköstykki sairastui
Avaa kuvien katselu
Ville Meskanen oli sairaana. Kuva: Tero Wester / All Over Press
KooKoon kultakypärä Ville Meskanen puuttui kolmesta viimeisestä finaalista. Sarjan päätyttyä Myrrä paljasti, että Meskanen oli sairaana.
Kyse ei siis ollut loukkaantumisesta, vaikka Meskasella jonkinlaista vaivaakin keväällä saattoi olla, kun hän puuttui muun muassa kahdesta SaiPa-välierästä.
– Ajattelen, miltä meistä tuntuu, mutta miltä ”Mesestä” tuntuu siellä kotona kipeänä. Se vasta karmea tilanne onkin, Myrrä pohdiskeli pukukoppinsa oven edustalla.
”Ei mitään ihmeellistä”
KooKoon kausi oli joka tapauksessa todellinen sensaatio, joka tuotti seurahistorian ensimmäisen SM-mitalin.
KooKoon valmennustiimi oli poikkeuksellisen pieni ja tiivis. Pelaajabudjettikin oli 2 miljoonaa euroa, eli liigan kolmanneksi pienin.
Kouvolassa on tehty pitkään laadukasta ja tehokasta urheilutyötä.
Avaa kuvien katselu
Jouko Myrrä totesi usein medialle, että hän on valmennuksen sydän ja apuvalmentaja Tuukka Poikonen aivot. Kuva: Tomi Hänninen
Pitkäjänteistä työtä Myrräkin halusi kiittää katkeran tappion hetkellä. Antti Tuomenoksa on ollut urheilujohtajana vasta vuoden päivät, hän muistutti.
– Hän on ollut erinomainen esimies, mutta pitää nostaa kymmenen vuotta organisaatiossa ollut Jarno Kultanen. Tämä oli pitkälti hänen rakentamansa joukkue.
– Ei tässä mitään ihmeellistä ole, että olimme finaaleissa. Ei ainakaan kenellekään meille tuolla pukukopissa, Myrrä linjasi loppuun.
Avaa kuvien katselu
Jarno Kultanen (vas.) on nykyisin Ässien urheilujohtaja. Keskellä Jouko Myrrä, oikealla KooKoon fysiikka- ja videovalmentaja Manu Lähteenmäki. Kuva: Pyry Sarkiola / YleAsiantuntijan pointit jymykaudesta
Yle Urheilun asiantuntija Karri Rämö tiivisti kolmeen pointtiin sen, miksi KooKoo ennakko-odotusten vastaisesti pelasi finaaleissa.
Ensinnäkin maalivahti Eetu Randelin pelasi häikäisevän kauden. Runkosarjassa hän oli sarjan paras veskari ja pelasti 23,52 maalia maaliodottamaan nähden.
Toisekseen Rämö nostaa, että KooKoolla oli omaleimainen, rohkea pelillinen identiteetti, josta se ei vaikeiden jaksojenkaan keskellä luopunut, vaikkakin teki viilauksia.
KooKoosta kirjoitettiin kauden aikana usein SM-liigan ”outolintuna”. Runkosarjassa sen kiekonhallintaprosentti ja syöttömäärä olivat kaikista joukkueista pienimmät.
Vaikka vastustaja hallitsi kiekkoa enemmän, se ei saanut hetken rauhaa. Kun KooKoo riisti kiekon, se iski suoraviivaisesti ja hirmuisella vauhdilla.
Kolmanneksi, valmennustiimin johdolla myös pelaajat löysivät identiteettinsä. Pelaajat saivat oppia virheiden ja mahdollisuuksien kautta.
Lopulta pelitapa ja rohkeus sen toteuttamiseen olivat pelaajien selkäytimessä tavalla, joka näkyi pudotuspeleissäkin upealla tavalla. KooKoolla pelaaminen ei juuri heilahdellut tai nitkahdellut – riippumatta siitä, ketä kentällä tai loukkaantuneena oli.