Internetin creepypastaan ja sen inspiroimiin lyhytelokuviin pohjautuva, vain 20-vuotiaan Kane Parsonsin ohjaama Backrooms on monimerkityksellinen painajainen, joka antaa tilaa myös katsojan omille tulkinnoille.
BACKROOMS
Ensi-ilta: 29.5.2026
Alkuperäisnimi: Backrooms
Ohjaus: Kane Parsons
Käsikirjoitus: Will Soodik
Pääosissa: Chiwetel Ejiofor, Renate Reinsve, Mark Duplass, Finn Bennett, Lukita Maxwel & Krista Kosonen
Pituus: 110 minuuttia
Ikäraja: K16
16-vuotias Kane Parsons alkoi vuonna 2022 julkaista YouTubessa tekemiään Backrooms-lyhytelokuvia, jotka pohjautuvat jokunen vuosi aiemmin internetissä syntyneeseen creepypastaan. Niiden ideana on, että henkilö voi siirtyä omasta todellisuudestaan niinkutsuttuun Backrooms-ulottuvuuteen, joka koostuu huoneista toisen perään, mutta joka on omaan todellisuuteemme verrattuna jotenkin viallinen.
Nämä hieman vinksahtaneet, väreistä riisutut huoneet tuntuvat jatkuvan loputtomiin. Tämän lisäksi ihminen ei välttämättä ole näissä tiloissa yksin.
Parsons on nyt päässyt laajentamaan lyhytelokuvansa pitkäksi, Renate Reinsven ja Chiwetel Ejioforin kaltaisten niminäyttelijöiden tähdittämäksi elokuvaksi. Vasta 20-vuotiaan ohjaajan esikoispitkä Backrooms on visuaalisessa minimalismissaan kiehtova ja painajaismainen tutkielma, jossa Will Soodikin käsikirjoitus antaa tilaa myös katsojan omille tulkinnoille.
Parsonsin visiota ovat olleet tukemassa tuottajan roolissa muun muassa kauhukonkarit James Wan ja Osgood Perkins sekä Shawn Levy.
Kuva: © A24
Toisen todellisuuden huoneet
Vuoteen 1990 sijoittuvassa Backroomsissa Chiwetel Ejiofor esittää huonekaluliikkeen omistajaa Clarkia, jonka vaimo on heittänyt ulos yhteisestä kodista tämän ryyppäämisen takia. Clark syyttää tilanteestaan muita ja käy elämäänsä läpi terapeuttinsa Maryn (Renate Reinsve) kanssa.
Sitten Clark löytää liikkeensä alakerrasta yllättävän oven, joka johtaa salaperäiseen ulottuvuuteen, jossa huoneet tuntuvat jatkuvan loputtomiin. Innoissaan hän kertoo tästä terapeutilleen, jonka tietenkin on hankala uskoa asiakastaan – ennen kuin Clark yllättäen katoaa.
Pian Mary vetäistään itsekin toden ja epätoden rajamaille, missä mikään logiikka ei enää tunnu pätevän.
Kuva: © A24
Kauhuelokuvan kahdet kasvot
Backroomsin voi katsoa joko alkuperäisen creepypastan lainalaisuuksien kautta tai monitahoisena psykologisena kauhudraamana. Elokuva nimittäin toimii niin sellaisille katsojille, joille alkuperäisidea on tuttu, kuin myös sellaisille, jotka eivät tiedä siitä paljoakaan. Itse kuuluin ennen elokuvan näkemistä jälkimmäiseen ryhmään, minkä vuoksi pääsin kokemaan uutuuden täysin ilman ennakko-odotuksia.
Huomasin elokuvan aikana luovani tapahtumista oman tulkintani, joka eroaa “virallisemmasta” kaanonista. Alkuperäiset lyhärit nähnyt kollega ei siitä huolimatta tulkintaani tyrmännyt.
Tulimme tästä siihen tulokseen, että elokuva on onnistunut, koska se ei selitä asioita auki liikaa vaan antaa katsojan mielikuvitukselle avoimesti tilaa luoda tapahtumille omat selityksensä. Backrooms jättää aiheen mielenkiintoisesti auki, eikä Soodikin käsikirjoitus anna selkeää selitystä sille, miten päin elokuva on alun perin suunniteltu koettavaksi.
Koska juuri mielikuvituksesta Backroomsissa on kyse. Painajaisesta, jossa joutuu jumiin äärimmäisyyksiin samanlaisena jatkuvassa tilassa, pääsemättä sieltä pois. Ajatuksesta yliluonnollisesta, labyrinttimäisestä tilasta, joka voisi olla oikeastikin olemassa ulottuvuutemme rajamailla, tai jollainen joiltakin löytyy ihan vain oman mielen sopukoista.
Kuva: © A24
Likaisenkeltainen, häiriinnyttävä labyrintti
Visuaalisesti Backrooms on yhtä aikaa minimalistinen ja täynnä yksityiskohtia. Elokuvan tilat ovat monella eri tapaa häiriinnyttäviä ja niiden unenomaisen mielikuvituksellinen tuotantosuunnittelu on varmasti ollut lavastajan unelmaprojekti.
Kuvasto koostuu teollisuushallien ja hylättyjen toimistojen näköisistä tiloista, jotka on jaettu loputtomalta näyttäviksi, likaisen kellertäviksi käytäviksi ja huoneiksi. Kaikessa on jotain vinksallaan, kuin vääristyneessä muistossa tai David Lynchin elokuvassa. Ovi on liian pieni tai kummallisessa paikassa, seinät ovat vinossa, huonekalut ja muut esineet liian isoja, liian pieniä tai osaksi uponneina rakennukseen.
Kuvaaja Jeremy Cox luo tiloista kauhistuttavan, beigen labyrintin, johon ei todellakaan tee mieli eksyä. Koskaan ei tiedä, kuka tai mikä nurkan takana vaanii.
Backrooms iskee kiinni tähän painajaisten klaustrofobiseen tunnelmaan, kun et löydä tai pääse etenemään haluamaasi suuntaan. Olitpa sitten unessa tai valveilla.
Kuva: © A24
Mukana myös Krista Kosonen
Backroomsia on Suomessa markkinoitu myös sillä, että siinä nähdään suomalaisväriä. Maryn äitiä takaumakohtauksissa esittää nimittäin Krista Kosonen. Hänen roolinsa on kuitenkin niin pieni, ettei mistään varsinaisesta “tähdittämisestä” voi puhua.
Backroomsin käsikirjoituksesta voi kuitenkin tehdä erilaisia tulkintoja. Psykologisemman tulkinnan tiimoilta Kososen roolia voi kuvata pienuudestaan huolimatta hyvinkin merkitykselliseksi Maryn henkisen kasvun ja kehityksen kannalta.
Muissa pienissä sivurooleissa piipahtavat muun muassa Mark Duplass, Finn Bennett ja Lukita Maxwell. Pääasiassa Backrooms on kuitenkin Ejioforin ja Reinsven keskinäinen, psykologinen kauhugalleria, jossa pääosassa on painajaismainen huonelabyrintti.
