Kun Anne Mattila häärää taidekahvilassaan Karviassa, hän saa olla lähellä juuriaan. Kaikkea sitä, mistä ammentaa aiheita lauluihinsa ja maalauksiinsa.
Karvia ei ole valtaväylien varrella, mutta taidekahvila on vetänyt parhaimmillaan satatuhatta kävijää kesässä pieneen pohjoissatakuntalaiseen kuntaan. Enää kukaan ei pidä hanketta hulluna.
”Monen mielestä taidekahvila olisi kannattanut rakentaa jonnekin muualle, mutta minulle on tärkeää, että tämä on synnyinjuurillani. Täällä pystyn esittelemään taidettani autenttisessa ympäristössä, maalaukset ovat kuin luonto luonnossa”, Anne Mattila sanoo.
Viiden kilometrin päässä taidekahvilasta sijaitsee Ämmälän kylä, jossa Anne vietti lapsuutensa niin kuin hänen äitinsäkin oli viettänyt.
Annen äiti Tarja Hietikko kuoli vain 66-vuotiaana joulukuussa 2023 nopeasti edenneeseen syöpään. Vaikka äiti oli Annen paras ystävä ja kymmenen vuotta myös tärkein työtoveri taidekahvilassa, moni asia omista juurista ja suvun menneisyydestä jäi kysymättä.
”Olin lapsellinen ja siinä uskossa, ettei äiti voi yhtäkkiä kuolla, vaan siihen menee kauan aikaa. Että ehtisimme kyllä puhua sitten joskus.”
Oman äitinsä tarinan Tarja ehti kuitenkin kertoa Annelle monta kertaa.
Se on kuin suoraan vanhasta suomalaisesta elokuvasta.
Isoisä teki sodassa verivalan
Kun puoliso lähti sotaan, Aune jäi kolmen pienen lapsen kanssa kotiin pientilalle, johon hän oli tullut miniäksi. Kuten kaikilla kotirintaman naisilla, sotavuodet olivat raskaita. Aune joutui hakemaan lehmille kaisloja ruoaksi omin käsin 12 kilometrin päästä.
Siellä jossain Aunen mies ystävystyi kauhajokelaisen Helgen kanssa. Sotatoverit tekivät verivalan: jos toinen heistä jäisi rintamalle, toinen auttaisi sankarivainajan perhettä.
Ensin Ämmälän kylään saapui suruviesti. Aunen mies oli kuollut. Sotien jälkeen maatalon pihaan ilmestyi Helge.
Helgellä ei ollut vielä omaa perhettä. Hänestä tuli Aunen toinen mies.
Aune ja Helge saivat vielä yhdessä kahdeksan lasta, joten sisaruskatras oli lopulta 11-henkinen. Kaikki lapset saivat t-kirjaimella alkavan nimen. Sarjan kuopus kastettiin Tarjaksi. Häntä sanottiin pienenä tallapyöräksi.
Kun tallapyörä-Tarja oli 15-vuotias, Aune-äiti kuoli syöpään. Isona Tarja sai itse seitsemän lasta, joiden kaikkien nimi alkaa a-kirjaimella. Heistä kolmas sai nimekseen Anne.
Tarjan mielestä Anne muistutti eniten hänen omaa äitiään Aunea.
”Olen älyttömän positiivinen ihminen ja kova hääräämään. Äiti sanoi aina, että tuon olet perinyt mummultasi”, Anne sanoo.
Hän kasvoi samassa talossa, johon Aune tuli aikanaan miniäksi ja jossa Tarja-äitikin varttui. 1700-luvulla rakennettu talo paloi muutama vuosi sitten. Se oli ollut jo pitkään asumaton ja huonossa kunnossa, mutta sen mukana katosi kappale suvun historiaa.
Nuorena Anne ei sitä kuitenkaan osannut juuri arvostaa.
Vanha mörskä hävetti lapsena
Anne Mattila on aina ollut ylpeä karvialaisista juuristaan ja esimerkiksi siitä, että on lapsena lypsänyt lehmiä ja tehnyt heinätöitä.
”Sitä en ole ikinä hävennyt, että olen maalta ja maatalon tyttö”, Anne sanoo.
Mutta kotiaan hän lapsena häpesi. Tilan alkuperäinen päärakennus ei ollut viehättävä vanha maalaistalo vaan varsin vaatimaton pirtti.
”Se ei ollut mikään nätti tupa. Meillä oli uusi navetta, ja lapsena hävetti mennä pihalle sanomaan vieraille, että älkää menkö sinne navettaan, me asumme tässä vanhassa mörskässä.”
Talo oli myös melko ahdas seitsenlapsiselle perheelle. Esimerkiksi varsinaisia makuuhuoneita oli vain kaksi. Omaa huonetta Annella ei ollutl apsena koskaan, eikä sitä oikein kehdannut kertoa kavereille koulussa. Isosiskonsa Anniinan kanssa Anne jakoi jossain vaiheessa jopa sängyn.
”Kun olimme riidoissa, teimme sänkyyn kuvitteellisen viivan, jota ei saanut ylittää. Sitten tietysti piti piruuttaan laittaa sormi toisen puolelle.”
Sisarukset tekivät jo lapsena paljon töitä kotona. Kun Anne halusi oman polkupyörän, se piti ansaita tietyllä määrällä navettareissuja. Kun hän sitten sai Jupiterinsa, se oli käytetty ja ruosteinen.
”Mutta se oli minulle tärkeä. Ja rakkautta saatiin ilmaiseksi kyllä, halauksia ja pussauksia.”
Anne muutti kotoa heti täysi-ikäistyttyään. Hänen laulajanuransa oli jo lähtenyt lentoon, ja hän halusi itsenäistyä omaan kotiin, jossa olisi enemmän tilaa.
Vaikka kotitila tuntui etenkin teini-ikäisenä aineellisesti maailman kurjimmalta paikalta, Anne on myöhemmin ymmärtänyt, miten lähtökohdat ovat häntä kantaneet.
Annen kitara soi kauniisti vanhassa, Alahärmästä siirretyssä hirsitalossa, joka toimii myös maalausateljeena. Annella on tekeillä uutta musiikkia levylleen, joka ilmestyy keväällä 2027.
© Tommi Tuomi/Otavamedia
Vaikka kotona rakastettiin, päätä ei liikaa silitelty: kymmenvuotiaana oli jo osatattava tehdä ruskeaa kastiketta, muu olisi ollut noloa.
”Kuri oli sillä tavalla kova, että töitä piti tehdä. Mieheni sanoi kerran, että olet saanut samanlaisen kasvatuksen kuin jotkut kahdeksankymppiset, teidän elämänne oli niin askeettista.”
Hyviä muistoja on lapsuudesta kuitenkin paljon enemmän kuin huonoja.
”Rakastin lapsena navettareissuja ja sitä tuoksua, kun lehmille oli vasta ajettu ruohoa. Kävelin pellolla ja haaveilin laulajan urasta, kuvittelin, että minusta kuvataan musiikkivideota MTV:lle”, Anne nauraa.
Anne Mattila: ”Olin jo varma, etten saa lasta”
Anne Mattila pitää onnekkaana sitä, että sai elää lapsena ja nuorena maailmassa ennen digitaalista vallankumousta ja sosiaalista mediaa. Hän sai kasvaa ja totutella kuuluisuuteen sopivan hitaasti.
Siitä ajasta hän haluaa välittää jotakin oman lapsensa, kolmivuotiaan Mikaelin elämään. Poika ei saa esimerkiksi älypuhelinta vielä pitkään aikaan. Touhut pihalla, retket metsissä ja arjen askareet kotona ja kahvilassa ovat parasta yhdessäoloa.
Annen siskoista kaksi asuu Karviassa, ja veli etsii sieltä parhaillaan taloa. Isosiskolla Anniinalla on yhdeksän lasta, joten Mikaelilla riittää seuraa: hänellä on yhteensä 19 serkkua, joista vain neljä asuu muualla kuin Karviassa.
Kesäisin Mikael on hoidossa keskiviikosta sunnuntaihin ja pyhänä muutaman tunnin, jotta Annen mies Kari pääsee auttamaan kahvilassa.
”Yritän pitää Mikaelin kotona niin paljon kuin mahdollista. Hän on ainoa lapseni ja mitä todennäköisimmin jää ainoaksi. Sain hänet vanhemmalla iällä, eikä se ollut mikään helppo juttu. Olin jo varma, etten saa lasta, se oli jo unohdettu haave. Kun hän tuli luojan lahjana, vaalin tätä aikaa.”
Omia intohimojaan Anne ei aio lapselle tuputtaa. Häntä itseäänkään ei voinut lapsena ohjailla, ja hän on kiitollinen siitä, että vanhemmat antoivat hänen olla oma itsensä.
Tärkeintä on, että lapsi kasvaa kunnioittamaan muita ihmisiä, luontoa ja elämää.
”Loppu on hänen omissa käsissään, en tyrkytä hänelle mitään. Jokainen valitsee itse oman polkunsa. Mutta Mikael vaikuttaa kyllä musikaaliselta. Hän on tarkka siitä, jos nuotti ei mene niin kuin hän on sen kuullut. Varioin kerran melodiaa laulusta, jota oli päiväkodissa laulettu, eikä se kelvannut hänelle.”
Turhia taakkoja- miksi en vain elänyt?
Anne Mattila sanoo syntyneensä taiteilijaksi ja miettineensä pienestä asti vähän liiankin vakavia asioita. Hän alkoi maalata 9-vuotiaana ja tehdä 13-vuotiaana omia lauluja.
”Niistä äiti sanoi joskus, että älä rasita pientä päätäsi noin surullisilla teksteillä.”
Kun opettaja kertoi koulussa, että kaikki kuolevat joskus, tieto meni suoraan pikku-Annen ytimeen. Äiti löysi hänet keinutuolista itkemästä maailman julmuutta.
”Olen pienestä asti pelännyt, että menetän läheisen ihmisen. Siitä lähtien olen valmistautunut siihen suruun. Kirjoitin paljon aikaa käsitteleviä runoja jo ennen omaa isoa menetystä. Olen hyvin empaattinen, ja muiden surutkin voivat tuntua omilta. Jälkeenpäin olen ajatellut, että se oli ihan turhaa. Miksi en vain elänyt? Olen painanut itseäni turhilla taakoilla, jo ennen kuin niitä edes oli hartioilla”, Anne sanoo.
Nyt nelikymppisenä hän haluaa elää enemmän lapsen lailla. Aiemmin Anne saattoi pelätä haastattelujen jälkeen, että joku loukkaantuu hänen sanomisistaan tai pitää häntä leuhkana.
”Kerran puhuin ryhmälle täällä ja kysyin sitten äidiltä, että en kai kuulostanut siltä, että luulen olevani jotain. Äiti sanoi, että ei ihmisillä ole niin paljon aikaa miettiä sinua”, Anne naurahtaa.
Moni muukin äidin tokaisu tai elämänohje on pysynyt kirkkaana mielessä. Erityisesti se arvokkain: elä enemmän, valita vähemmän.
Taidekahvilassa on nyt alkanut kolmas kesä ilman Tarja-äitiä leipomassa herkkuja vitriineihin. Äidin kuoleman jälkeen Annesta tuntui hetken siltä, että tästä ei selvitä. Mutta sitten hän tarttui toimeen niin kuin aina ja alkoi leipoa tarjoilut itse äidin ohjeilla.
Vaikka häntä surettaa se, että Mikael sai pitää mummunsa vain pienen hetken, hän pitää muistoa yllä puhumalla äidistään paljon – aivan niin kuin Tarja puhui hänelle Aunesta aikanaan.
”Vaikka Aune ei ollut elossa, luulin silti tuntevani hänet, kun kuulin hänestä niin paljon juttuja. Välillä Mikael sanoo, että mummu teki näin tai noin. Haluaisin uskoa, että hän jollain tavalla muistaa äidin.”
”Olen älyttömän positiivinen ihminen. Yritän aina löytää valon, oli asia mikä tahansa. Vaikka totta kai joskus kiroilen”, Anne Mattila sanoo.
© Tommi Tuomi/Otavamedia
Anne Mattila
Syntynyt: 1984 Karviassa.
Asuu: Karviassa.
Perhe: Puoliso Kari Tenkula ja 3-vuotias poika Mikael.
Ura: Laulaja, taidemaalari ja yrittäjä. Julkaissut 15 albumia, joista seitsemän on myynyt platinaa. Saanut mm. Kullervo Linna -palkinnon. Pyörittää taidekahvilaa Karviassa.