Ikkunoiden eteen nousi kerrostalo, kymmenen metrin päähän ikkunasta tuli punainen tiiliseinä ja asunnon valoisuus vaihtui hämäryyteen.
Turkulaisen taloyhtiön pihalle putoilleet kivet tulivat kalliiksi
Espoolainen taloyhtiö joutuu maksamaan isot korvaukset huoneiston omistajille viihtyisän näkymän vaihtumisesta punaiseen tiiliseinään. Syynä on ikkunoiden eteen noussut kerrostalo, jota varten taloyhtiö myi osan tontistaan.
Taloyhtiön tekemät päätökset todettiin lainvastaisiksi. Yhtiön on maksettava omistajille 40 000 euron korvaukset asunnon arvon menetyksestä. Taloyhtiön osakkaille lankesi lisäksi käräjöinnistä lähes 100 000 euron lasku.
Taloyhtiö koostuu kolmesta kerrostalosta, joissa on yli 70 huoneistoa ja muutama liiketila.
Kuusi vuotta sitten taloyhtiö hyväksyi määräalan myynnin tontista. Kauppa merkitsi uudisrakennuksen tuloa naapuriin.
Kolme sisarusta oli ostanut taloyhtiöstä vanhempiensa käyttöön huoneiston. He nostivat taloyhtiötä vastaan Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa kolme kannetta, joilla vaativat muun muassa tonttikaupan esisopimusta kokevan päätöksen purkamista.
Uudisrakennuksen tieltä purettiin vanha liikerakennus, minkä jälkeen tontille nousi uusi asuintalo.

Uusi kerrostalo nousi tontilla olleen yksikerroksisen rakennuksen tilalle. Kuva on vanhan rakennuksen purkutöistä. Kuva: Hovioikeuden asiakirjat
Uusi talo nousi vuosikymmeniä paikallaan seisseen talon eteen ja peitti maiseman.
Ennen valoisasta ensimmäisen kerroksen asunnosta avautui tavanomainen kaupunkinäkymä. Nyt sen tilalle tuli kymmenen metrin päähän ikkunasta punainen tiiliseinä ja asunnon valoisuus vaihtui hämäryyteen.
Sisarusten mielestä asunnon arvo putosi huomattavasti. He vaativat taloyhtiöltä 40 000 euron korvauksia asunnon arvon menetyksestä.
Tontin luovutusta koskeva päätös olisi kantajien mielestä edellyttänyt yksimielisen päätöksen lisäksi suostumusta jokaiselta osakkaalta, mutta ratkaisu oli tehty enemmistöpäätöksellä.
Asunto-osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaate oli kantajien mielestä päätöksenteossa unohdettu.
Kerrostalo oli merkittävästi aiempaa rakennusta korkeampi ja se haittasi yhden portaan huoneistojen näkymiä.
Taloyhtiö vaati kanteiden hylkäämistä, koska sen mielestä yhdenvertaisuutta ei ollut loukattu. Taloyhtiön mielestä kanne oli nostettu liian myöhään, ja se kiisti huoneistojen arvon alentumisen.
Kantajat totesivat puretun rakennuksen olleen 40 metrin päässä. Oikeudessa keskusteltiin uuden rakennuksen vaikutuksesta huoneistojen arvoihin. Tarkkaa tai yksituumaista näkemystä ei löytynyt, mutta yhden arvioijan mukaan uudisrakennus vaikutti kaikkiin asuntoihin arvoa nostavasti.

Nelikerroksinen uudisrakennus nousi puretun rakennuksen tilalle ja peitti vastapäisen kerrostalon näkymän. Oikeusriidan kohteena oleva asunto on vastapäätä ja kuvanottohetkellä talo on jäänyt varjoon. Valoisuuden tilalle huoneistoon tulvi hämäryys. Kuva: Hovioikeuden asiakirjat
Käräjäoikeus totesi, että kanteet oli nostettu liian myöhään,. Ne oli nostettu yksitoista kuukautta päätöksenteon jälkeen, kun ne olisi pitänyt nostaa kolmen kuukauden sisällä.
Oikeuden mukaan ratkaisu ei loukannut osakkaiden yhdenvertaisuutta ja se hylkäsi kanteet kaksi ja puoli vuotta sitten.
Omistajat saivat Helsingin hovioikeudelta asialleen jatkokäsittelyluvan. Kun he eivät olleet antaneet hankkeelle suostumustaan, oli päätös heidän mielestään asunto-osakeyhtiölain mukaan mitätön.
Heidän asuntonsa ei ollut saanut uudisrakennuksesta sellaista hyötyä, jota muut huoneistot olivat saaneet. Omistajat totesivat, että uudisrakennuksen haitta jakautui epätasaisesti ja kyse oli yhdenvertaisuusperiaatteen loukkaamisesta.
Taloyhtiö vaati kanteiden hylkäämistä. Sen mielestä väite 40 000 euron arvonmenetyksestä oli jäänyt toteen näyttämättä ja se totesi käräjäoikeuden ratkaisun oikeaksi.
Selvitysten perusteella kaikkien huoneistojen näköala uudisrakennuksen vuoksi muuttui. Hovioikeus pohti, oliko muutos yhtä merkittävä tai samanlainen kaikkien osalta.

Tästä maisemahaitasta ja asunnon arvon alenemasta osakkaat saavat 40 000 euron korvauksen. Kuva: Hovioikeuden asiakirjat
Hovioikeus arvioi valokuvien ja henkilötodistelun perusteella asumisviihtyvyyttä heikentävää haittaa. Se totesi, että moni asunnonetsijä todennäköisesti kääntyisi kannoillaan tiiliseinänäkymän takia tullessaan asuntoesittelyyn.
Hovioikeus piti selvitettynä, että D-portaan huoneistojen asumisviihtyvyys oli heikentynyt, mikä vaikutti olennaisesti huoneistojen käyttöön sekä niiden arvoon. Vastaavaa haittaa muiden rappujen huoneistoille ei ollut syntynyt.
Yhtiökokouksen päätös määräalan ja rakennusoikeuden myynnistä oli asunto-osakeyhtiölain vastainen. Päätös olisi vaatinut kaikkien osakkaiden suostumuksen.
Kun suostumusta ei ollut saatu ja kun päätös oli tehty määräenemmistöllä, oli päätös myös yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen.
Hovioikeus katsoi, että kanne oli nostettu kohtuullisessa ajassa ja ylimääräisen yhtiökokouksen seitsemän vuotta sitten tekemä päätös oli mitätön.
Huoneiston arvonalenemasta esitettiin useita arvioita. Hovioikeus katsoi huoneiston arvon alentuneen 40 000 euroa, joka summa taloyhtiön on korvattava sisaruksille.
Kolmesta kanteesta yhden oikeus hylkäsi. Sillä oli vaikutusta oikeudenkäyntikuluihin, joista noin 10 000 euroa lankesi kantajille maksettavaksi.
Taloyhtiölle kiistasta koitui noin 96 500 euron oikeudenkäyntikulut. Omien kulujensa lisäksi taloyhtiön on maksettava noin kaksi kolmasosaa kantajien oikeudenkäyntikuluista. Hovioikeus ratkaisi asian toukokuun ensimmäisellä viikolla.
Taloyhtiön laskun maksavat taloyhtiön osakkaat, joihin kuuluvat myös oikeusjutun nostaneet asunnon omistajat. Summa on kutakin huoneistoa kohti keskimäärin noin 1 400–1 500 euroa.
Lue lisää: Yle: Janne maksoi 300 000 upouudesta asunnosta, sitten alkoi paljastua virhe toisensa jälkeen
Lue lisää: Taloyhtiön kaksi osakasta remontoi kylppärinsä – pitkästä riidasta lasku kaikille