Tänä vuonna julkiseen myyntiin on tullut yhteensä 640 metsätilaa. Viime aikoina ostopuolella on ollut useita mielenkiintoisia nimiä.


Hyvää puuta. Juha Tapio tunnetaan hittikappaleesta Kaksi puuta. Metsätilan oston myötä Tapiolla on nyt puuta enemmänkin. Iltalehti
Muusikko Juha Tapion yhtiö Suurenmoiset Laulut Oy on ostanut Kauhavalta 22 hehtaarin metsätilan 97 000 eurolla. Palstalla on puustoa keskimäärin 87 kuutiota hehtaarilla.
Mitä Suomen Metsätilastot kattaa?
Talouselämälle metsätilakaupoista tietoja toimittavan Suomen Metsätilastot -palvelu kokoaa yhteen suurimman osan Suomessa julkisesti myytävistä metsätiloista.
Mukana ovat käytännössä kaikki tilat, jotka myydään avoimilla markkinoilla välittäjien, huutokauppojen tai julkisten ilmoituskanavien kautta.
Palvelu seuraa tällä hetkellä vain yli 10 hehtaarin metsätiloja, jotta tilastoista saadaan kattava ja vertailukelpoinen kokonaisuus. Kokoluokan tiloilla on selkeä taloudellinen merkitys ja ne muodostavat valtaosan metsäkiinteistöjen julkisesta kaupankäynnistä Suomessa.
Juha Tapion hittikappaleisiin lukeutuu muun muassa sikermä Kaksi puuta, jossa kahta vanhaa puuta käytetään parisuhteen vertauskuvana. Nyt Tapion hankkiman palstan metsän rakenne painottuu nuoreen metsään.
Lue myös Talouselämästä:
Sen puustosta noin neljäsosa on varttunutta ja uudistuskypsää metsää. Ulkopuolisin silmin hankinta näyttäytyy normaalilta metsätilaan tehdyltä sijoitukselta. Alun perin tilan hintapyyntö oli 88 300 euroa, joten tilan hinta on noussut tarjouskierroksen yhteydessä.
Juha Tapion metsätilakauppa tuli ilmi Suomen Metsätilastojen Talouselämälle tekemästä metsätilakauppojen tuoreimmasta seurannasta, jonka keskiössä olivat maalis-huhtikuussa tehdyt kaupat.
Tapio ei halunnut kommentoida tilahankintaansa Talouselämälle. Suurenmoiset Laulut Oy:lle tilan osto ei ole tehnyt tiukkaa. Vuoden 2024 tilinpäätöksen mukaan yhtiöllä oli rahoitusvaroja reilut 2,6 miljoonaa, josta käteistä oli 1,5 miljoonaa ja loput arvopapereita.
Ville Kopralla ostohousut jalassa
Tilakauppoja on tehnyt myös Suomen suurimman yksityisen sahan eli Versowoodin omistaja Ville Kopra yhtiönsä Ville Kopra Investin kautta. Kopra osti Pirkanmaan Juupajoelta 35,7 hehtaarin tilan 171 500 eurolla, kun alkuperäinen hintapyyntö oli 151 000 euroa.
Tilan keskipuusto on 116 kuutiota hehtaarilta.
“Puustosta suurin osa on kuitupuuta. Tila vaikuttaa arvokasvutilalta,” sanoo Suomen Metsätilastojen toimitusjohtaja Aleksi Vihonen.
Kuutiolta Kopran tilalle tulee hintaa 49,80 euroa. Vihosen mukaan Pirkanmaalla tilakaupoissa kuutiohinta on liikkunut keskimäärin noin 54,0 eurossa kuutiolta.
Metsätilaostoilla on viime aikoina ollut myös Kaski Metsä, jonka takana vaikuttaa Kaskipuusta ja Ekovillasta tuttu Matti Kaski.
Kaski Metsä on hankkinut alkuvuonna viisi metsätilaa, joiden ostoon on käytetty rahaa yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. Tilat sijaitsevat Sotkamossa, Sonkajärvellä, Liperissä, Kuusamossa ja Iissä.
Tornator ykkösenä
Tänä vuonna julkiseen myyntiin on tullut yhteensä 640 metsätilaa. Näistä on tehty kauppoja 282 kappaletta, mikä tarkoittaa, että noin 44 prosenttia myyntiin tulleista tiloista on myyty.
Kaupoissa 173:ssa ostajana on ollut yksityinen taho. Instituutioista lukumääräisesti eniten on tehnyt kauppoja Tornator. Aktiivisina ovat olleet myös Kirkon eläkerahasto ja United Bankers.
Noin kuukausi sitten julkaistuun tilakauppapäivitykseen verrattuna esimerkiksi Tornatorin osalta lisänä näkyy Raahessa tehty 1,6 miljoonan euron kauppa, jossa Tornator osti metsää kuolinpesältä.
Muita suuria yksittäisiä kauppoja ovat olleet muun muassa Kirkon eläkerahaston tekemä 1,6 miljoonan euron ja 196 hehtaarin yhteismetsäosuuden osto Savonlinnassa sekä yksityishenkilön tekemä miljoonan euron ja noin 80 hehtaarin osto Joutsassa.
Portfoliokaupassa suurin rysäys oli, kun S-Pankki myi CapManin rahastolle viime kuussa metsää 6 500 hehtaaria ja kauppa piti sisällään useita kymmeniä yksittäisiä tiloja. Kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen. Talouselämälle tehdyssä selvityksessä kauppahinnaksi paljastui 24,1 miljoonaa euroa. Tarkemmin kyseisestä kaupasta pääset lukemaan tämän linkin kautta.
Juttu on julkaistu alun perin Talouselämässä.