Alan Paulin ja Andy Aledortin muusikkoelämäkerta Texas Flood – Stevie Ray Vaughanin tarina ilmestyi suomeksi Aviadorin kustantamana. Kirja avartaa näkemyksiä ”bluesin uuden aallon” lähes tarunhohtoisesta sankarista. Blues-rock-kitaristi, laulaja ja biisintekijä ponnahti läpimurtoon levyllään Texas Flood 1983, nuoresta iästä huolimatta takana oli jo monta vuotta hikistä vääntöä ja hän kasvoi bändinsä kanssa savuisten klubien sankarista stadionkonserttien vetonaulaksi. Läpimurron ja vielä ennenaikaisen kuolemansa jälkeen mainetta yhtenä aikansa merkittävimmistä kitaristeista niittänyt Vaughan nautti ammattipiireissä suurta arvostusta kitaristina. Austinin pieni suuri mies ei koskaan ennättänyt memoaarin tekoon: Stevie Ray menehtyi helikopterionnettomuudessa Visconsissa 1990, vain 36-vuotiaana.

SRV-tarina on pääpiirteissään jo melko tuttu ja amerikkalaiselle show bisnekselle surullisen tavanomainen. Ankeista oloista lähtö, satumainen läpimurto ja paljon rahaa, jonka kanssa ei kerta kaikkiaan osata olla, eikä aikaakaan, kun manna jo katosi parempiin suihin. Bluesin armoitetut kuninkaat, B.B. ja Albert King, kuulivat nuorenmiehen soitossa ideaa ja jammailivat mielellään hänen kanssaan – kuten monet muutkin huippumuusikot.

Texas Flood – Stevie Ray Vaughanin tarina on bändikaveri Tommy Shannonin mukaan paras artistista tehty kirja. Kai Stevie Ray jollain lailla nuorallakävelijäksi itsensä tunsikin show bisneksen pyörteissä, kuten eräs hänen hittinsä lausuu.

Todella hyvä, että lukijoiden saatavilla on aikalaisnäkemys kitaramestarin elämästä ja tuotannosta. Kirja kertoo paitsi Stevie Rayn urasta muusikkona ja myös ihmisenä – kiusallisiakaan asioita unohtamatta. Laajan ammattilaispiirin ja läheisten lausunnot ovat suorasukaisia ja tarvittaessa myös kaunistelemattomia. Toinen vanha bändikaveri, Chris Layton, huomauttaa artistin postuumista ikonisoinnista, eli hänet kuvattiin jonkinlaisena pyhimyksenä, lähinnä ystävällisen perusluonteen ansiosta.

-Hän oli kuitenkin ihminen, ja joskus hänen kanssaan ei ollut helppo olla, Layton toteaa.

Kirjassa on 26 lukua, joista alkuosa käsittelee taustoja, kasvuvuosia, kehittymistä kitaristina ja yleisempiä asioita. Puolivälistä eteenpäin lukujen otsikot noudattavat pääosin SRV:n hittejä – Texas Flood, In Step, The Sky is crying, Walking the tightrope – ja pohdinta siirtyy aikalaisnäkemysten myötä ja keskustelujen painopisteen muuttuessa mm. levyjen sisältöihin.

Kirjan tekijät, musiikkijournalisti Alan Paul ja kitaristi Andy Aledort, ovat amerikkalaisia kumpikin; kulttuurituntemus siis kohdallaan, joskin heidän oma näkemyksensä aihepiiristä jää jokseenkin etäiseksi. Paulilta on aiemmin suomennettu suosittu kirja Päättymätön tie – Allman Brothers Bandin tarina, joka on arvioitu myös Jazzrytmeissä 2017. Kommentaattoreina on musiikin ammattilaisia ja muita SRV:n aikalaisia. Aledort on soittanut muun muassa Allman Brothersien kitaristin Dickey Bettsin yhtyeessä.

Alkuteos on julkaistu 2019 ja korostaa otsikossaan tarinan sisäpiirihenkisyyttä. Kirja pohjautuu runsaaseen haastatteluaineistoon, joita ei ole editoitu mitenkään. Tämä tekee lukukokemuksesta kaavamaisen ja kieltämättä hieman työlään. Näin menetellen Paul ei liioin pääse kirjatoimittajana tuomaan vapaasti esiin omia näkemyksiään. Aledortin muusikon tausta epäilemättä on auttanut ohjaamaan keskustelun tematiikan musiikillisesti merkittäviin tekijöihin.

Tenhoavia pointteja

Stevie Rayn musiikki oli täynnään kiehtovia oivalluksia ja jujuja, niin on myös hänen tarinansa. Joskus myös hauskoja musiikillisia sukkeluuksia, kuten soulversio Linda & Paul McCarteneyn näkemyksestä vanhasta lastenlorusta Mary had a little Lamp (erinomainen biisi oppia SRV-kitarakomppi!).

Kiinnostavimpia pointteja Vaughanin taiteilijapersoonallisuuden ja musiikillisten tavoitteiden suhteen antavat Double Trouble -yhtyeen perusjäsenet, rumpali Chris Layton ja basisti Tommy Shannon. ”Maailman parhaan rytmiryhmän” ryydittämä trio kasvoi 1985 kvartetiksi, keyboardisti Reese Wynansin liityttyä mukaan. Hänen panoksensa näyttää kirjassa painottuvan eritoten ammatillisiin kysymyksiin. Kitaristi on itsekin äänessä, kommentoiden mm. legendaarista – ja kiisteltyä – 1959-mallin kitaraansa.

Selvitys, miksi SRV jättäytyi viime hetkellä pois nyt jo edesmenneen David Bowien kiertueelta, tuntui ensin näin kaukaa katsoen hiukan toisarvoiselta siihen nähden, mitä hän oli muusikkona ja lauluntekijänä. Mutta tietenkin sillä on merkitystä yleisemmin; ottaako vastaan hyväpalkkainen kiertuepaikka vai keskittyä oman bändinsä tulevaisuuteen? Vierailu Let’s dance-setissä teki Bowieen vaikutuksen, mutta asioilla on monta puolta.

Bowien kaltaisten tähtien maailmankiertueet voivat kestää vuoden – sieltä paluun jälkeen oman uran luominen on ehkä aloitettava lähes alusta. Kaikkein uskollisimpia faneja lukuun ottamatta ihmiset ovat saattaneet jo unohtaa vierailukeikalle lähteneen muusikon.

Monet jazzmuusikotkin ovat liittyneet menestyksellisesti rockbändien sessioihin tai kiertuebändeihin. Lista on loputon: Wayne Shorter & Phil Woods (Steely Dan), Stan Getz (Everything But The Girl), Curtis Amy (The Doors) tai Bill Frisell & John Scofield (lukuisia rocksessioita). Itse Miles Daviskin soitti brittiläisen uuden aallon yhtyeen, Scritti Politin kanssa. Tässä vain joitain esimerkkejä, ja myös Elton Johnin elinaikainen ystävä, rumpali Nigel Olsson oli mukana useilla artistin sessioilla.

Ja laadukasta musiikkiahan kaikki mainitut ovat tehneet, myös Bowie. Ehkä helppouskin houkuttaa: henkilökunta huolehtii kaikesta, roudarit kasaavat rumpusetin ja musiikki on jazzmuusikolle useimmiten varsin helppoa omaksuttavaksi. Ihan kiva tietysti nostaa esiin vierailupointti, jos kohta musiikillisesti tärkeämpääkin kirjasta löytyy. Suomen kokoisessa lilliputtimaassa ratkaisu on helppo, koska artistien kiertueet kestävät maksimissaan kuukauden ja sen aikaa oma bändi voi vaikka pitää lomaa.

Lukijan auttaminen

Hyvän tietokirjan pitäisi auttaa lukijaa löytämään tietoa, myös detaljeja ja ytimiä. Haastateltavien nimien paljoudessa lukija jää kiihkeästi kaipaamaan nimi- ja asialuetteloa; puute on myös omiaan vähentämään kirjan arvoa jatkossa, esimerkiksi media- ja opetuskäytössä. Itsekin entisenä opettajana laittaisin kirjan empimättä pakolliseksi kurssivaatimukseksi – tosin tiedän myös jo, minkä palautteen siitä saisi, eikä vähiten juuri mainituista syistä.

Koska luku- ja kappalerakenne on vielä melko omalaatuinen, jonkin yksittäisen tiedon etsiminen on työlästä, poimittava yksittäisistä haastattelukommenteista. Käännöstyö olisi myös saanut olla huolellisempaa. Kiireellisen työn leima näkyy mm. mielivaltaisissa kappalejaoissa tai kielioppivirheissä, kuten kahden alistuskonjunktion käyttönä samassa virkkeessä (”ja/sillä”) jne.

Texas Flood-albumin menestystä arvioidaan monelta taholta, kuten intensiivinen ja suoraviivainen, ”live in the studio”-asetelma (hiukan problemaattista tosin sekin), suoran otoksen soundi, kitaristin persoonallinen ote bluesiin jne. Näillä kaikilla on tietenkin merkitystä, jos kohta itse painottaisin myös tuottajan (tuottajaguru John Hammond) roolia, jota olisi voinut nostaa enemmänkin esiin. On paljon hyviä bluesrock-bändejä, mutta tuottaja on se taikuri, joka erottaa jyvät akanoista. Tuottajan sormenjälki on helppo löytää mm. studiolevyn laulun miksauksessa (Stevie Rayn melko kapean äänen lavennus), rumpujen kaikuefektin käytössä yms.

Samalla taas kerran tulee ikään kuin rivien välistä muistutus, miten vaikeaa levyjen arviointi on. Lopputulos kun saattaa olla, ja huippubändeillä usein onkin, monen osan summa. Kitarasoolo saattaa olla äänitetty New Yorkin keikalla, rummut studiossa ja live-levyn yleisöreaktiot Los Angelesissa. Analyysi ”yleisön haltioitumisesta” voi siis mennä jossain määrin ohi maalin, edustaen ehkä vain 20 % tuotoksesta.

***

Elämänsä loppupuolella Vaughan osoitti pyrkimystä laventaa ilmaisuun bluesskaalojen lisäksi, hieman Jeff Beckin tavoin. Myös hänen tapansa tulkita Jimi Hendrixiä on hyvin mielenkiintoinen. Kitaristin tapa vetää rytmiä ja melodiaa simultaanisesti on edelleen lyömätön, ja soittotyylin ja -tatsin osalta hän jätti pysyvän merkin bluesin ja bluesrockin historiaan.

Suomessa Stevie Ray Vaughan ei ole saanut osakseen aivan Hendrixin kaltaista maanvyörykiinnostusta, mutta sitäkin enemmän piiloteltua jäljittelyä ammattilaisilta ja harrastelijoilta. Bluesväen innostus on ollut aitoa. Esimerkiksi kitaristi Sameli Rajala Seinäjoelta on jo aikoja sitten saanut arvonimen ”Lakeuksien Stevie Ray” ja muitakin inspiroituneita löytyy.

PAUL, ALAN & ALEDORT, ANDY: Texas Flood – Stevie Ray Vaughanin tarina

Alkuteos: Texas Flood; The Inside Strory of Stevie Ray Vauhan

Käännös: Torsti Lakari

Kansi: Jari Mattila
Aviador 2025, 333 s

ISBN 9789523813328