Helsingin poliisin kojelautakameraan tallentui vaarallinen tilanne, jossa olisi voinut käydä hyvin huonosti.

Ylikomisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisista kertoo sosiaalisen median julkaisussaan, että liikennevalvonnan yhteydessä havaittiin sähköpotkulaudalla ajotiellä ajanut alaikäinen.

Pastersteinin mukaan alaikäinen kuski ajoi tieliikennekäyttöön soveltumattomalla ja liian nopealla sähköpotkulaudalla.

Tilanne tapahtui Pohjoisrannassa.

Videolla näkyy, kuinka vasemmalla kaistalla ollut nuori kääntyy risteyksen kohdalla oikealla kaistalla olevan auton eteen ja jatkaa siitä risteävälle kadulle.

Valo oli vihreä suoraan ajaneelle autolle, joten henkilöauton kuljettaja joutui tekemään tilanteessa pikaisen jarrutuksen, jotta sähköpotkulautailija ei olisi jäänyt auton alle.

– Onnettomuus todella lähellä, kirjoittaa Pasterstein julkaisussaan.

Kuskia epäillään tilanteessa liikenneturvallisuuden vaarantamista ja ajo-oikeudetta ajamisesta.