Lätkähitin syntyyn on selkeä kaava, mutta levy-yhtiöt eivät pääse siihen käsiksi, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Mattias Mattila.

Avaa kuvien katselu
Leijonat leipoivat Samuellin eli Samuel Lehtikankaan (oik.) Hei Supermario -kappaleesta lätkähitin. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
13:56•Päivitetty 14:28
Suomessa on ihan oma musiikinlajinsa: lätkähitti.
Se on kotimainen biisi, joka soi ensin Suomen jääkiekkomaajoukkueen pukukopissa MM-turnauksessa. Jos joukkue voittaa kultaa, kappale kasvaa itseään isommaksi.
Tänä vuonna Leijonat leipoivat lätkähitin kappaleesta Hei Supermario, mutta palataan siihen hieman myöhemmin.
Lätkähitin moderni historia (Den glider in on esihistoriaa) ulottuu vuoteen 2011, kun Suomi voitti jääkiekossa toisen maailmanmestaruutensa. Tuolloin pelaajat olivat kuunnelleet pukukopissa Jare & VilleGalle -nimisen räppiduon kappaletta Häissä. Voiton myötä Leijonat kutsuivat kaksikon esiintymään kultajuhliin. Häissä-biisistä tuli yhdessä yössä koko kansan hitti, ja JVG oli pian Suomen isoin bändi.

Avaa kuvien katselu
JVG on ollut kultajuhlien vakiokalustoa vuodesta 2011 lähtien. Kuvassa VilleGalle esiintyy kultajuhlassa vuonna 2022. Kuva: Tomi Natri / All Over Press
Sama kuvio on toistunut myöhemmin.
Vuonna 2019 tuli taas kultaa. Pukukopissa soi Gettomasan Lössi, ja räppäri esiintyi Leijonien toiveesta kultajuhlissa. Gettomasa murtautui oman viiteryhmänsä sisältä valtavirtaan ja kasvoi isoksi artistiksi.

Avaa kuvien katselu
Gettomasa nousi Suomen albumilistan ykköseksi heti, kun Lössistä oli tullut lätkähitti. Kuva on otettu kesäkuussa 2019. MM-kultajuhlia oli juhlittu viikkoa aiemmin. Kuva: Mårten Lampén / Yle
Vuoden 2022 MM-kullan myötä vuorossa oli Ramses II ja Villieläin, joka soi ensin Leijonien pukukopissa ja kultajuhlien jälkeen kyllästymiseen asti aivan kaikkialla. Ennen lätkän MM-kisoja kukaan ei ollut kuullutkaan Ramses II -nimisestä artistista.

Avaa kuvien katselu
Ramses II esiintyi MM-kultajuhlassa 2022. Samalla syntyi Villieläin-lätkähitti. Kuva: Miikka Varila / Yle
Tänä vuonna Leijonien toiveesta kultajuhlissa esiintyi Samuell-niminen artisti. Sosiaalisessa mediassa oltiin ymmällään, kun tuntematon teekkari, Samuel Lehtikangas, alkoi laulaa Hei Supermario -biisiään. Kappaleen voi kuunnella esimerkiksi Spotifyssa tai Youtubessa.
Hieman kömpelönkuuloisessa nuorison viraalihitissä minä-kertoja muun muassa toivoo videopeleistä tutulta Supermariolta sientä, koska hänen munansa on niin pieni.
Tätäkö Leijonat todella toivoivat, moni ihmetteli. Kyllä, ja loppu on taas historiaa. Tällä kertaa saatiin hieman erilainen kiekkoanthem, eikä junaa voi pysäyttää.

Avaa kuvien katselu
Samuel Lehtikangas perui oman alansa kesätyöt, koska Hei Supermariosta tuli viraalihitti. Nyt kappaleesta tuli lisäksi lätkähitti. Kuva: Antti Haanpää / Yle
Lätkähitti on piristävä poikkeus musiikkibisneksessä. Sen syntyyn on selkeä kaava, mutta laskelmointi levy-yhtiöiden kahvihuoneissa ei tunnu auttavan.
Sen todisti nyt Arttu Wiskari, joka oli todennäköisesti tehnyt kaikkensa, jotta hiljattain julkaistusta Suomi Finland perkeleestä olisi kasvanut tämän vuoden lätkähitti. Kulisseissa on tapahtunut eilen jotain kiinnostavaa, sillä Wiskari nostettiin kultajuhlien esiintyjälistalle muita artisteja myöhemmin.
Suomi Finland perkeleessä ainekset ovat sinänsä kasassa. Jo eeppinen syntikkaintro kehystää biisin itseironiseksi ja hieman paatokselliseksi suomalaisuuden tutkiskeluksi. Ja sen Wiskari osaa.
Biisi voi jäädä elämään, mutta lätkähittiä siitä ei tullut. Leijonat määräsivät, että olemme valmiita menemään itseironiassa vielä pidemmälle.