Israel on ottanut kiinni Gaza-avustuslaivueen suomalaisen jäsenen, kertoo laivueen järjestäjä. Israel pysäytti aiemmin tänään maanantaina Gazaa lähestyneen Global Sumud -laivueen.
Laivueen järjestäjä kertoo tiedotteessa, että kahdesta muusta laivueella olleesta suomalaisesta ei toistaiseksi ole vahvistettua tietoa.
Kolmen maissa iltapäivällä laivueen runsaasta 50 aluksesta väkivalloin pysäytetyiksi oli vahvistettu kuusitoista. Laivueen järjestäjän mukaan niiden miehistö on kidnapattu.
Laivueen järjestäjä kertoi laivueen pysäyttämisestä aiemmin päivällä viestipalvelu X:ssä. Israelin joukkojen kerrottiin tuolloin nousseen ensimmäiseen laivueeseen kuuluvalle alukselle lähellä Kyprosta.
Global Sumud -laivueen tiedotteen mukaan Israelin joukot saartoivat avustuslaivueen noin 250 merimailin eli vajaan 500 kilometrin päässä Gazasta.
– Tämä sotilaallinen saarto merkitsee jälleen uuden laittoman avomerellä tapahtuvan hyökkäyksen alkua, laivueen järjestäjä kertoi
Global Sumud Suomen mukaan Eduskuntatalolla järjestetään laivueen tueksi tukimielenosoitus maanantaina kello 18 eteenpäin.
Netanjahu kehui toimintaa
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on vahvistanut Israelin pysäyttäneen Gazaa lähestyneen avustuslaivueen. Pääministerin toimiston julkaisemassa lausunnossa Netanjahu kehuu Israelin merivoimia ja kuvailee näiden pysäyttäneen aktivistien ”pahantahtoisen juonen”.
Turkki on tuominnut Israelin toimet laivuetta kohtaan. Turkin ulkoministeriö kutsui maanantaisessa lausunnossaan Israelin toimintaa merirosvoiluksi.
Kyseessä kolmas laivue
Kyseessä on kolmas vuoden aikana liikkeelle lähtenyt laivue, joka on pyrkinyt murtamaan Gazan saarron. Noin viisikymmentä alusta lähti torstaina matkaan Turkin lounaisosasta kohti Gazaa.
Israelin ulkoministeriö ilmoitti aiemmin maanantaina, ettei se salli Gazan saarron rikkomista millään tapaa.
Israelin joukot pysäyttivät edellisen Gazaan pyrkineen avustuslaivueen huhtikuun lopussa. Avustuslaivueen mukaan Israel otti tuolloin pysäyttämisen yhteydessä kiinni yli 200 aktivistia. Laivueen mukaan kiinni otettuihin aktivisteihin kohdistettiin Israelin sotalaivalla henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja useat saivat sairaalahoitoa vaatineita vammoja.
Aktivisteista kaksi pidätettiin ja vietiin useammaksi päiväksi Israeliin kuulusteltavaksi ennen kuin heidät karkotettiin.
Gazan kaista on ollut Israelin saarrossa jo noin kaksikymmentä vuotta. Saarto on voimassa maalla, merellä ja ilmassa. Saarrolla Israel rajoittaa muun muassa ihmisten liikkumista sekä sitä, miten paljon humanitaarista apua Gazaan pääsee.