JASON SZENES
Britney Spearsin ympärillä on kuohunut jo pidemmän aikaa.
Hankalaa elämäntilannetta läpikäyvä Britney Spears, 44, herätti huomiota ravintolassa.
Video: Britney Spears ex-puoliso on huolissaan Britneystä:
Los Angelesissa illallisella olleen, hiljattain rattijuopomukseen syyllistyneen poptähden väitetään aiheuttaneen kaaosta ravintolassa oudolla käytöksellään. TMZ kertoo, että ystäviensä kanssa syömässä ollut Britney järjesti kohtauksen.
Lähteiden mukaan popin prinsessa olisi huutanut ja jopa haukkunut kaoottisesti, häiriten muita paikalla olleita ruokailijoita. Silminnäkijöiden mukaan tähden energia oli ollut hieman surullinen, vaikka hiljattain vieroituksesta lähtenyt Britney oli kaikesta huolimatta “näyttänyt söpöltä”.
Britney Spears
ulkomaat
5.3. 17:30
Britney Spears pidätettiin rattijuopumuksesta
Kalifornian moottoritiepoliisi otti Britneyn kiinni keskiviikkoiltana.
Poltti sisällä
Britneyn väitetään myös panneen tupakaksi ravintolassa, jolloin ravintolan henkilökunta on pyytänyt tähden ystävien välityksellä, että poptähti tumppaisi savukkeensa.
Britney ennen kohukierrettään 2000-luvun alkupuolella.
AOP
Vaikka vain harva muista asiakkaista oli huomannut Britneyn läsnäolon, oli koko ravintola TMZ:n mukaan kuhissut popin prinsessasta tämän poistuttua paikalta.
Britney Spears
ulkomaat
14.4. 08:55
Britney Spears: Karu uutinen
Supertähti meni kohun saattelemana päihdevieroitukseen.
Yksi asiakkaista oli jopa nähnyt tähden kävelevän veitsi kädessään ympäri ruokasalia. Britneyn edustaja on vastannut epäilyihin artistin epävakaasta käytöksestä tiukalla lausunnolla:
– Hän (Britney) ei ole missään vaiheessa altistanut ketään vaaralle. Hän leikkasi hampurilaistaan puoliksi, Britneyn edustaja on kertonut medialle.
Tanssi veisten kanssa
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Britney nousee otsikoihin veitsien kanssa heilumisen tähden. Syyskuussa 2023 artistin omalla Instagram-tilillään jakama video herätti huomiota.
Videolla vähäpukeinen Britney tanssii ja pyörii suurikokoiset veitset molemmissa käsissään. Taustalla näkyy muusikon kolme pientä koiraa ihmettelemässä omistajansa puuhia. Videosta nousseen kohun jälkeen Britney lisäsi kuvatekstiin tiedon siitä, etteivät videolla näkyneet veitset olleet aidot.
– Halloween on pian!! Britney kertoo kuvatekstissä. Voit katsoa videon alta tai tästä linkistä.
Tiukka lausunto
Edustaja pitää muusikkoon hiljattain kohdistunutta runsasta huomiota samankaltaisena kuin 20 vuotta sitten, jolloin Britneytä yritettiin hänen mukaansa mustamaalata mediassa.
– Tämä on naurettavaa ja sen täytyy loppua, edustaja toteaa lausunnossa.
Väitöksiin siitä, että Toxic-hitin laulaja olisi haukkunut ravintolassa edustaja vastasi, että Britney on yksinkertaisesti kertonut tarinaa koirastaan, joka haukkui naapureille.
Tähti oli edustajan mukaan viettämässä iltaa assistenttinsa ja henkivartijansa kanssa.
Britneyn rattijuopumus
ulkomaat
9.5. 10:00
Britneyn rattijuopumus oikeudessa – tällainen oli rangaistus
Britney on myöntänyt syyllisyytensä alkoholin ja huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamiseen.