Juontajapariskunta Tuija Pehkonen ja Eero Ettala vietti neljä kuukautta Rukalla ja pari aikoo lähteä ensi talvena pohjoiseen uudestaan.Juontajapariskunta Tuija Pehkonen ja Eero Ettala vietti neljä kuukautta Rukalla. Pari aikoo lähteä ensi talvena uudelleen pohjoiseen.Tiia Ahjotuli

Juontajapariskunta Tuija Pehkonen ja Eero Ettala viihtyi alkuvuoden Kuusamossa. Ensi talvena pohjoinen kutsuu jälleen. Lopullinen asuinpaikka pitää päättää vasta, kun esikoinen menee kouluun.

Juontajapariskunta Tuija Pehkonen ja Eero Ettala asui lastensa kanssa alkuvuoden Kuusamon Rukalla, jonka jälkeen Helsingin keskustassa asuminen on vaatinut jälleen pientä mukautumista.

”Kevät on paras aika vuodesta palata tänne. Eräät ystävät pohjoisesta laittoivat toukokuun puolessa välissä viestiä, että jos tulee ikävä takaisin, niin katsopa kuvaa pihalta, jonne tuprutti lunta”, Tuija kertoili parin saavuttua Bollinger La Grande Année 2018 -samppanjan lanseeraukseen Ravintola Demoon Helsinkiin.

Perhe vietti Rukalla neljä kuukautta tammikuusta huhtikuun loppuun. Ajankohta oli mitä parhain, ja lähtöfiilikset olivat lopulta haikeat.

”Saimme parhaat palat pohjoisen talvesta, ja sitten oli kiva palata tännekin. Elämä oli siellä paljon rauhallisempaa. Palasimme täällä heti minuuttiaikatauluun ja sykkeeseen. Pohjoisessa teimme päivällä pakolliset työt. Sen jälkeen oli vielä tunti tai kaksi aikaa Tuijalla käydä hiihtämässä ja minulla tehdä omia juttujani”, Eero kertoi.

Tuijalla ja Eerolla on vuonna 2020 ja 2023 syntyneet pojat. Lumilautailun parissa uransa tehnyt Eero kertoi parin viisivuotiaan esikoisen innostuneen nyt myös lautailusta.

”Kävimme viisi kertaa viikossa mäessä, ja nyt hän laskee siellä jo mustia rinteitä. Kovempaa kuin Tuija!”

Lue myös: Juontaja Tuija Pehkonen oppi lama-ajan lapsena, että kivat asiat eivät noin vain tipahtele eteen

Eero Ettala ja Tuija Pehkonen vievät poikansa kesällä Ruotsin-risteilylle ja Muumimaailmaan.Eero Ettala ja Tuija Pehkonen aikovat viedä poikansa kesällä ainakin Ruotsin-risteilylle ja Muumimaailmaan.

© Tiia Ahjotuli

Enemmän aikaa perheen kesken

Elämän rauhoittuminen oli yksi pohjoisessa asumisen suurista positiivisista puolista.

”Käsikirjoitin tänään juuri uutta podcast-jaksoa neljänkympin kriisistä. Tuntuu, että kun on ylittänyt pikkuvauvavaiheen, joka meilläkin oli aikamoista valvomista, vastaan tulee tiettyjä rajapyykkejä iän myötä. Sitä alkaa ensimmäistä kertaa miettiä, onko tämä sellaista elämää mitä haluaa elää”, Tuija pohti.

Hänen mielestään yhteiskuntamme on todella hektinen ja nopeatempoinen.

”Voisiko elämä olla jotakin muutakin? Rukalla tuli aika usein sellaisia hetkiä, jolloin havahduin huomaamaan, että arki voisi olla myös tällaista. Täällä on koko ajan monta rautaa tulessa. Siellä ei ollut niin paljon hälyä”, Tuija kertoi.

Pariskunta aikoo lähteä ensi talvena pohjoiseen uudestaan.

”Sen jälkeen meidän on varmasti tehtävä isompia päätöksiä, että mihin lopulta parkkeeraamme. Pojat alkavat mennä kouluun, joten päätöksiä pitää tehdä”, Eero tuumi.

Pohjoisessa perheelle riitti enemmän aikaa tehdä yhdessä asioita, mutta sitä riitti myös parisuhteelle.

”Kävimme välillä yhdessä hiihtämässä ja mäessä, mutta etenkin perheenä meillä oli enemmän aikaa. Haimme lapset tavallista aiemmin päiväkodista, jotta ehdimme tehdä asioita yhdessä”, Eero kertoi.

Lue myös Kotiliesi.fi: Hanna Kinnunen löi tuntematonta miestä laukulla – nyt he ovat rakentaneet kaksi taloa yhdessä

Kesältä perhe odottaa ainakin Ruotsin-risteilyä ja vierailua Muumimaailmassa Naantalissa.

”Olen lähdössä myös tyttöjen reissulle Ranskaan”, Tuija iloitsi.

Eero hoitaa sillä välin perheen poikia.

”Pojat alkavat olla hauskassa iässä, ja heidän kanssaan on kiva touhuta. Dynamiikka on silloin erilainen, kun paikalla on vain yksi vanhempi. Poikien kanssa on tosi kiva viettää aikaa, ja nyt selviää yksinkin.”