Parikkalan kunnanjohtajan luottokortin käytön selvitys paljasti, että kunnassa on toimittu johtajasopimuksen vastaisesti. Nyt kunta haluaa muuttaa käytäntöjään.

Avaa kuvien katselu
Entisen kunnanjohtajan kunnan luottokortilla tehtyjen ostojen selvittäminen käynnisti Parikkalassa keskustelun kunnan käytännöistä. Kuvassa joitain vuonna 2025 tehtyjä ostoja. Kuva: Riikka Tähtinen / Yle
- Parikkalan kunnanjohtajan luottokortin käytön selvitys paljasti, että kunnassa on vuosia toimittu johtajasopimuksen vastaisesti.
- Laskut hyväksyi vain hallintojohtaja, eivätkä ne päätyneet kunnanhallituksen puheenjohtajan tarkastettavaksi.
- Kunta aikoo päivittää nyt käytäntöjään.
Parikkalassa jouduttiin tänä keväänä selvittämään kunnanjohtajan luottokortin käyttöä.
Kunnassa huomattiin, että kunnanjohtaja ei ollut toimittanut kaikkia kuitteja kunnan luottokortilla tekemistään ostoksista. Yhteensä tällaisia ostoja oli noin 300 euron arvosta.
Asian käsittely kunnassa alkoi, kun tilintarkastaja päätti ottaa selvitettäväkseen kunnanjohtajan luottokorttiostot vuodelta 2025. Tilintarkastaja toi asian tarkastuslautakunnan tietoon, joka aloitti asiasta selvityksen.
Selvityksen yhteydessä kävi ilmi, että kunnassa ei ole vuosiin noudatettu johtajasopimuksen mukaista toimintatapaa.
Vuosia jatkunut käytäntö
Tuolloisen kunnanjohtajan Mervi Pääkön johtajasopimuksen mukaan kunnan luottokortista aiheutuvat laskut ja kunnanjohtajan matkalaskut hyväksyy jälkikäteen kunnanhallituksen puheenjohtaja.

Avaa kuvien katselu
Ote Parikkalan kunnan ja Mervi Pääkön välisestä johtajasopimuksesta. Kuva: Riikka Tähtinen / Yle
Vuoden 2025 kesäkuuhun asti kunnanhallituksen puheenjohtajana oli Sami Sinkkonen (kesk.). Sen jälkeen tehtävää alkoi hoitaa Jouni Kiviaho (Parikkala-ryhmä).
Johtajasopimuksen kirjauksista huolimatta molemmat kertovat, että eivät ole hyväksyneet Pääkön luottokorttilaskuja.
Sekä Sinkkosen että Kiviahon mukaan kunnan hallintojohtaja on hyväksynyt laskut. Molempien mukaan kyseessä on vuosia kunnassa jatkunut käytäntö.
Sinkkonen ja Kiviaho hyväksyivät Pääkön laskut huhtikuussa 2026 sen jälkeen, kun kunnanhallitus oli päättänyt, ettei se tutki tarkemmin entisen kunnanjohtajan luottokorttiostoja. Kaikki kunnanvaltuutetut eivät ole olleet tyytyväisiä kunnanhallituksen ratkaisuun.
Kunnanvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Maija Valkeapään (Parikkala-ryhmä) mukaan Pääkkö ei ole vieläkään toimittanut kaikkia kuitteja.
– Kukaan kunnassa ei vieläkään tiedä, mitä kunnan kortilla on ostettu, Valkeapää sanoo.
Parikkalan hallintojohtaja Mirja Tuunasen mukaan kunnan taloussihteeri tarkastaa ja tiliöi kunnanjohtajan luottokorttilaskut, samaan tapaan kuin muut kunnan laskut.
Tuunasen mukaan hallintojohtaja on jo pitempään olleen käytännön mukaan hyväksynyt kunnanjohtajan luottokorttilaskut, jotta ne saadaan maksuun.
Tätä kunnassa on perusteltu sillä, että hallintojohtaja on kunnanjohtajan jälkeen korkein viranhaltija kunnassa ja myös kunnanjohtajan sijainen.
Kunnan hallintosäännössä kunnanjohtajan esimieheksi on määritelty kunnanhallituksen puheenjohtaja.

Avaa kuvien katselu
Ote Parikkalan kunnan hallintosäännöstä. Kuva: Parikkalan kuntaMitä sanoo laki?
Kuntaliiton johtavan juristin Ida Sulinin mukaan johtajasopimus sitoo allekirjoittaneita osapuolia.
Kunnanjohtajan laskujen hyväksymisessä kunnat noudattavat omia käytäntöjään. Laskujen hyväksyminen kuuluu kunnanhallituksen tehtäviin kunnanjohtajan esihenkilönä, ja käytännön menettelystä sovitaan johtajasopimuksessa.
Parikkalan kunnan hallintosääntö ei mainitse kunnanjohtajan laskujen hyväksymisestä. Hallintosäännössä kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtäviin on kirjattu, että puheenjohtaja vastaa kunnanjohtajan johtajasopimuksen valmistelusta ja johtaa johtajasopimuksella sovittuja neuvotteluja kunnanjohtajan kanssa.
Kunta haluaa uudet käytännöt
Parikkalan kunnanhallitus tiedotti huhtikuussa, että se päivittää ohjeistuksen kunnan luottokorttien käytöstä tilintarkastajan ja tarkastuslautakunnan antamien suostusten mukaisesti.
Kunnanhallituksen puheenjohtajan tulee jatkossa tarkistaa vähintään neljännesvuosittain kunnanjohtajan puhelinlaskut. Teknisesti kunnanjohtajan luottokorttilaskut hyväksyy edelleen hallintojohtaja.
Kunnanvaltuutettu Maija Valkeapää toivoo, että jatkossa kunnanjohtajan laskut hyväksyy hallintosihteerin tai talousihteerin jälkeen myös kunnanhallituksen puheenjohtaja.
– Tärkeää lopulta on, että prosessi korjataan oikeanlaiseksi ja siten, että jatkossa tällaiseen puututtaneen nopeammin, Valkeapää toteaa.
Johtajasopimuksen lisäksi luottokortin käyttöön liittyvät ohjeistukset tulisi hänen mielestään täydentää kunnan hallintosääntöön.
Parikkalaan on juuri valittu uusi kunnanjohtaja. Kunnanhallitus alkaa valmistella johtajasopimusta uuden kunnanjohtajan kanssa kesäkuussa.