Vaarallisin hetki on siirtymävaihe, jossa Yhdysvaltojen sitoutuminen horjuu, Euroopan suorituskyky ei ole vielä valmis ja Venäjä uskoo näkevänsä mahdollisuuden, kirjoittaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen.
Euroopan turvallisuudessa on alkamassa vaihe, jota ei pidä vähätellä.
Yhdysvaltojen tuore päätös vetää 5 000 sotilasta pois Saksasta voi näyttää alkuun pieneltä liikkeeltä. Sitä se ei kuitenkaan ole, sillä kyse ei ole vain joukkomäärästä, vaan suunnasta.
Se kertoo, että Yhdysvallat on valmis muuttamaan rooliaan Euroopassa tällä kertaa tosissaan. Kyse ei ole vain retoriikasta tai rankaisusta.
Toisen maailmansodan jälkeen Euroopan turvallisuus on rakentunut yhden perusolettamuksen varaan, jonka mukaan Yhdysvallat on täällä, ja se pysyy täällä.
Sen läsnäolo on merkinnyt joukkoja, tukikohtia, komentorakenteita, tiedustelua, strategista kuljetuskykyä, ydinsateenvarjoa ja ennen kaikkea pelotetta.
Nyt tämä oletus heiluu kovaa. Amerikkalaisten tuki ei ole vielä romahtanut, mutta juuri horjuminen tekee tilanteesta vaarallisen.
Heinäkuussa lähestyvä Naton huippukokous Ankarassa voi muodostua liittokunnan tärkeimmäksi hetkeksi kylmän sodan jälkeen.
Donald Trump voi saapua paikan päälle kovine vaatimuksineen tai jopa päättää olla tulematta ollenkaan.
Euroopalta voidaan edellyttää vielä nopeampaa puolustusmenojen kasvua, selvempää tukea Yhdysvaltojen operaatioille ja hyväksyntää mallille, jossa amerikkalainen turvatakuu muuttuu aiempaa ehdollisemmaksi.
Pahimmillaan amerikkalaiset voivat ilmoittaa aikeesta vetäytyä Natosta nopeassa aikataulussa ja tällöin kyse ei ole enää vain taakanjaosta, vaan koko Naton poliittisesta luonteesta.
Naton pelote ei perustu pelkkään sotilaalliseen voimaan vaan sen uskottavuuteen. Vastustajan on uskottava, että hyökkäys yhtä liittolaista vastaan johtaa kollektiiviseen vastaukseen.
Jos Yhdysvaltojen sitoutuminen alkaa näyttää valikoivalta, ehdolliselta tai henkilökohtaisen neuvottelun kohteelta, pelote heikkenee välittömästi. Tästä on valitettavasti jo merkkejä ilmassa. Venäjä ei myöskään katso vain prikaatien määrää vaan sitä, onko Nato riittävän yhtenäinen kriisin hetkellä vai ei.
Juuri tämä tekee tulevista vuosista vaarallisia.
Eurooppa on aloittanut puolustuksensa vahvistamisen, mutta raha ei muutu sotilaalliseksi kyvyksi yhdessä yössä. Kiel Institute for the World Economyn viime vuodelta raportti arvioi, että Euroopan tuotannon pitäisi kasvaa monissa keskeisissä maavoimajärjestelmissä noin kolmesta kuuteen kertaan, jos Venäjän etumatkaa halutaan kaventaa seuraavan viiden vuoden aikana. Raportin mukaan Eurooppa ei ole tällä hetkellä “Fit for war by 2030”, vaan edelleen vahvasti riippuvainen Yhdysvalloista.
Tämä on vieras ajatus maanosalle, joka on tottunut puhumaan enemmän budjeteista kuin sodasta ja suorituskyvyistä.
Euroopan ongelma ei ole enää ensisijaisesti rahapula. Puolustusmenot ovat nousseet nopeasti, ja kalustohankinnat ovat yli kaksinkertaistuneet.
Ongelmana on pikemminkin se, ettei raha muutu riittävän nopeasti toimitetuksi suorituskyvyksi. Hankintapäätöksestä toimitukseen voi kulua kolme vuotta tai enemmän. Jos Eurooppa haluaa olla valmis vuonna 2030, tilaukset on tehtävä välittömästi, eikä vasta vuosikymmenen lopussa.
Samaan aikaan Venäjä toimii täysin eri rytmissä. Se on sotaa käyvä valtio, joka on mobilisoinut talouttaan, kasvattanut asevoimiensa kokemusta ja oppinut modernia drooni-, tykistö- ja elektronista sodankäyntiä käytännössä.
Venäjän sotatalous käyttää lähes seitsemän prosenttia bruttokansantuotteesta armeijaan, ja maan tuotanto on monissa järjestelmissä kasvanut dramaattisesti vuodesta 2022 lähtien. Venäjä valmistaa enemmän panssarivaunuja, tykistöä ja ilmapuolustusta kuin useimmat eurooppalaiset maat yhteensä.
Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että Venäjä ei välttämättä tarvitse täysimittaista sotaa saavuttaakseen tavoitteensa.
Riittää, että se onnistuu horjuttamaan Naton uskottavuutta. New York Timesissa hiljattain esitelty sotapelisimulaatio oli tässä suhteessa pysäyttävä.
Sen skenaariossa Venäjä valtasi pienen kaistaleen Baltian alueelta, uhkasi eskalaatiolla ja sai Yhdysvallat neuvottelemaan. Kun Washington epäröi, Nato lamaantui käytännössä poliittisesti.
Kyse ei ollut niinkään sotilaallisesta ylivoimasta kuin siitä, että vastapuoli uskoi lännen olevan hajanainen.
Juuri tällaisia hetkiä opportunistiset suurvallat etsivät historiassa. Siis rakoja, joissa vastustaja näyttää siirtymävaiheessa haavoittuvalta.
Juuri siksi Euroopan vaaran vuodet liittyvätkin huonoihin ajoituksiin yhdistettynä häikäilemättömään opportunismiin.
Yhdysvaltojen vetäytyminen eli liian nopea avioero amerikkalaisten ja eurooppalaisten välillä johtaisi turvallisuusvajeeseen vanhalla mantereella, jolloin Venäjä saattaisi iskeä juuri ennen kuin ehdimme vahvistua.
Euroopan ongelma on, ettei se pysty nopeasti paikkaamaan mahdollista amerikkalaista vajetta.
Siltä puuttuu edelleen strategista kuljetuskapasiteettia, satelliittitiedustelua, integroitua ilma- ja ohjuspuolustusta, pitkän kantaman iskuvoimaa ja moderneja komentojärjestelmiä.
Kielin raportti korostaa, että Euroopan riippuvuus Yhdysvalloista ei ole suurinta perinteisessä kalustossa, vaan juuri kaikkein kriittisimmissä korkean teknologian kyvyissä.
Vieraskynän kirjoittaja Henri Vanhanen on ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija. Inka Soveri
Tämä tarkoittaa, että Euroopan on lopetettava turvallisuuskeskustelu, jossa keskitytään vain prosenttilukuihin. Oleellista ei ole enää se, käyttääkö maa kaksi vai kolme prosenttia puolustukseen vaan se, mitä rahalla saadaan aikaan ja kuinka nopeasti.
Euroopan on siirryttävä budjettipuheesta sotilaallisen suorituskyvyn puheeseen.
Se tarkoittaa ainakin viittä asiaa.
Ensinnäkin Euroopan on kasvatettava puolustusteollista tuotantoaan nopeasti ja etupainotteisesti. Tilausten pitää olla suuria, pitkäkestoisia ja ennakoitavia, jotta yritykset uskaltavat investoida tuotantolinjoihin.
Toiseksi Euroopan on rakennettava itään ja pohjoiseen konkreettista pelotetta. Miinoitteet, linnoitteet, droonipuolustus, ilmatorjunta ja eteen sijoitettu kalusto eivät ole vanhanaikaisia ratkaisuja, vaan juuri niitä keinoja, joilla Venäjän mahdollinen nopea läpimurto voidaan estää.
Kolmanneksi Euroopan on integroitava Ukraina osaksi eurooppalaista puolustusteollista järjestelmää. Ukraina on rakentanut sodan aikana yhden maailman innovatiivisimmista drooni- ja taisteluteknologian ekosysteemeistä. Euroopan pitäisi oppia siitä eikä tarkastella Ukrainaa vain avunsaajana.
Neljänneksi Euroopan on rakennettava omia strategisia mahdollistajiaan. Satelliitit, tiedustelu, strateginen ilmakuljetus ja pitkän kantaman asejärjestelmät ovat kyvykkyyksiä, joiden puute tekee Euroopasta edelleen riippuvaisen Washingtonista.
Viidenneksi Euroopan on pysyttävä poliittisesti yhtenäisenä. Trumpin tapa tehdä politiikkaa perustuu painostukseen ja jakamiseen. Yksittäisiä maita palkitaan, toisia moititaan. Jos Eurooppa vastaa tähän hajautuneesti, se häviää.
Samalla Euroopan on muistettava, ettei riippuvuus ole yksisuuntaista.
Yhdysvaltojen läsnäolo Euroopassa ei ole vain lahja eurooppalaisille. Ramstein, Menwith Hill, Britannian tukikohdat, Italian lentotukikohdat ja koko eurooppalainen tukikohtaverkosto muodostavat perustan myös Yhdysvaltojen globaalille voimapolitiikalle.
Eurooppa on Yhdysvalloille lentotukialus, logistinen keskus ja tiedustelualusta Lähi-itään, Afrikkaan, Atlantille ja arktiselle alueelle.
Euroopan ei siis pidä nöyristellä eikä irtautua vaan neuvotella realistisesti. Trumpia ei manageerata moraalisella paheksunnalla vaan rakentamalla tilanne, jossa transatlanttinen suhde palvelee molempien etuja myös uudessa tilanteessa.
Suomen kannalta johtopäätös on selvä. Meidän etumme on vahva Nato, mutta myös Eurooppa, joka ei lamaannu, jos Yhdysvallat epäröi. Suomen on oltava niiden maiden joukossa, jotka ymmärtävät ajan vakavuuden ensimmäisinä.
Presidentti Alexander Stubb on varoittanut, että Euroopalla on ehkä viisi vuotta aikaa vahvistaa turvallisuuttaan. Todellisuudessa vaarallisin hetki ei välttämättä ole se, jolloin Eurooppa on jo vahva.
Vaarallisin hetki on siirtymävaihe, jossa Yhdysvaltojen sitoutuminen horjuu, Euroopan suorituskyky ei ole vielä valmis ja Venäjä uskoo näkevänsä mahdollisuuden. Historiassa tällaiset välit eivät ole jääneet käyttämättä.