Leijonien MM-kulta on enää pelaamista vaille, kirjoittaa uutispäällikkö Juha Hiitelä.
Tällaiset lähtökohdat Leijonilla on MM-turnaukseen.
Arvoisat kansalaiset. Kirjoittakaa jo nyt kalentereihinne kaksi päivämäärää. 31. toukokuuta ja 1. kesäkuuta.
Ensin mainittu on se, jolloin ei mennä leffaan tai romanttiselle iltakävelylle. Silloin katsotaan, kun Leijonat voittaa maailmanmestaruuden ja sen jälkeen lähdetään torille.
Jälkimmäinen on taas se päivä, jolloin Helsingin Kaisaniemen puistoon rakennetulla lavalla Paula Vesala laulaa Finlandiaa Leijonien pelipaita päällä ja kansakunnan silmien edessä yksi miesjoukko saa virallisesti vuorineuvostakin arvostetumman tittelin, kultaleijonan.
Tilannehan on nimittäin se, että Leijonat voittaa tänä keväänä Zürichissä MM-kultaa. Ei kannata takertua liikaa alkusarjan otteluihin, niissä voi tulla yksittäisiä hikkoja. Mutta tämän kevään Leijonia ei pysäytä mikään.
Asetelmaa helpottaa se, että oikeastaan vain Kanada on jalkeilla huippukokoonpanolla ja heilläkin maalivahtiosasto on täynnä kysymysmerkkejä.
Hallitseva mestari Yhdysvallat on jalkeilla vaatimattomalla joukkueella, Sveitsin päävalmentaja erosi koronapassiskandaalin vuoksi kaksi kuukautta sitten, Tshekillä on kieltäytymisiä, ja NHL-pelaajien kanssa riidellyt Ruotsin päävalmentaja Sam Hallam on viimeiseen turnaukseensa valinnut kasan ensikertalaisia ja pikkupoikia.
Tie on auki Suomelle, jolla on jalkeilla poikkeuksellisen vahva joukkue tälle tasolle. Kaikki lähtee tietysti Aleksander Barkovista, joka on NHL:n yksi parhaista keskushyökkääjistä. Kun hän ilmoitti tulostaan, virta Leijoniin kasvoi.
Mutta tulevien mestaruusjuhlien arkkitehti numero yksi on päävalmentaja Antti Pennanen.
Harva valmentaja Suomessa on koskaan ollut samanlaisessa kiirastulessa kuin Pennanen on kaksi edellistä kautta ollut.
Osittain se on ollut hänen oma syynsä. Jääkiekkovalmentaja Antti Pennanen muuttui terapeutti-Pennaseksi ja käyttäytyi kummallisesti jo Ilves-pestinsä aikana. Kun se jakso hänen urallaan päättyi mollivoittoisesti kritiikkiä alkoi tulla.
Aleksander Barkov on Leijonien selkänoja. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen / HS
Siihen asti Pennanen oli saanut olla suomalaisen jääkiekon perintöprinssi, joka oli tullut, nähnyt ja voittanut. Oli miesten ja nuorten MM-kultaa apuvalmentajana, nuorten MM-hopeaa ja -pronssia päävalmentajana ja SM-kultaa.
Ilveksen pettymyksen jälkeen rapaa alkoi tulla mediassa. Sen jälkeen kaikki meni penkin alle, ja kuten kriitikot olivat ennustaneet.
NHL-miesten tähdittämä neljän maan turnaus Pohjois-Amerikassa meni penkin alle ja samaan sävyyn pelattiin vuosi sitten MM-kisoissa. Montrealissa ja Bostonissa Pennanen oli penkin takana ja lehdistön edessä kuin peura ajovaloissa. Kävi suorastaan sääliksi, kun näki miten väärässä paikassa hän oli.
Leijonien peli Milanossa ei ollut missään kohtaa häikäisevää, mutta tulos oli erinomainen. Pelaajien silmissä moni asia oli mennyt eteenpäin vuodentakaisesta.
Vuosi sitten MM-kisoissa hän oli jo ahdistunut. NHL-turnauksen epäonnistuminen painoi ja Leijonat ei missään kohtaa olleet ytimessä.
On mahdoton tietää, miten paljon Antti Pennanen tiesi NHL-pelaajien viimekesäisestä päävalmentajakapinasta, joka kulminoitui siihen, että yksi pelaaja oli soittanut GM Jere Lehtiselle ja ehdottanut Florida Panthersin päävalmentajan Paul Mauricen ottamista osaksi valmennusryhmää. Lehtinen myös myönsi asian Ilta-Sanomille kisojen aikana.
Kaikki tämä johti siihen, että koko syksyn ja alkutalven ajan median edessä ja maajoukkuetapahtumissa esiintyi suorastaan pelokas päävalmentaja.
Antti Pennasen ura Leijonissa ei ole ollut helppo. Kuva: Vesa Moilanen / IS
Myös Milanon olympialaisten alkutahdit olivat vaatimattomat, kun Leijonat hävisi avausottelussa Slovakialle. Sen jälkeen tapahtui kasvojenpesu sekavaa Ruotsia vastaan ja leppoisa ylikävely leijonakuningas Jukka Jalosen valmentamaa Italiaa vastaan.
Pudotuspeleissä Suomi oli lähellä pudota Sveitsille, mutta yhden videotarkastuksen päässä finaalista. Lopulta NHL-pelaajat lähtivät Pohjois-Amerikkaan ja Pennanen kotimaahan pronssimitalit kaulassa.
Pennasen käymä henkinen kiirastuli Leijonien peräsimessä on sitä luokkaa, että on suoranainen ihme, että hän ylipäätään valmentaa vielä Suomen maajoukkuetta.
Leijonien peli Milanossa ei ollut missään kohtaa häikäisevää, mutta tulos oli erinomainen. Pelaajien silmissä moni asia oli mennyt eteenpäin vuodentakaisesta.
Neljän maan turnauksessa jopa linjatuomari oli Kanadaa vastaan pelatussa ottelussa ihmetellyt Pennasen poppoon peluutusta niin, että oli tullut muistuttamaan Suomella olevan vaihtoetu, kun Kanada oli pannut aloitukseen Suomen nelosketjua vastaan Connor McDavidin superketjun.
Pennanen on tietoisesti vältellyt mediaa kisojen jälkeen ja kieltäytynyt kaikista haastatteluista. Harjoitusleirin aikana on kuitenkin ollut nähtävissä rentoutuneempi ja vapautuneempi päävalmentaja. Pronssimitali tuo selkärankaa.
Pennasen käymä henkinen kiirastuli Leijonien peräsimessä on sitä luokkaa, että on suoranainen ihme, että hän ylipäätään valmentaa vielä Suomen maajoukkuetta. Ennen Milanoa kaikki meni tavalla tai toisella pieleen, jopa hänen jatkosopimuksensa julkistus.
Antti Pennanen juoni Leijonille olympiamitalin. Kuva: Jukka Ritola / Aamulehti
Kun Pennanen pysyi sen julkisen paineen ja tölvimisen keskellä pystyssä ja onnistui luovimaan sen läpi, hän kestää jatkossa mitä tahansa. Eikä hän ole enää mikään perintöprinssi, vaan arvokisamitalin valmentanut päävalmentaja. Niitäkään ei kovin montaa vielä ole, vaikka menestystä on Calgarysta 1988 lähtien tullut lähes jatkuvalla syötöllä.
Päävalmentajan pelillistä osaamistahan kukaan ei ole koskaan epäillyt. Peluuttaa Pennanen ei osaa, mutta ei osaa juuri kukaan muukaan suomalaisvalmentaja.
Mutta nyt kun siihen voi lisätä hyvän itseluottamuksen ja poikkeuksellisen laadukkaan leijonajoukkueen, on kaikki syy ja oikeus odottaa MM-kultaa.
Paula Vesala, olkaa hyvä.