Juontaja Shirly Karvinen ja räppäri Ahti Peltonen tuntuivat aluksi piilottelevan suhdettaan. Näin ei ole enää ja se näkyy molempien sometilien kautta.

Lue myös: Shirly Karvinen ja Ahti Peltonen: Vihdoinkin yhteiskuva!

Shirly vietti noin kuukauden Kreikassa juontotöiden merkeissä. Paikalla piipahti myös Ahti ja samalla päästiin näkemään molempien sometileillä yhteisiä lomakuvia.

Pari on palannut Suomeen ja lauantai-ilta kului samoissa merkeissä kuin monilla muillakin suomalaisilla eli seuraten Euroviisujen finaalia. Shirlyn seuraavan päivän sometarinoiden mukaan illan aikana oli nautittu alkoholia.

Lue myös: Shirly Karvisen upea kokemus – ”Ei osannut edes haaveilla”

Vaikka parilla tuntui edellinen ilta painaneen, eivät he olleet jääneet kotia makaamaan.

– Pienessä darrassa ostaa ruohonleikkuria. On keski-ikäistä touhua, lukee Shirlyn sometarinoissa.

Sometarinoiden kuvassa näkyy Ahtin käsi, joka pukkaa ostoskärryjä. Kärryissä näkyy olevan ruohonleikkurin lisäksi muutakin. Mukaan on tarttunut myös ainakin viherkasvi ja värikkäät Led-valot.

Shirly ehti sometarinoidensa mukaan käymään sunnuntaina myös Peach-koiransa kanssa iltalenkillä.  

Sometarinat ovat nähtävillä 24 tunnin ajan.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.