WHO varoittaa, että epidemia voi olla todellisuudessa huomattavasti laajempi kuin tähän mennessä on havaittu.
Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut ebolaepidemian kansainväliseksi kansanterveysuhaksi, kertoo muun muassa The Guardian ja BBC News.
Ebolaepidemiaan on tähän mennessä raportoitu kuolleen ainakin 80 ihmistä. Epidemia leviää Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Ugandassa. Ugandassa tartuntoja on todettu Kongosta saapuneilla matkustajilla.
WHO kertoi sunnuntaina, että epidemia ei kuitenkaan täytä pandemiahätätilan kriteerejä. WHO varoitti silti, että epidemia voi olla todellisuudessa huomattavasti laajempi kuin mitä tähän mennessä on havaittu ja raportoitu. Järjestön mukaan paikallisen ja alueellisen leviämisen riski on merkittävä.
Epidemia on levinnyt Kongon itäisessä Iturin maakunnassa. Alueella on raportoitu noin 246 epäiltyä tartuntaa ja 80 kuolemaa.
Kongolla on kokemusta ebolaepidemioiden hallinnasta, mutta avun ja tarvikkeiden saaminen nopeasti epidemia-alueille on tuottanut vaikeuksia.
WHO:n mukaan taudin leviämisriskiä lisäävät Kongon epävakaa turvallisuustilanne, humanitaarinen kriisi ja väestön runsas liikkuminen.
Monilla Kongon alueilla on käynnissä konflikteja, jotka vaikeuttavat terveysviranomaisten työtä. Esimerkiksi Iturin alueella toimii Isis-järjestöön kytkeytyneitä aseellisia ryhmiä. Iturin maakunta sijaitsee noin 1 000 kilometrin päässä Kongon pääkaupunki Kinshasasta.
Taudin leviämisriskiä lisäävät myös tartuntojen keskittyminen kaupunkialueelle sekä alueen lukuisat epäviralliset terveydenhuollon toimipaikat.
Kongo on pinta-alaltaan Afrikan toiseksi suurin valtio, ja sen maakunnat sijaitsevat kaukana toisistaan.
Nykyisen ebolaepidemian aiheuttaa Bundibugyo-virus. Sitä vastaan ei ole olemassa hyväksyttyjä lääkkeitä tai rokotteita.
Ebola tarttuu herkästi kehon nesteiden, kuten oksennuksen, veren tai siemennesteen välityksellä. Ebolan aiheuttama sairaus on harvinainen, mutta vakava ja johtaa usein kuolemaan. WHO:n mukaan taudin keskimääräinen kuolleisuus on noin 50 prosenttia.
Varhaisia oireita ovat kuume, lihaskipu, väsymys, päänsärky ja kurkkukipu. Myöhemmin oireisiin voi kuulua oksentelua, ripulia, ihottumaa ja verenvuotoa.
Kongon demokraattisessa tasavallassa on koettu ebolaepidemioita aiemminkin.
Ebola löydettiin ensimmäisen kerran Kongon alueella vuonna 1976. Viruksen uskotaan levinneen alun perin lepakoista. Nyt käynnissä oleva epidemia on maan 17. ebolaepidemia.
Viimeisten 50 vuoden aikana ebolaan on kuollut Afrikassa noin 15 000 ihmistä.
Kongon tuhoisin ebolaepidemia koettiin vuosina 2018–2020. Tuolloin lähes 2 300 ihmistä kuoli.

Ihmisiä Bunian yleisessä lähetesairaalassa Kongon Iturin maakunnassa. Ebolaepidemioiden torjunnassa nopea tartunnanjäljitys on ratkaisevaa, sillä tauti voi levitä läheisessä kontaktissa sairastuneen kanssa. Kuva: Victoire Mukenge