Elokuva
Elämä on juhla. K-12. Bio Rex. Ohjaus: Ulla Heikkilä. Esiintyjät: Pirjo Lonka, Jani Volanen, Aamu Milonoff, Jussi Vatanen, Ulla Tapaninen. Kesto: 1 t 41 min.
On juhannus Nauvossa Turun saaristossa. Hannele (Pirjo Lonka) järkkää kesäjuhlia hermot kireällä. Hän on Eerolan perheen ainoa toimintakykyinen aikuinen, eikä järin mielissään siitä.
Aviomies Otso (Jani Volanen) rypee itsesäälissä ravintolansa mentyä nurin, lukioikäinen Selma (Aamu Milonoff) kiukuttelee, ja alakouluikäinen Eeva (Ada Pesso) saa muiden loat niskaansa.
On Hannelella sentään jotain kivaa meneillään: salasuhde pomonsa Karin (Tommi Eronen) kanssa, joka osallistuu juhliin pahaa aavistamattoman vaimonsa (Pia Andersson) rinnalla.
Lisäksi illanistujaisiin pölähtää sympaattinen kaupunkilaispoika Arttu (Bruno Baer), joka paikkailee Nauvossa välejään renttuun muusikkoisäänsä Samppaan (Jussi Vatanen).
Pirskeiden ilmapiiri on kireä, mikä ei yllätä ketään. Kulissien rakentelu ja tunteiden patoaminen kuuluvat Nauvon ylemmän keskiluokan elämäntyyliin siinä missä kuohuviini ja mansikat.
Hampaiden kiristelyn keskellä Arttu ja Selma ihastuvat toisiinsa.
Juhlien jälkeen alkaa tapahtua. Läheisyyttä ja avoimuutta pelkäävä Selma yrittää tapailla Arttua, Samppa alkaa tekohengittää kituvaa uraansa, ja Hannele harkitsee karkaamista Karin kanssa.
Tarinan edetessä onnettomat ihmiskohtalot punoutuvat yhteen.
Elämä on juhla on ensemble-elokuva, kuten ohjaaja Ulla Heikkilän esikoinen Eden. Termi viittaa filmiin, jolla ei ole yhtä selvää päähenkilöä, vaan useita merkittäviä keskushenkilöitä.
Lähinnä päähenkilöä ovat Selma ja Hannele. Kumpikin rooli on hienosti näytelty. Hahmot ovat uskottavalla ja oivaltavalla tavalla toistensa peilejä: erilaisia, mutta kuitenkin samasta puusta.
Hannelen, Selman ja Eevan kautta katsoja saa läpileikkauksen eri elämänvaiheista sosiokulttuurissa, jossa kenelläkään ei ole kovin isoja ongelmia, mutta jossa jokainen kärsii.
Tähän liittyvää tragikoomisuutta Heikkilä käsittelee lempeän humoristisesti ja aihepiirin tuntien. Hänen käsikirjoitus- ja ohjaustyylistään välittyy sosiaalinen tarkkanäköisyys ja kyky itseironiaan.
Hieman hienovaraisuutta käsikirjoitus kaipaisi. Otson masennusta alleviivaataan punakynällä hieman katsojaa aliarvioiden. Myös tarinan loppu lipsahtaa auki selittämisen puolelle.