Siinä se on. Ilmiselvä karhun tassunjälki. Lähes yhtä iso kuin oma koon 42 jalanjälkeni.
Jossain täällä on karhu. Tai karhuja. Vilkuilen ympärilleni, kuulostelen korvat tarkkana. Todellisuudessa vain lintujen liverrystä, eikä liikettä missään, mutta mielikuvitukseni tuottaa jo näyn, jossa metsäautotien mutkan takaa tassuttelee esiin mesikämmen tai pari.
On sunnuntai 17. toukokuuta. Olen lähtenyt aamupäiväkävelylle asuinseudullani Alajärven Kortekylällä. Kävelen pitkin metsäautotietä hädin tuskin kilometrin päässä kodistamme.
Vasemmalla vierekkäin toimittajan jalka ja karhun tassunjälki. Oikealla pelkkä tassunjälki.
Olen nähnyt karhuja luonnossa, mutta silloin niitä pystyi katsomaan melko turvallisen tuntuisesti Kainuussa sijainneesta karhujen tarkkailuun rakennetusta hirsikojusta. Olisi aivan eri asia nähdä sellainen täällä tiellä tai kenties omassa kotipihassa, eihän sinne tästä ole monenkaan minuutin matka.
Enkä ole suinkaan ainoa, joka täälläpäin – siis Alajärven ja Soinin rajaseudulla – on karhuja viime aikoina havainnut. Esimerkiksi Veli-Pekka Lammi on toukokuun aikana lähettänyt muutamankin säväyttävän karhukuvan Facebookin ryhmään nimeltä Järviseudun alueen luonto. Kuvat ovat peräisin hänen Soinissa sijaitsevasta riistakamerastaan.
Ja paikalliset tietävät, että Soinin metsissä karhuja on riittänyt aina. Nyt asia vain on konkretisoitunut minullekin.
Mutta entä nyt, mitä nyt kuuluisi tehdä ja miltä nyt pitäisi tuntua? Ollako innoissaan, että suomalaiskansallisesti jopa mytologisessa asemassa pidetty upea luontokappale elää näin lähellä minua ja perhettäni, vai pitäisikö olla peloissaan tai jopa panikoitua? Ja mihin edes perustuu ihmisten taipumus pelätä karhuja?
Otan yhteyttä Suomen riistakeskuksen suurpetoasiantuntija Kai-Eerik Nyholmiin. Esitän kysymykseni hänelle.
Läheisellä metsäautotiellä oli karhun jälkiä, mitä minun pitäisi nyt tehdä?
”Jäljistä kannattaa ilmoittaa alueen petoyhdyshenkilölle, joka voi kirjata havainnon luonnonvarakeskuksen sähköiseen järjestelmään eli Tassuun.”
Mutta pitäisikö minun nyt pelätä?
”Lähtökohtaisesti karhua ei tarvitse pelätä, mutta on hyvä tiedostaa ne tilanteet, joissa karhu voi olla ihmiselle vaarallinen.
Emokarhu voi tarvittaessa suojella pentujaan aggressiivisestikin. Yleensä emo pyrkii häätämään ihmisen pois niin sanottujen valehyökkäysten avulla, jolloin se saattaa tulla matalana, korvat luimussa muutaman metrin päähän. Mutta jos ihminen yllättää emokarhun pentuineen lähietäisyydeltä, voivat seuraukset olla vakavammat.
Yksittäinen karhu on harvoin aggressiivinen ihmistä kohtaan. Yleensä karhu väistää ihmistä ja siitä ei ole suurempaa vaaraa luonnossa liikkujille. Äänen pitäminen on paras konsti välttää karhukohtaamiset luonnossa.”
Karhuja Soinin metsässä nauttimassa suolakivestä. Kuva Veli-Pekka Lammin riistakamerasta.
Voiko nälkäinen karhu tulla penkomaan pihojen komposteja ja roska-astioita?
”Ihmisiin tottunut karhu voi olla vaarallinen, jos se on esimerkiksi saanut pidemmän aikaa ruokaa ihmisasutusten liepeiltä. Karhu tottuu nopeasti ihmisten läsnäoloon ja voi myös alkaa ikään kuin omia ravintokohteita kuten lintulautoja.
Pihoista tulevat tuoksut lintulaudoilta, komposteilta sekä jäteastioilta voivat saada erinomaisen hajuaistin omaavan karhun tulemaan pihoille. Parasta vahinkojen ennaltaehkäisyä onkin jo hyvissä ajoin siivota pihoilta pois kaikki karhuille syötäväksi kelpaava materiaali. Lisäksi on erittäin tärkeää, että roska-astioihin ei laiteta haisevia jätteitä, vaan ne lajitellaan huolella. Roska-astian voi mahdollisuuksien mukaan myös ottaa rakennuksen suojiin tyhjennyspäivään saakka, jolloin ehkäistään tehokkaasti karhujen pääsemistä käsiksi jätteisiin.
Joskus myös luontainen ravintokohde kuten voikukka, apila, vuohenputki ja niin edelleen voivat tuoda karhun lähellekin pihapiiriä varsinkin loppukeväästä tai alkukesästä. Tällöin on erittäin suotavaa tehdä välittömästi omatoimikarkotus turvallisesta sijainnista esimerkiksi kolistelemalla metalliesineitä.”
Kuinka paljon karhu pelkää ihmistä?
”Karhu väistää normaalisti ihmistä, mutta on vaikea sanoa kuinka paljon se pelkää ihmistä. Ihmisarkuus johtuu monista tekijöistä. Helposti saatavilla oleva ravinto ihmisasutuksen lähellä voi hyvinkin nopeasti muuttaa karhun käyttäytymistä pelottomampaan suuntaan, jos tilanteeseen ei heti puututa.
Isoja eroja on myös karhuyksilöiden välillä. Monet nuoret karhut saattavat olla pelottomampia kuin aikuiset yksilöt, johtuen siitä, että ne ovat vasta itsenäistyneet. Karhut elävät nykyään lähelläkin ihmisasutuksia ja ne eivät välttämättä väistä ihmistä juoksemalla paniikinomaisesti pakoon pidemmän matkan. Vaan ihmisen havaitessaan jäävät sopivan matkan päähän tarkkailemaan tilannetta metsän suojissa.”
Entä jos nyt kuitenkin kohtaisin karhun metsäautotiellä?
”Hyvin usein nuo kohtaamiset päättyvät nopeasti siihen, kun karhu huomaa ihmisen. Silloin karhu pakenee. Mutta jos karhu lähtee esimerkiksi ihmistä kohti, silloin kannattaa rauhallisesti puhellen lähteä perääntymään omaan tulosuuntaan samalla katsoen karhuun päin.
Perusohjeena karhun hyökätessä oikeasti ihmisen kimppuun, eli tullessa määrätietoisesti matalan kohti, on heittäydyttävä maahan ja suojattava päätä käsillä. Tilanteesta ei kannata nousta ylös ennen kuin on täysin varma karhun poistumisesta paikalta.”
Mutta että pelon ei nyt tarvitse olla se päällimmäinen ajatus?
”Korostan vielä, että tällä hetkellä Suomessa on vieläkin erittäin pieni todennäköisyys joutua karhun aggressiivisen hyökkäyksen kohteeksi. Monet ihmiset eivät koskaan näe karhua luonnossa ja ensisijaisesti kannattaa nauttia siitä, että kohtaa mesikämmenen sen omassa elinympäristössään. Toki turvallisesti.”
Nyholmin näkemykset ja ohjeet tuntuvat rauhoittavilta. Menen metsäautotielle jatkossakin.