Tomi Natri, Timo Korhonen
Aku ja Minka juhlivat yhdessä kuohuvan äärellä.
Ex-näyttelijäpariskunta ja bongattiin lauantaina (9.5.) yhteisen illanvieton merkeissä.
Katso myös! Aku Sipolan yllättävä ele Behmille:
Seiskan vinkkari kertoo kaksikon liikkuneen yhdessä pitkin iltaa, ja tunnelman kaksikon vaikuttaneen lämpimältä. Akun -rakkaasta ei puolestaan näkynyt illan aikana vilaustakaan.
vain seiskassa
2.11.2023 06:00
Behmin ja Aku Sipolan pitkä salasuhde paljastui – yhteiskuvat hotellista Seiskassa!
Poptähti ja näyttelijäkomistus julkaisivat jo vihjailevan yhteiskuvan, mutta Seiska paljastaa nyt, mistä oikeasti on kyse.
Kuohuviiniä ja seurustelua!
Vuonna 2022 eronneet Aku ja Minka nähtiin saapuvan artisti Lohjalla järjestettyyn levynjulkistamistilaisuuteen lauantaina (9.5.) samassa seurueessa. Väliajalla kaksikko istuutui nauttimaan kuohuvaa vierekkäisille penkeille.
Aku ja Minka kulkivat seurueensa mukana yhdessä.
Lukijan kuva
Vain Seiskassa!
vain seiskassa
23.6.2024 12:30
Tällainen on Behmin arkityyli – pyöri vakavana lihatiskillä
Behm bongattiin ruokaostoksilla Aku-rakkaansa kanssa.
– Väliajan kohdalla Akun ja Minkan seurue liikkui pöydän ääreen nauttimaan kuohuvaa. Aku tarjosi Minkalle tuoliakin ja he istuivat siihen vierekkäin, Seiskalle supistaan.
Ex-pariskunnan välit eivät vinkkarin silmiin näyttänyt kuitenkaan romanttisilta.
Akun ja Minkan seurueessa istui myös näyttelijäpariskunta ja .
Lukijan kuva
– Vaikuttivat hyviltä ystäviltä. Juttelivat ja tulivat hyvin toimeen, se kiinnitti huomiota, Seiskalle kerrotaan.
Behmiä ei näkynyt
Aku ja Minka ilmoittivat erostaan vuonna 2023. Kaksikko kertoi tuolloin kahdeksan vuoden suhteensa tulleen päätökseen todellisuudessa jo vuonna 2022. Akulla ja Minkalla on yhteinen vuonna 2018 syntynyt poika.
Behm
kotimaa
23.2. 13:40
Behm: Shokki-ilmoitus!
Behm pysyi vähäsanaisena ilmoituksestaan.
– Hei, olemme eronneet viime syksynä ja jatkaneet elämäämme ystävinä ja rakkaan lapsemme tasavertaisina vanhempina. Saimme jakaa yhdessä kahdeksan hienoa vuotta, joista olemme kiitollisia. Emme kommentoi asiaa enempää, molemmat kirjoittivat keväällä 2023 omilla Instagram-tileillään.
Aku ja Minka näyttäytyivät suhteensa aikana myös julkisesti. Kuva vuodelta 2021.
Timo Korhonen
Lupaus ystävyydestä näyttää pitäneen, sillä kaksikko näyttää viihtyvän erostaan huolimatta hyvin yhdessä.
Vain Seiskassa!
vain seiskassa
28.7.2024 06:00
Lempeä ilmassa! Behm ja Aku Sipola hempeilivät konsertissa – kuvat!
Aku on viime vuosina yhdistetty laulaja . Kaksikko ei ole lausunut parisuhdettaan viralliseksi, mutta heidän lämpimät välinsä eivät ole jääneet epäselviksi.
Aku ja Rita eivät piilotelleet yhdessäoloaan Coldplayn Helsingin Olympiastadion-keikalla vuonna 2024.
Aku ja Rita ollaan bongattu läheisissä tunnelmissa useampaan otteeseen vuodesta 2023 lähtien. Elias Kaskisen levynjulkistustilaisuudessa Behmiä ei kuitenkaan näkynyt.
– Kyllä Ritä oltaisiin varmasti huomattu, jos hän täällä olisi ollut. Ei näkynyt, vinkkari kertoo.