Celticin ja Heartsin Skotlannin mestaruuden ratkaissut ottelu päättyi siihen, kun yleisö ryntäsi kentälle.

Avaa kuvien katselu
Celticin kannattajat eivät pysyneet aisoissa Hearts-ottelussa. Kuva: IMAGO/Focus Images/ All Over Press
Skotlannissa Celtic voitti lauantaina maan jalkapallomestaruuden, mutta juhlinta karkasi pahasti käsistä.
Celticin fanit rynnivät kentälle jo ennen loppuvihellystä, kun Celtic teki ratkaisevassa ottelussa Heartsia vastaan 3–1-maalin lisäajan kahdeksannella minuutilla. Ottelu myös päätettiin tilanteeseen, vaikka lisäaikaa oli vielä jäljellä.
Heartsin lausunnon mukaan pelin loppumisesta ei tullut missään vaiheessa selvyyttä, mutta tilanteen kehkeytyessä vaaralliseksi joukkueen oli pakko paeta turvaan. Heartsin pelaajat ja henkilökunta vietiin kiireellä pelaajatunneliin, ja joukkue poistui stadionilta pikavauhtia.
Celticin päävalmentaja Martin O’Neill oli jutellut pelin jatkumisesta neljännen erotuomarin kanssa.
– Luulin, että peli jatkui vielä, ja yritin työntää kannattajia pois kentältä. Tilanteessa 3–1 neljäs erotuomari taisi sanoa minulle, että oli noin minuutti jäljellä, kun teimme maalin, joten edes kaikkein kovimmalla tahdolla Hearts ei olisi tehnyt kahta maalia siinä ajassa, O’Neill kommentoi Sky Sportsin mukaan.

Avaa kuvien katselu
Celticin kannattajat valtasivat kentän. Kuva: IMAGO/Focus Images/ All Over Press
Hearts kirjoittaa tuomitsevansa häpeälliset tapahtumat Celticin kotistadionilla, jossa tunnelma oli uhkaava ja vaarallinen.
– Raportit vakavasta fyysisestä ja suullisesta väkivallasta pelaajiamme ja henkilökuntaamme kohtaan ovat todella häiritseviä. Tapahtunutta on mahdoton hyväksyä, Hearts kirjoittaa.
Hearts kertoo tutkivansa tapahtumat ja olevansa yhteydessä poliisin kanssa. Se vaatii myös, että rangaistuksia jaetaan.
– Odotamme, että päättävät elimet puuttuvat tilanteeseen mahdollisimman vahvasti.
Poliisi raportoi väkivaltaisesta käyttäytymisestä myöhemmin lauantai-iltana.
– Kohtasimme paljon järjestyshäiriöitä, joissa poliiseja loukkaantui.
Celtic voitti ottelun 3–1 ja nousi voiton turvin mestariksi Heartsin ohi. Celticin maalilla pelasi suomalainen Viljami Sinisalo.

Avaa kuvien katselu
Martin O’Neill pääsi juhlimaan mestaruutta Celticin peräsimessä. Kuva: IMAGO/Focus Images/ All Over PressHulinaa myös Tšekeissä
Skotlanti ei suinkaan ole ainoa maa, jossa hulinoitiin ratkaisevan mestaruusottelun yhteydessä.
Tšekissä Slavia Prahan ja Sparta Prahan välisessä ottelussa Slavian fanit valtasivat kentän ottelun lopussa, kun mestaruus vaikutti ratkenneen.
Ottelu kuitenkin keskeytettiin ja Slavialle tuomittiin ottelusta 0–3-tappio. Sen lisäksi se sai noin 400 000 euron sakot. Slavia Praha joutuu myös pelaamaan neljä seuraavaa kotiotteluaan tyhjällä stadionilla.
Slavia onnistui kuitenkin varmistamaan mestaruuden viime keskiviikkona ottamalla Jablonecista 5–1-voiton.