Teemu Suokas pelasi Sebastian Lindbergin tavoin vahvan ottelun. SSS/ANNA KORPIAHO
Koko pudotuspelit hämmästyttävän terveenä pysynyt Vilpas sai kymmenen minuuttia ennen viidettä finaalia ison takaiskun: kapteeni Mikko Koivisto ei kyennyt pelaamaan.
Koiviston tilalle avaukseen nostettiin Sebastian Lindberg, joka alunperin siirtyi viime kesänä Katajasta Vilppaaseen juuri Koiviston vuoksi.
– Kymmenen minuuttia ennen peliä tuli hihkaisu, että aloitat. Pakko myöntää, että jännitti ja käsi tärisi. Mutta ei siinä, annoin pelin tulla.
– Harmittaa paljon Mikon puolesta, Lindberg totesi.
Lindberg täytti esikuvansa saappaat moitteetta: kymmenen pistettä seitsemällä heitolla.
– Se helpotti, että sain heti ekaan erään yhden ok-vedon.
Vilpas otti 90–81-voiton ja sai mestaruuden katkolle lauantaille Joensuuhun.
– Sillä ei todellakaan väliä, miten voitto tulee. Eihän se ollut kaunista, jäi paljon parannettavaa, Lindberg myönsi.
Heittäjäksi Vilppaaseen hankittu Lindberg on kunnostautunut tänä keväänä enemmän puolustuspäässä. Lauantaina hän hankki Henri Kantoselle hyökkääjänvirheen kipeällä tavalla.
– Otti tohon leukaan (Kantosen käsi), Lindberg osoitti playoffpartaansa.
– Mutta tässä vaiheessa on ihan sama miltä oma lärvi näyttää.
Lindbergistä onkin kuoriutunut Salossa koko kentältä puolustava rakkikoira.
– Junnuissa en todellakaan ollut sitä. Ekana vuonna Korihaissa (2021–2022) ymmärsin, että jos en pakita ja ota ylhäältä kiinni, niin en pelaa. En ole niin hyvä hyökkäyspään pelaaja.
Lindbergin lisäksi Koiviston saappaita täytti 25 pistettä heittänyt Jack Forrest. Kaksikon minuutit nousivat edelliseen otteluun verrattuna yhteensä reilulla kymmenellä minuutilla.
– Myös (Teemu) Suokas nousi tärkeään rooliin, päävalmentaja Jussi Savolainen muistutti.
Suokas jakoi ottelussa kahdeksan syöttöä ja upotti kaksi tärkeää kolmosta.
Savolainen ei tarkentanut Koiviston poissaolon syytä.