Epävarmuus biohiilidioksidin saatavuudesta vaikeuttaa Norsk-e-Fuelin investointipäätöstä.

Avaa kuvien katselu
Norsk-e-fuelinon varannut teollisuustontin Imatran Pelkolasta Ovakon tehdasalueen vierestä. Kuva: Mikko Savolainen / Yle
Norjalainen Norsk-e-Fuel on kaavaillut Imatralle synteettisen lentopolttoaineen tuotantolaitosta. Laitoksen rakentaminen siirtyy ainakin parilla vuodella eteenpäin.
Norsk-e-Fuel yhtiön kaupallinen johtaja Lars Bjørn Larsen sanoo, että tehdas voi aloittaa näillä näkymin toimintansa vuonna 2033–2034.
– Olemme lykänneet aikataulua hieman, koska haluamme toteuttaa ensin samankaltaisen sisämaassa sijaitsevan hankkeen Ruotsin Albyssä ja käyttää siellä saamiamme kokemuksia Imatran hankkeessa, Larsen sanoo.
Vuonna 2024 joulukuussa Norsk-e-Fuel kertoi tuotannon mahdollisesta aloittamisesta Imatralla 5–6 vuoden kuluttua eli vuosikymmenen vaihteessa.
Yhtiö ilmoitti, että tehdas voi tuoda Imatralle yli 100 työpaikkaa ja tuottaa noin 80 000 tonnia synteettistä lentopolttoainetta.
Norsk-e-Fuel on aikaisemmin perunut Kotkaan suunnittelemansa tehtaan.
Biohiilidioksidin saatavuus vaikeutena
Larsenin mukaan yhtiön investointipäätösten tekemistä Imatralla ja muualla Suomessa vaikeuttaa biohiilidioksidin saatavuus. Biohiilidioksidi on keskeinen raaka-aine synteettisen lentopolttoaineen eli niin sanotun e-kerosiinin valmistuksessa.
– Emme voi tehdä investointipäätöksiä ennen kuin meillä on selkeä käsitys biohiilidioksidin talteenottosuunnitelmista Suomessa, Larsen sanoo.
Synteettistä lentopolttoainetta valmistetaan yhdistämällä biopohjaista hiilidioksidia ja päästöttömällä sähköllä tehtyä vetyä. Biohiilidioksidia saadaan esimerkiksi irrottamalla sitä sellutehtaiden tai puupolttoaineita käyttävien lämpölaitosten savukaasuista.

Avaa kuvien katselu
Imatran seudulla on paljon selluteollisuutta, jonka savukaasuista voidaan ottaa talteen biohiilidioksidia. Kuva: Seppo Kivimäki/Yle
Osaltaan tämän vuoksi Norsk e-Fuel on hankkinut Suomesta tuotantopaikkoja metsäteollisuuspakkakunnilta Raumalta ja Imatralta.
Larsenin mukaan ennen investointipäätöksiä Norsk e-Fuel tarvitsee varmuuden siitä, että biohiilidioksidien talteenottosuunnitelmat etenevät suomessa suunnilleen samassa aikataulussa kuin norjalaisyhtiön synteettisen lentopolttoaineen tuotantosuunnitelmat.
Larsen kertoo videolla, että Norsk-e-Fuel harkitsee myös omia toimia, jotka mahdollistaisivat biohiilidioksidin talteenottoa Suomessa:
Video: Kalle Schönberg/YleMetsäyhtiöt hidastelevat
Biohiilidioksidista on puhuttu jo pitkään Suomen mahdollisena uutena raaka-aineen, joka voi avata suuret markkinat Suomelle. Se on nähty erilaisten sähköpolttoaineiden raaka-aineena.
LUT-yliopiston väitöstutkimuksessa todettiin äskettäin jopa, että Suomessa on Euroopan parhaat edellytykset biohiilidioksidin hyödyntämiseen.
Käytännön toimet biohiilidioksidin talteen ottamiseksi ovat kuitenkin jääneet vähiin.
Tähän mennessä Suomen metsäyhtiöistä vain Metsä Group on ilmoittanut biohiilidioksidin talteenottosuunnitelmasta. Se valmistelee esisuunnitelmaa kaupallisen biohiilidioksidin talteenottolaitoksen rakentamiseksi Raumalle.
Laitos voisi ottaa talteen 100 000 tonnia puuperäistä hiilidioksidia vuodessa Metsä Groupin Rauman sellutehtaan savukaasuista. Metsä Group tekee investointipäätöksen laitoksesta aikaisintaan vuoden 2027 alkupuolella.

Avaa kuvien katselu
Metsä Group suunnittelee biohiilidioksidin talteenottolaitosta Rauman sellutehtaan yhteyteen. Kuva: Katja Halinen / Yle
Metsä Groupin mukaan hankkeen keskeinen epävarmuus liittyy biopohjaisen hiilidioksidin markkinoiden kehittymiseen.
Samaa kertoo myös Metsäteollisuus ry:n energia- ja ilmastopäällikkö Ahti Fagerblom.
– Metsäyhtiöt miettivät, että löytyykö hiilidioksidista ja vedystä tehdyille tuotteille maksavia asiakkaita, hän sanoo.
Lars Bjørn Larsenin mukaan Norsk-e-Fuel selvittää nyt Imatralla esimerkiksi riittävän sähköyhteyden saamista tehdasalueelle Imatran Pelkolaan. Norsk-e-Fuel ei ole vielä tehnyt lopullista investointipäätöstä Imatran tehtaasta.
Lars Bjørn Larsen kertoi videolla vuoden 2024 joulukuussa, minkä vuoksi Norsk-e-Fuel aikoo rakentaa tehtaan Imatralle:
Video: Mikko Savolainen/Yle