Eeva-Leena Pokela, 72, kävi läpi sukunsa historiaa, kun Antti Heikkinen työsti Pokelat – Soiva suku (Otava) -kirjaa. Sen kansien välissä on Eeva-Leenan isän ja äidin elämä sekä lukemattomia omiakin kokemuksia, iloja ja murheita, menestystä ja onnea, rakkautta ja pettymyksiä. Vivan haastattelussa Eeva-Leena Pokela kertoo, että kirjaan päätyi myös salaisuuksia.
Eeva-Leena sai tietää isänsä Martti Pokelan salaisuudesta vasta vähän ennen tämän kuolemaa. Tytär ei koskaan ehtinyt puhua aiheesta isän kanssa.
Tädin kohtalosta vaiettiin
Eeva-Leena sai kuulla, että isän Eeva-sisko oli sodan aikana rakastunut saksalaiseen sotilaaseen ja muuttanut miehen mukana Saksaan. Kun sotilas kuoli, täti olisi halunnut palata heidän yhteisen poikansa kanssa Suomeen. Eevalle kuitenkin oli ilmoitettu, että hän olisi tervetullut mutta poika ei. Kohtuuton vaatimus oli ollut Eevalle liian kova. Hän jäi Saksaan ja päätti päivänsä siellä.
Tädin poika pääsi myöhemmin Suomeen, ja hän kasvoi Martin vanhempien perheessä. Suvussa pojan äidin kohtalosta vaiettiin.
Martti ei koskaan puhunut lapsilleen siskostaan, ja Eeva-Leenakin sai tietää tätinsä kohtalosta vasta isänsä viime hetkinä.
”Tämä kertomus olisi yksinkin ainakin yhden kirjan arvoinen selviytymistarina”, Eeva-Leena Pokela kuvailee Vivan haastattelussa.
Syrjähypyt paljastuivat päiväkirjoista
Kirjaa työstäessään Eeva-Leena Pokela kävi läpi myös Marjatta-äidin päiväkirjoja. Niitä oli ennen tytärtä käynyt läpi viimeisinä vuosinaan Martti-isä, joka oli jättänyt sivuille myös omia merkintöjään.
Martti ei ollut malttanut olla kirjoittamatta kipakoitakin välihuomautuksia kiistanalaisiin asioihin, kuten vaimonsa syrjähyppyihin. Toisaalta puoliso oli myös liikuttunut siitä, kuinka paljon vaimo häntä oli rakastanut.
Pariskunta pysyi virallisesti yhdessä, kunnes kuolema heidät erotti. Tosiasiassa he olivat asuneet pitkiäkin aikoja erillään ja molemmilla oli myös oma elämänsä.
”Laulava rappion perhe, mitä sitä turhaan hymistelemään”, kuvailee Eeva-Leena vanhempiensa elämää.
Julkisuus askarruttaa yhä
Majatta ja Martti Pokela nuorin lapsi, taiteilijanimeltään Eveliina, puettiin jo pienenä kansallispukuun ja otettiin mukaan keikalle. Hän näytti nauttivan esiintymisestä ja oli jo alakoululaisena lapsitähtenä.
Nyt Eeva-Leena toteaa, että julkisuus askarruttaa yhä. Toisaalta hän on tottunut siihen, toisaalta ei.
”Sen asian kanssa täytyy elää. Ajoittain esiintyminen tuntui vain kivalta, olihan mukavaa olla yhdessä vanhempiensa kanssa. Ikävintä lapsen kannalta oli se, että julkisuudessa altistuu koko ajan muiden arvostelulle.”
Eeva-Leenan mukaan lapsen pitää saada elää rauhassa, kasvaa perheessä ja muokkautua omaksi persoonaksi.
”Oikeastaan suurin julkisuus minulla oli 7–11-vuoden iässä, sitten kasvoin tavallaan roolista ulos. Mutta aina minä luiskahdin julkisuuteen enemmän tai vähemmän”, hän sanoo Vivan haastattelussa.
Murrosikä oli vaikeaa aikaa ja koulu jäi aika vähemmälle.
”Sen äiti ja isä sentään älysivät kieltää, että en päässyt Danny-show´n tanssijaksi alaikäisenä”, Eeva-Leena muistelee.
”Ehkä minussa on jotakin samaa kuin isässäni. Osaan ottaa asiat näennäisen kevyesti, en jää niitä murehtimaan.”
Lue myös: Eeva-Leena Pokela avautuu lapsitähteydestään – ”Veljeni pitivät minut maan pinnalla”
