Tutkimuksen mukaan aurinkoenergian varastointiin tarkoitettujen kotiakkujen tuomat säästöt eivät riitä kattamaan edes akkujen hintaa.

Aurinkopaneeleita omakotitalon katolla.

Avaa kuvien katselu

Aurinkopaneeleita omakotitalon katolla Paraisilla. Arkistokuva. Kuva: Carmela Johansson / Yle

Aurinkosähköjärjestelmään liitettävä kotiakku ei ole tällä hetkellä taloudellisesti kannattava hankinta suomalaisille kotitalouksille, selviää Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun uudesta tutkimuksesta.

Vaikka sähkömarkkinoilla esiintyisi voimakasta hintavaihtelua, akun korkeat kustannukset ja sen kuluminen syövät säästöt sähkölaskussa, kerrotaan tiedotteessa.

Edes optimointiin tai koneoppimiseen perustuvat algoritmit akun latauksen ja purkamisen ajoittamiseen eivät tuoneet tarpeeksi säästöjä akun hinnan takaisinmaksuun.

Aurinkosähkön yleistyessä Suomessa moni kotitalous on harkinnut akkujen liittämistä katoille asennettuihin aurinkopaneelijärjestelmiin.

Uusi tutkimus osoittaa kuitenkin, että kun todelliset sähkön hinnat ja akun kuluminen otetaan huomioon, investointi ei vielä maksa itseään takaisin, kertoo väitöskirjatutkija Lauri Karttunen Turun yliopistosta.

‒ Vaikka akulla saataisiin satojen eurojen vuosisäästöt, akun hintalappu on asennuksineen ainakin toistaiseksi liian suuri, jotta se maksaisi itsensä takaisin elinikänsä aikana, kertoo Karttunen yliopiston tiedotteessa.