Teknologia, johon Vantaalla ei vielä ole uskottu, on muuttumassa realismiksi, kirjoittaja toteaa.
Vielä muutama vuosi sitten pienydinvoimaloista puhuttiin vantaalaisessa energiakeskustelussa utopiana. Kun tein aiheesta juttua, ilmassa oli vahvaa skeptisyyttä. Teknologian ei uskottu kypsyvän ajoissa, luvitusta pidettiin mahdottomana ja riskit nähtiin liian suurina. Vantaan Energia valitsi pragmaattisen linjan ja keskittyi Varanto-lämpövarastoon. Ratkaisuun, joka perustuu koeteltuun tekniikkaan ja kuumaan veteen.
Nyt maailma on muuttunut. Helsingissä Helen arvioi jo vakaasti, että pienydinvoimala voisi olla käytössä 2030-luvun alkupuolella. Samaan aikaan suomalainen Steady Energy kehittää matalapaineista lämpöreaktoria, joka on suunniteltu nimenomaan kaupunkien kaukolämmön tuotantoon. Kysymys kuuluukin: Oliko Vantaan Energian skeptisyys kaukonäköistä vai vaarallista varovaisuutta?
Varanto on maailmanluokan hanke, mutta se on nimensä mukaisesti varasto. Se ei luo uutta energiaa, vaan säilöö olemassa olevaa. Pienydinvoima taas tarjoaisi vakaata, säästä riippumatonta ja täysin päästötöntä energiaa, joka ei vaadi valtavia määriä poltettavaa biomassaa tai satojen tuhansien kuutioiden maanalaisia vesialtaita.
Lainsäädäntöä uudistetaan nyt vauhdilla, ja teknologia, johon Vantaalla ei vielä uskottu, on muuttumassa realismiksi. Energiakentällä kymmenen vuotta on lyhyt aika. Jos Vantaalla tuudittaudutaan siihen, että ydinvoima on ”tulevaisuuden hömppää”, saatamme huomata 2030-luvulla ostavamme kalliilla puhdasta lämpöä naapurikaupungeilta, jotka uskalsivat katsoa pidemmälle.
Vantaan kannattaisi nyt päivittää asenneilmastonsa. Maailman suurin vesiallas on hieno saavutus, mutta se ei saa jäädä esteeksi sille, että tutkimme rohkeasti myös uusia, puhtaita tuotantomuotoja. Skeptisyys on hyvä renki, mutta huono isäntä, kun rakennetaan tulevaisuuden hiilineutraalia kaupunkia.
Markku Weckman (ps.)
varavaltuutettu
Vantaa