Pukinmäen kirjasto ja nuorisotila muuttavat Pukinmäen S-marketin (Eskolankaari 2) yhteydessä oleviin tiloihin, jotka on alun perin suunniteltu varastoiksi.
Neljännen kerroksen tiloissa on vain muutama ikkuna vieressä kulkevan Kehä I:n suuntaan.
Tilan muut seinät ovat ikkunattomat.
– Tilat pyritään ulkopuolisen suunnittelutoimiston avulla saamaan mahdollisimman viihtyisiksi tämä tosiasia huomioiden, aluekirjastojen johtaja Lotta Muurinen kommentoi tilan vähäisiä ikkunoita Helsingin Uutisille sähköpostitse.
Viihtyisyyttä pyritään tuomaan muun muassa kohde- ja yleisvalaistuksella ja viherkasveilla.
Muutto tapahtuu tämän hetkisen arvion mukaan maalis-huhtikuussa 2027.
Pukinmäen juna-aseman ja Kehä I:n vieressä oleva liike- ja toimitila on valmistunut vuonna 2021. Marjo J. Rämö
Kirjasto muuttaa pois nykyisistä tiloistaan Pukinmäenkaaren peruskoulun yhteydestä koulun remontin ja laajennuksen tieltä.
Nuorisotila taas toimii Pukinmäen juna-aseman vieressä olevassa rakennuksessa, joka on tarkoitus purkaa.
Muurinen kertoo, että kyseiseen tilaan päädyttiin, koska alueella ei ole muita nykykirjastotoimintaan sopivia vapaita tiloja, joihin kirjasto olisi voinut muuttaa ensi vuoden alkupuoliskolla.
Tilassa on vain muutama ikkuna. Pukinmäki-seura
Väliaikaiset tilat on vuokrattu seitsemäksi vuodeksi.
Paikallinen Pukinmäkiseura oli omassa kannanotossaan huolissaan tilojen toimivuudesta juuri vähäisten ikkunoiden vuoksi sekä kirjaston sijainnista.
Uusi paikka on Pukinmäen laidalla, eikä keskellä asutusta kuten nykyinen kirjasto.
Helsingin Uutiset kertoi vuonna 2023, kuinka Pukinmäen juna-aseman viereen rakennettu ”bunkkeri” oli jäänyt osin tyhjilleen.
Rakennuksen omistaja Hok-Elanto kertoi tuolloin, että tiloihin on ollut vaikea löytää vuokralaista.
Tilat suunniteltiin alun perin pienvarastotilaa tarjoavalle yritykselle, joka kuitenkin vetäytyi hankkeesta.

