Latvian presidentti Edgars Rinkevics on antanut keskustalaisen Yhteinen lista -vaaliliiton pääministeriehdokkaaksi nimetylle Andris Kulbergsille tehtäväksi uuden hallituksen muodostamisen.
Presidentti Rinkevicsin mukaan Latvian parlamentin eli saeiman puolueet ja muut ryhmittymät ovat viime päivinä käyneet tiiviitä neuvotteluja. Rinkevics ilmaisi uskovansa hallituksen muodostamisen olevan mahdollista saeiman tuella, mutta prosessi ei hänen mukaansa olisi helppo.
– Se ei tule olemaan helppo polku, se on melko monimutkaista, koska poliittinen retoriikka on kuumentunut, presidentti sanoi Latvian yleisradioyhtiön LSM:n mukaan.
Rinkevicsin mukaan uuden hallituksen muodostaminen on parempi ratkaisu kuin se, että nykyinen hallitus jatkaisi viiden kuukauden päästä järjestettäviin parlamenttivaaleihin asti.
Latvia tarvitsee toimintakykyisen hallituksen eikä teknistä ratkaisua, sanoi myös Kulbergs. Hän ilmoitti suostuneensa ottamaan presidentin antaman tehtävän vastaan.
Kulbergsin mukaan presidentti antoi uuden hallituksen muodostamiseen aikaa kymmenen päivää. Hänen mukaansa Uusi yhtenäisyys -vaaliliitto, vihreiden ja maanviljelijöiden liitto, Kansallinen liitto sekä sosiaalidemokraattinen Edistykselliset-puolue ovat ilmaisseet valmiutensa yhteistyöhön.
Latviaa uhkaa Kulbergsin mukaan tällä hetkellä monialainen kriisi niin turvallisuuden, talouden kuin luottamuksenkin osalta.
Kulbergs valittiin Latvian parlamenttiin vuonna 2022. Ennen poliittista uraansa hän oli tunnettu liikemies ja autoteollisuuden asiantuntija.
Silinan eron taustalla droonit
Latvian pääministerinä toiminut Evika Silina ilmoitti torstaina eroavansa tehtävästään. Silina kertoi, että syynä eroon oli tapa, jolla hallitus on käsitellyt Latviaan harhautuneita drooneja.
Silinan painostuksesta maan puolustusministeri Andris Spruds joutui eroamaan tehtävästään jo aiemmin. Silinan mukaan Latvian droonipuolustusjärjestelmiä ei ollut otettu käyttöön riittävän nopeasti torjumaan Venäjän puolelta Latviaan harhautuneita drooneja.
Hallituskumppanien välillä oli jo pitkään ollut erimielisyyksiä, mutta tätä ennen ne olivat onnistuneet sopimaan yhteistyön jatkamisesta.