ATTE KAJOVA
Suuret tunteet ovat viime aikoina koetelleet suosikkinäyttelijää
Näyttelijätär on kokenut melkoisen tunteiden kirjon viime viikon aikana.
Tsekkaa myös! Kiti Kokkonen kertoo elämänmuutoksesta
Viime lauantaina (30.5.) juhlittiin perinteisesti uusia ylioppilaita, joita valmistui tänä vuonna melkoinen määrä, noin 26 500.
Yksi näistä spesiaalipäivän viettäjistä on Kitin -tytär, jonka juhlien valmistelu oli aiheuttanut hurjan hulabaloon.
Kiti Kokkonen
katso
10.5.2025 07:15
Kiti Kokkonen jätettiin – julma syy
Kiti Kokkonen muistelee saamiaan pakkeja televisiossa.
– Tältä näyttää yksi kolmesta vanhemmasta, joka on käynyt viikon ylikierroksilla, Kiti kirjoittaa Instagram-tililleen julkaisemansa kuvan alla.
Hän on päivittänyt profiiliaan juhlapäivänä otetulla kuvalla, mutta rajannut siinä näkymään vain omat kasvonsa, koska ei ole ollut varma, haluaako esimerkiksi juhlien päätähti pärstänsä näkyviin Kitin tilille.
Kitin viittaus kolmeen vanhempaan liittyy siihen, että hänestä tosiaan tuli Sofian bonusvanhempi päälle 15 vuotta sitten, kun hän aloitti yhteisen matkan puolisonsa muusikko kanssa.
Unohti itse laittautua juhliin!
Tarkoin rajatussa kuvassa Kiti hymyilee muikeasti ja hänen hiuksensa on heitetty rennolle nutturalle päälaelle.
– Tämä kuva on nyt naurattanut monta kertaa, näyttelijätär kirjoittaa.
Hän kertookin kuvatekstissä, ettei juhlavalmisteluiltaan huomannut huolitella itseään, ja olipahan hän päätynyt tekemään yhden todella eriskummallisen hätäratkaisunkin.
Kuva ei herkille!
kotimaa
12.11.2025 11:04
Kiti Kokkonen: Kiusallinen terveyshuoli piinaa – kuva ei herkille
Kiti Kokkonen kertoo kärsineensä jo pitkään terveysongelmista.
Kiti oli nimittäin omien sanojensa mukaan juuri ennen vieraiden saapumista pessyt hampaansa kulmaharjalla, jossa oli kaiken kukkuraksi ollut ripaus luomiväriä.
Ylpeys ja itku
Tyttärestään ylpeä äiti purkaa tunteneensa ylitsevuotavaa rakkautta ja ylpeyttä tätä kohtaan, ja kertoo itkeskelleensä haikeana Sofian itsenäistymistä.
– Miten ihana ihminen perheen tyttärestä on tullut, Kiti toteaa loppukaneettina.
kotimaa
11.8.2023 14:51
Kiskoi drinkkejä ja torkahti laivaan?! Kiti Kokkonen oikoo väitteitä Viron-reissustaan: ”En minä mikään absolutisti ole, mutta…”
Suosikkinäyttelijän väitetysti vauhdikas Viron-reissu tallentui Seiskan lukijoiden kännykkäkameroihin.
Lisäksi aiemmassa kohtaa tekstiä hän paljastaa pöllöilleensä kiittettävän määrän viime päivinä.
– Valvonut kolme yötä (ei peräkkäisinä öinä), Kiti täydentää ylikierroksilla käynnin aiheuttamaa oireilua käsittelevää listaansa.