Hämeenlinnan teatterin Tulisiipi yllätti minut rohkeudellaan. Se tuo näkyviin historian julmuudet, mutta jättää tilaa myös unelmille ja vapauden kaipuulle.
Lavastus oli staattinen mutta samalla toiminnallinen: se ei ollut vain tausta, vaan aktiivinen osa näyttämön elämää. Laulujen rakenne yllätti kompleksisuudellaan ja sanat särmikkyydellään, kuinka ilahduttavaa! Tuli mieleen, että niitä on täytynyt harjoitella paljon.
Erityiskiitos kuuluu bändille, jonka muusikot vaihtoivat lennossa soittimesta toiseen. Äänimaisema kantoi esitystä ja teki siitä sävykkään.
Tulisiipi on rohkea teos. Se ei kumarra kuvia, vaan avaa näkymiä, joita teatteri ei ehkä olisi uskaltanut käsitellä 20 vuotta sitten.
Roolisuoritukset olivat kautta linjan vahvoja ja huolellisia. Oli ilo huomata, kuinka aiemmin maneereihin sortuneet näyttelijät toivat lavalle tuoretta ilmaisua.
Useampi näyttelijä kantoi useita rooleja nopeassa tahdissa, uskottavasti ja johdonmukaisesti. Erityismaininnan antaisin Jyri Ojansivulle, jonka tarkka eläytyminen keskenään hyvin erilaisiin rooleihin toi näyttämölle energiaa.
Näytelmässä vuorottelivat realismi ja unenomaisuus. Toisinaan koin katsovani historian oppituntia: pakkotyötä, gulakkeja, nälänhätää ja pelon ilmapiiriä, joita Stalinin hirmuvalta Neuvostoliitossa synnytti. Kuitenkin kärsimyksen seasta pilkotti jatkuvasti lempeys, kuin uni, jonka ei soisi loppuvan.
Tulisiipi on rohkea teos. Se ei kumarra kuvia, vaan avaa näkymiä, joita teatteri ei ehkä olisi uskaltanut käsitellä 20 vuotta sitten. Samalla se pakottaa ajattelemaan nykyajan haurautta, niitä ilmiöitä ja valheita, jotka kenties suljemme tajunnastamme. Tämä on teatteria, joka jää ihon alle. Suosittelen lämpimästi.
Timo Toivonen
München