Miikka Kaskinen, lukijan kuvat
Lukija mukaan Stagalalla riitti juttua sekä myös naisia ympärillä herran ihka omilla jatkoilla salapoliisibaarissa.
”” eli tuli julkisuuteen rääväsuuna, jonka katsottiin vähätelleen naisia sekä raiskauksia.
Video: Stagala kertoo vauhdikkaasta vuodestaan.
Viime vuoden toukokuussa eli ”” piti antaa Stagalalle selkäsauna Ice Cage 4 -kamppailutapahtumassa, mutta toisin kävi.
Viime vuoden syksynä Stagala voitti ”” tunnetun somepersoona .
Kolmannella kerralla hän pääsi ottelemaan jo itse vastaan nyrkkeilyssä ja kesti kaikki kuusi erää, vaikka ottelun melko selvästi hävisikin.
Makwan Amirkhani:
kotimaa
17.5. 12:30
Makwan Amirkhani: Ilouutinen!
Makwan paljasti suuren uutisen.
Stagala hävisi ottelunsa, mutta hävetä hänen ei tarvinnut.
AOP
Dekkari numero uno
Lontoossa Baker Streetillä sijaitsee Sherlock Holmes -museo luoman dekkarihahmon mukaan.
Tampereella Hämeenkadulla taas sijaitsee Sherlock Holmes -baari.
Ja juuri tuohon Sherlock Holmes -baariin Stagala lähti täyden Nokia Areenan jälkeen itse järjestämilleen jatkoille.
Paikalle osui myös Seiskan lukija, mutta ei täysin sattumalta.
– Olimme hotellissa viettämässä Ice Cagen jälkeen hieman iltaa, ja eräs kaveri halusi sitten käydä Stagalan jatkoilla.
Mira Luoti -tapaus
urheilu
12.5. 18:00
Makwan Amirkhani kommentoi tulevaa oikeudenkäyntiään
Makwan Amirkhania syytetään pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Stagala oli omilla jatkoillaan riemumielin.
Lukijan kuva
”Tulikohan kuninkaalle pupu pöksyyn?”
Salapoliisibaarissa lukija luonnollisesti näki illan isännän.
– Tappio Makulle ei tuntunut Stagalaa painavan.
– Hän jutteli vapautuneesti baaritiskillä ja muutoinkin ihmisten kanssa.
Karaokelistallakin komeili lukijan mukaan jonkin aikaa Stagalan nimi yhtenä seuraavista laulajista, mutta miestä ei kuitenkaan lopulta mikrofonin varressa näkynyt.
– Tulikohan kuninkaalle pupu pöksyyn…
Maku & Stagala sanasodassa
urheilu
3.5. 14:00
Makwan Amirkhani ja Stagala sanasodassa: ”Paljon luurankoja kaapissa”
Molemmilla herroilla on myös taustallaan ikäviä asioita: Stagalan puheita on syytetty naisvihamielisiksi ja raiskauksen uhreja syyllistäviksi, Maku taas joutuu syksyllä oikeuteen, sillä häntä syytetään pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Juttua riitti – kuten naisiakin ympärillä.
Lukijan kuva
”Neitokaisia riitti”
Sen sijaan naisseurasta ei Stagalalla ollut lukijan mukaan pulaa.
– Neitokaisia riitti, ja Stagala sukkuloikin edestakaisin jatkuvasti baarissa.
Lukija kertoo itsekin heittäneensä ylävitoset Stagalan kanssa illan aikana.
Ice Cage saa myös lukijalta kiitosta.
– Komea tunnelma täpötäydellä areenalla, joka sopi hyvin myös tällaisen lajin näyttämöksi.
– Kansainvälinen meininki ja kovia matseja!
STT: Makwan Amirkhanille syyte seksuaalirikoksesta
rikos
24.4. 16:48
STT: Makwan Amirkhanille syyte seksuaalirikoksesta – näin Makwan kommentoi
Makwan Amirkhani on saanut syytteen seksuaalirikoksesta. Hän kommentoi asiaa Instagram-tilillään.
Tarina ei kerro, löysikö kruunupää prinsessan luokseen.
Lukijan kuva