SANNA Karlström jatkaa seitsemännessä runoteoksessaan Maanpäällinen osa elämän rajallisuuden käsittelyä. Karlström sanoitti kuolemateemaa jo kokoelmissaan Saatesanat (Otava, 2014) ja Pehmeät kudokset (Otava, 2022).
Etenkin jälkimmäinen toi tarkan ja konkreettisen kielensä vuoksi vaikeasti nimettävät tunteet lähelle ja käsitettäviksi, tai vähintään kiitollisuudella aavisteltaviksi. Karlström kirjoitti: ”haluan olla kuolematon kuin puutarha, kukaan ei toivo sille sitä.”
Uusi teos jakaantuu kahteen osastoon, Maanpäälliseen osaan ja Puutarhaan. Kokoelma jännittyy jatkuvuuden ja lakkaamisen liikkeeseen, elämän kiertokulkuun.
Näkyvä ja näkymätön ovat läsnä rinnakkain ja samanaikaisesti. ”Jatkun kuin puutarha, syvälle maan sisään. // Tuuli lajittelee lehdet.”
Modernistisen tiiviit runot ammentavat toisaalta arkisesta ja mullantuoksuisesta, toisaalta ylevän ilmavasta kuvastoperinteestä, mutta väistävät kliseitä taitavasti. Välähdyksenomaiset, hiotut runokiteytymät luovat kirkkaita ja moneen suuntaan avautuvia näkyjä.
Kuolemanpelko ja suru saavat rinnalleen hämmästyksen elämän itsepintaisuuden edessä. Miten outoa on luottaa ja jatkaa kävelyä kaikesta huolimatta, menettämisenkin jälkeen, jalat askel askeleelta maankamaraan iskeytyen.
Elämän päättymiseen ja jatkumiseen liittyy paljon sattumaa, mutta myös vääjäämättömyttä. Vaikka Karlströmin runojen maailmassa ei etsitä uskonnollisia ratkaisuja, on niissä vahvaa, vavahduttavaa henkisyyttä. Kysyvää asennetta, jossa ”odotamme viestiä kaikkialta”.
Karlström on suhteellisuudentajun runoilija. Runojen toteava jylhyys taittuu lämpöön. Niissä on nöyristelemätöntä nöyryyttä. ”Ihminen sijaitsee suunnilleen olkapäittensä välissä. / Juuret jossain, mistä ne on irtisanottu.”
Juurettomuus on ihmisen osa. Mitä muutakaan voimme kuin ikävöidä pysyvyyttä maailmassa, jossa mikään tai kukaan ei kotiudu pitkäksi aikaa.
”Lapioidessani kysyin maalta mistä sinä olet tullut // katselimme taivaalle miksi niin pienet pupillit / pienet unikonsiemenet pienet pienet pienet jyvät.”
Päivi Puustisen suunnittelema kirjan kansi kuvittaa tyylikkäästi Karlströmin runomaailmaa. Elämää ylläpitävät keuhkot ovat maanalaisen juuriston peilikuva.
Karlström sovittaa kuolemaa kärsimysnäytelmän ja hyväksynnän tuonne puolen. Mukana on tuskallistakin kummastelua, mutta myös hellittämistä ja keveyttä. Hetkiä kun saa olla irti maasta.
Sanna Karlström: Maanpäällinen osa. 52 sivua. Otava, 2025.
