MTV kieltäytyi Elisan ehdotuksesta jatkaa suoria lähetyksiä jääkiekon MM-kisojen yli. Toimitusjohtajan mukaan sopimusneuvottelut aloitettiin kuukausia sitten.

Henkilö tyylikkäästi pukeutuneena studiossa.

Avaa kuvien katselu

MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen sanoo Ylelle, että jakelumallien on vastattava nykytilannetta. Kuva: Antti Haanpää / Yle

  • MTV:n ja teleoperaattori Elisan sopimuskiista pimensi MTV:n kanavat sadoiltatuhansilta kotitalouksilta.
  • Kiista ajoittuu jääkiekon MM-kisojen alle. Elisan mukaan MTV kieltäytyi väliaikaisesta jatkosopimuksesta kisojen ajaksi.
  • MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen sanoo, että vanha, ilmainen jakelumalli on taloudellisesti kestämätön.

Erimielisyys jakelusopimuksesta MTV:n ja Elisan välillä ei ota laantuakseen.

Aiemmin torstaina kerrottiin, että teleoperaattori Elisan mukaan televisioyhtiö MTV kieltäytyi Elisan ehdotuksesta jatkaa suoria lähetyksiä Elisan kaapeli-tv:ssä ja Elisa Viihteessä huomenna perjantaina alkavien jääkiekon MM-kilpailujen yli.

MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppäsen mukaan julkisuudessa on annettu yksipuolinen kuva siitä, ettei yhtiö haluaisi näyttää MM-kilpailuja tai löytää ratkaisuja tilanteeseen.

Toimitusjohtaja kertoo, että MTV on tarjonnut Elisalle uutta jakelusopimusmallia jo viime vuoden puolella.

– Olemme pettyneitä siihen, miten hitaasti ja passiivisesti Elisa on neuvotteluja edistänyt, Leppänen kommentoi Ylelle.

Jakelusopimusmallia on Leppäsen mukaan pakko päivittää, sillä nykyiset MTV:n ja Elisan väliset sopimukset on tehty useita vuosia sitten – ajassa, jonka jälkeen markkinatilanne, katselutavat, teknologia ja koko mediaympäristö ovat muuttuneet.

– MTV:n sisältöjä on jaettu operaattoreille käytännössä ilmaiseksi. Uutiset, viihde ja urheilu eivät synny ilmaiseksi, joten uuden sopimusmallin täytyy huomioida myös taloudelliset reaaliteetit ja olla siten kestävällä pohjalla.

Palautteen määrä ei yllättänyt

MTV:n toimitusjohtaja sanoo ymmärtävänsä hyvin sen, että Elisan asiakkaat toivovat, että kanava taipuisi teleoperaattorin pyyntöön ja näyttäisi MM-kisat sen asiakkaille.

– Tottakai palautetta on tullut paljon, koska kyseessä on merkittävä sisältö ja merkittävät kisat.

Elisan mukaan MTV:n maksuttomien kanavien MTV3:n, MTV Subin ja MTV Avan pimentyminen koskee noin 800 000 kotitaloutta. Luku vastaisi noin 30 prosenttia suomalaisista kotitalouksista.

Leppäsen mukaan todellinen luku on 300 000, eli kymmenen prosenttia kotitalouksista.

– Elisan antamassa luvuissa ei ole huomioitu esimerkiksi palveluiden päällekkäistä käyttöä, Leppänen sanoo.

MTV:n ja Elisan sopimuskiista on saanut teleoperaattorin kilpailijat liikkeelle.

Esimerkiksi Telia ja DNA ovat mainostaneet palveluita, joiden avulla Leijonien edesottamuksien seuraaminen Sveitsissä järjestettävissä MM-kisoissa on mahdollista.

Maailmanmestaruuskiekon äärelle voi virittäytyä myös erilaisin konstein, jotka eivät vaadi kuukausimaksua.

Korjaus 14.5.2026 klo 20:29: MTV-kanavat katosivat Elisan asiakkailta jo 13.5., eikä huomenna perjantaina kuten juttutiivistelmässä aiemmin luki.