Oleksandr Usyk sai pitää vyönsä kyseenalaisen tuomaripäätöksen jälkeen.


Rico Verhoeven (vas.) ja Oleksandr Usyk ottivat yhteen lauantai-iltana. EPA / AOP
11. erää oli jäljellä enää 25 sekuntia, kun Oleksandr Usykin kova isku pudotti Rico Verhoevenin mattoon raskaansarjan MM-ottelussa Egyptin Gizassa.
Verhoeven nousi kuitenkin ylös ja marssi kulmaukseensa, jossa hän sai hammassuojansa takaisin suuhunsa. Ottelu jatkui, mutta vain hetken.
Kehätuomari vihelsi yllättäen pelin poikki vain muutamia sekunteja ennen 11. erän päättymistä, kun Usyk takoi Verhoevenia kiivaasti kulmassa.
– Minusta ottelu keskeytettiin liian aikaisin. Se ei ollut minun päätökseni, mutta silti se oli minusta vähän liian aikainen keskeytys, Verhoeven harmitteli matsin jälkeen.
Jos ottelun loppu ei näy laitteellasi, voit katsoa sen täältä.
Moni nyrkkeilyasiantuntija oli samaa mieltä. Verhoeven olisi todennäköisesti kestänyt muutamat sekunnit pystyssä suojaksensa ansiosta, minkä jälkeen hänellä olisi ollut edessä pieni huili ennen viimeistä erää.
– Tuomari tiesi, että erä oli lopussa. Luulin, että hän olisi antanut olla minun suojauksessa siihen asti, että kongi kilahtaa, Verhoeven jatkoi.
Potkunyrkkeilystä paremmin tunnettu 37-vuotias konkariottelija pärjäsi erinomaisesti Usykin kyydissä, sillä ennen keskeytystä Verhoeven jopa johti pisteillä (95–95, 95–95, 96–94), mutta 11. erä olisi mennyt Usykille luvunlaskun ansiosta lukemin 10–8.
Nyrkkeilyfanit pitivät tuomarin lopetuspäätöstä epäoikeudenmukaisena.
– Tämä on uskomattominta paskaa, mitä olen ikinä nähnyt, Jake Paul julisti.
Youtubesta nyrkkeilyn pariin siirtynyt sometähti ei voinut uskoa nähtyä todeksi.
– Rico voittaa jokaisen erän ja heti kun tuomari näkee mahdollisuuden päättää ottelun, hän tekee sen. Oletko tosissasi? Olen suurin Usyk-fani, mutta tämän matsin sinä hävisit.
Virallisesti Usyk, 39, kuitenkin voitti ottelun, joten hän sai pitää MM-vyönsä ja puhtaan saldonsa. Ukrainalainen on otellut ammattilaisena 25 kertaa ja voittanut aina.
Jos Paulin päivitys ei näy laitteellasi, voit katsoa sen täältä.