Tanssimuusikko Lasse Hoikka on saanut musiikkineuvoksen arvonimen. Suomessa myönnetään neuvoksen arvonimiä vain harvakseltaan kevyen musiikin edustajille.

Avaa kuvien katselu
Musiikkineuvos Lasse Hoikka on kuvassa keskellä muiden souvareiden ympäröimänä. Kuva: Souvarit
Tasavallan presidentti Alexander Stubb myönsi perjantaina 55 arvonimeä. Yksi niistä annettiin tanssiyhtye Souvareiden perustajalle, laulaja-rumpali Lasse Hoikalle.
Uutinen saavutti Hoikan aamukahvipöydässä Rovaniemellä.
– Oli aurinkoinen päivä ja iloinen yllätys. En lainkaan osannut odottaa. Meni jalat alta hämmästyksestä, Hoikka kuvailee.
Hoikka juhli musiikkineuvoksen ansionimeä aamulla yhdellä sikarilla. Illalla juhlat jatkuvat Souvareista tehdyn musiikkinäytelmän ensi-illassa Suukosken lavalla.
Vuonna 1978 perustettu Souvarit on tunnettu kovana keikkailijana, mutta 70-vuotias Hoikka kertoo tahdin hiljentyneen viime aikoina. Tänä kesänä Souvarit tekevät ’vain’ 22 keikkaa.
Kevyen musiikin edustajille harvoin neuvoksen titteleitä
Arvonimi on julkisen arvonannon osoitus yhteiskunnan hyväksi tehdystä työstä. Tasavallan presidentti myöntää arvonimiä yleensä kaksi kertaa vuodessa.
Edellisen kerran tasavallan presidentti myönsi arvonimiä Lappiin vuonna 2024.
Silloin ammattikasvatusneuvoksen arvonimen vastaanotti Taisto Arkko Rovaniemeltä, kunnallisneuvoksen arvonimen saivat Markku Ponkala Torniosta ja Eero Ylitalo Pellosta, sekä Director musices -arvonimi myönnettiin Mikko Haapasaarelle Kolarista.
Musiikkineuvoksen arvonimi myönnetään kevyen musiikin alan edustajille vain harvakseltaan. Viimeksi musiikkineuvoksiksi on nostettu Kari ”Epe” Helenius (2021) ja Mikko Alatalo (2023).