Settilista oli kuumaa valuuttaa yleisössä Leprousin keikan jälkeen. Ville Laine
Ville Laine koki tamperelaisen uutuusfestarin avauspäivän. Arviossa esiintyjät ja ruokatarjonta sekä katsastuksessa festarisauna. Löysikö Ankea paikkansa? Lue arvio.
Tänään 16:38
| Päivitetty tänään 17:19
Tampereen tämänvuotisen festivaalikesän aloitti uusi tulokas, Ankea-festivaali, jonka tapahtuma-alue sijaitsee Hiedanrannan tehdasaukiolla. Sijainti osoitti toimivuutensa, sillä numero 1:n ratikalla pääsi kätevästi suoraan käytännössä festivaalin porteille saakka.
Avauspäivänä perjantaina mennessäni alueelle oli heti mukava kutina luissa ja ytimissä, että päivästä ja koko festivaalista tulisi muodostumaan miellyttävä kokemus, vaikka yksikään kummankaan päivän esiintyjistä ei ollut itselle entuudestaan erityisen tuttu, lukuun ottamatta pääesiintyjiä. Mielestäni tämä on ainoastaan hyvä asia, sillä hattua voi nostaa tapahtumalle, joka ponnistaa festivaalikartalle aivan omanlaisellaan ohjelmistolla tarjoten näin takuuvarmasti erilaisen kokemuksen kuin mikään muu festivaali.
Festivaalialue oli saatu rakennettua varsin toimivaksi kahden kentän taktiikalla, joten kumpikin lavoista oli omassa rauhassaan, mutta välittömästi toistensa läheisyydessä. Alueiden väliin jäi Hiedanrannan graffititaidepuisto, johon oli sijoitettu osa ravitsemuspisteistä sekä wc-alue.
Alueen asfalttipohja ei ole se kaikkein mukavin alusta koko päivän seisoskeluun, mutta lauantain päätöspäivälle luvatun sadesään toteutuessa se osoittanee pätevyytensä, sillä ainakaan ei ole pelkoa paikan muuttumisesta liejuksi.
Harvalla festivaalilla pääsee löylyttelemään puusaunassa. Ankea-festivaalilla sekin on mahdollista. Ville Laine
Heti porttien välittömässä läheisyydessä löytyi myös festivaalien erikoisuus, sauna, sillä harvassa festivaalituoksinassa pääsee nauttimaan halutessaan löylyistä. Festivaalin saunamajurilta kysyessäni päivän jo edettyä, oliko saunojia riittänyt, niin kyllähän lauteille oli löylyttäjiä löytänyt. Itseltäni jäi tämä kuitenkin ainakin avauspäivänä kokematta, mutta ehkäpä heitän päätöspäivälle lauantaina uikkarit varmuudeksi laukkuun mukaan.
Sami ”Nahka-Sami” Silvennoinen myhäili tyytyväisyyttään hetki ennen yleisön ryntäämistä festivaalialueelle. Ville Laine
Törmäsin heti alueelle saapuessani toiseen illan pääorganisaattoreista, Tyrantti-yhtyeen Nahka-Saminakin tunnettuun Sami Silvennoiseen, joka on tapahtumajärjestäjänä jo vanha kettu. Hän kertoi, että yleisöodottama on reilut 2000 kävijää festivaalipäivää kohden. Määrään voi hänen mukaansa olla tyytyväinen, kun ottaa huomioon festivaalin marginaaleissa majailevan artistikattauksen. Samalla hän paljasti, että myös ensi vuonna festivaali tullaan järjestämään ja ensimmäiset artistijulkaisutkin ovat luvassa jo päätöspäivän alkaessa eli tänään lauantaina tämän jutun ilmestyessä.
Päivän avannen Demonic Death Judgen keikalle oli ehtinyt jo varsin mukava määrä yleisöä. Ville Laine
Päivä aloitettiin Ankea-lavalla, eli porteista katsottuna kauemmalla päälavalla, kotimaisin voimin, kun musiikkitarjonnan aloitti Kotkasta ponnistava Demonic Death Judge, jonka lähestymistapa musiikkiin viipyili stoner-henkisissä maisemissa ja oli ehkä suoraviivaisimpia koko avauspäivän tarjonnasta. Ilahduttavasti Demonic Death Judge oli myös välttänyt avausesiintyjän sudenkuopan, sillä paikalle oli saapunut jo tässä vaiheessa varsin mukavasti väkeä. Nyrkit kohosivat yhtyeen musiikin tahdissa ilmoihin hyväksyvästi ja avauksen voineekin sanoa olleen menestyksen.
Koko festivaalin ohjelman, ainakin avauspäivän perusteella, punaisena lankana voitaneen pitää progressiivisuutta, vaikka tietyllä tapaa se on ennakkoon profiloitunut metalliosaston puolelle. Tämä tarkoitti, että mitä tahansa saattoi tulla vastaa, jonka osoitti jo heti seuraava esiintyjä, Factory-lavan korkannut, Virta-yhtye. Trion lähestymistapa oli enemmän jazz-henkistä instrumentaalia, joka ei kaihtanut elektronisiakaan sävyjä. Pääosassa loisti Antti Hevosmaan trumpetti, mutta kauas eivät jääneet kitaristi Heikki Selamo ja rumpali Erik Fräkikään.
Virta onnistui vakuuttaman sekä allekirjoittaneen että yleisön esiintymisellään. Ville Laine
Virta oli itselleni aiemmin tuttu vain nimenä, mutta keikan perusteella kohosi lopulta yhdeksi koko päivän suosikeistani, eikä jäänyt varmasti viimeiseksi kokemuksekseni tämän yhtyeen keikoista. Yhtye loi mahtavan ambienssin ja oli hienoa myös nähdä, kuinka äsken viereisellä kentällä nyrkkiä takoneet katsojat keinuivat nyt nautiskellen musiikin vietävänä. Yhtyeen letkeä meininki sopi täydellisesti kesäpäivään, jonka kunniaksi aurinkokin alkoi pilkistelemään jo taivaalta aamupäivän harmauden jälkeen. Trion jäsenet olivat silmin nähden tyytyväisiä lämpimään vastaanottoonsa.
Circlen Jussi Lehtisalo löysi plektralleen säilytyspaikan Mikä Rätön otsalta. Heidät tunnetaan myös Rättö ja Lehtisalo -yhtyeestään. Ville Laine
Seuraavaksi päälavan puolella oli tarjolla annos porilaista hulluutta, hyvässä mielessä, kun vuoroon asteli Jussi Lehtisalon ja Mika Rätön johtama Circle. Circle ammentaa kokeellisuuden maailmasta, jossa suoraviivainen hard rock saattaa jo seuraavassa hetkessä vaihtua erilaisien äänien muodostamaan tajunnanvirtaan. Kolmen kitaristin voimin Circle punoi mahtavan rouheat äänivallit, joka lopulta lumosi yleisön suorastaan orgastisen transsin partaalle. Myöskään Circle ei ole itselleni tullut ennen vastaan, enkä pysty näin kertakuulemalta edes nimeämään soitettuja kappaleita. Kaikessa tapauksessa yhtyeen ilmeikäs esiintyminen vei mukanaan ja olo oli kuin puulla päähän lyöty. Circlen tulen varmasti yhyttämään lavalla myös jatkossa.
Circlen keikka päättyi eräänlaiseen ihmispyramidiin yleisön osoittaessa äänekkäästi suosiotaan. Ville Laine
Earthsiden Frank Sacramone otti keytareineen lähikosketusta yleisöön. Ville Laine
Koska kahden lavan taktiikalla mentiin, niin suoraan perään jatkoi yhdysvaltalainen Earthside, joka uppoaa johonkin lokeroon progressiivisen metallin laajassa kirjossa. Tässäkin on yhtye, joka varmasti ei näille leveysasteille olisi eksynyt ilman tällaista festivaalia, joten tietyllä tapaa ainutkertaiselta tämäkin tuntui. Keitosta johti energisellä lavaesiintymisellä koskettimien ja keytarin parissa hääräillyt Frank Sacramone. Yhtyeen live-esiintyminen vaikutti hämmentävältä, sillä kaikki laulu tuli nauhalta, mutta kotona asiaan perehtyessäni selvisi, että yhtyeellä on albumeillaan lukuisia vierailevia laulajia, joiden vokaalit sitten livetilanteessa tulevat ennakkoon äänitetyiltä tallenteilta. Ehkä hieman erikoinen ratkaisu kaikkiaan, mutta Ankea-festivaalin artisteilta voi nähtävästi odottaa mitä vain.
Ulkomaisten yhtyeiden esiinmarssia jatkoivat irlantilainen God Is an Astronaut sekä ranskalainen Slift. Ensin mainitun lähestymiskulma oli instrumentaali post-rock, kun taas jälkimmäinen nojasi vahvasti autotallirokin puolella tanakoin soundein höystettynä. Kumpikin toimitti varsin laadukkaan setin festivaalin yleisölle, joka osasi kyllä nauttia kuulemastaan ja palkita nämä, niin kuin kaikki muutkin, esiintyjät asiaankuuluvin suosionosoituksin.
Ensimmäisen festivaalipäivän ravitsemuspuoli oli hintansa väärti ainakin allekirjoittaneen mielestä. Ville Laine
Tässä vaiheessa oli aika tutustua alueen antimiin, sillä sielun lisäksi myös ruumis oli ravittava. Kaikki ruokakioskit läpi käytyäni valikoima vaikutti riittävän monipuoliselta hampurilaisista ja tacoista lähtien skandinaaviseen keittiöön. Itse kuitenkin päädyin Muusa x Hoaxin vegeannokseen, vaikka sekasyöjä olenkin.
Vaikka pohjalla oli perinteiseen festivaalityyliin ranskalaiset, niin kokonaisuus kutkutteli kyllä makuhermoja kuten kylkeen ottamani käsityöläisolutkin, joka kuului festivaalin nimikko-oluiden sarjaan. Tietysti voisi loputtomiin nillittää, oliko hintataso kohtuullinen, mutta esimerkiksi olut oli pari euroa halvempi kuin vastaava viikolla musiikkibaarissa, ja ruoka ei ollut sen kalliimpaa kuin muillakaan festivaaleilla.
Istumapaikkoja löytyi alueelta luonnostaan sekä penkkien muodossa. Syömistä olisi helpottanut, jos olisi ollut myös jokusia pöytiä reunoille sijoitettuna. Ville Laine
Lopulta kysynnän ja tarjonnan laki ratkaisee ja aikakin minä koin saaneeni rahoilleni riittävän vastineen. Muutenkin palvelut olivat sujuvia, sillä kaikki ruoka- ja anniskelupalvelut ja vessakäynnit sujuivat jouhevasti sen kummemmin jonottamatta. Tämäkin on pienfestivaalien ehdoton etu. Sellaisen kehitysehdotuksen kuitenkin esittäisin, että alueen reunoille voisi ruokapisteiden läheisyyteen sijoittaa jokusia pöytiä, jotta olisi lautasille laskutila ja sitä kautta ateriointi helpottuisi.
Näin tunnelmoi God Is an Astronautin Torsten Kinsella. Ville Laine
Ihsahnkaan ei voinut olla hymyilemättä Ankea-festivaalin loistavassa tunnelmassa. Ville Laine
Seuraavaksi oli päälavan puolella norjalaisen black metallin uranuurtajayhtyeestä Emperorista tuttu Ihsahn soolotuotannollaan. Soolotuotanto menee enemmän progressiiviseen suuntaan kuin Emperorin kirkonpolttobläkkis. Ihsahn sai aikaan jo pientä hurmosta esiintymisellään, joka kohosi lakipisteeseensä, kun Leprousin Einar Solberg vieraili lavalla laulamassa Celestial Violencen. Leproushan on toiminut aiemmin myös Ihsahnin taustayhtyeenä, joten sinänsä vierailu ei ollut kaukaa haettu, mutta nykypäivänä harvinaista herkkua, sillä tiettävästi edellisen kerran Solberg on laulanut yleisön edessä Ihsahnin riveissä lähes kymmenen vuotta sitten. Erikoisherkkua oli siis tarjolla Ankea-festivaalin yleisölle, joka totisesti osasi tätä arvostaa.
Yleisö kuunteli päivän artisteja keskittyneesti. Tämän myötä musiikki nousi Ankea-festivaalin päätähdeksi. Ville Laine
Slift tarjosi yleisölle tanakkaa autotallirokkia. Ville Laine
Ihshnin nykyinen yhtye on täysin kotoisin hänen kotikaupungistaan Telemarkista ensi kertaa urallaan, jonka Ihsahn totesi olevan tärkeää hänelle, vaikkei välttämättä yleisölle niin paljon merkitsekään. Sen kunniaksi 2020 ilmestynyt Telemark-EP olikin setissä peräti kolmen kappaleen voimin: Stridig, Nord ja Telemark. Kaikkiaan Ihsahn onnistui suorituksessaan, onnitellen myös suomalaisia siitä, että viimein tännekin on saatu oma progefestivaali.
Kælan Miklan Laufey Soffía lumosi koko festivaaliyleisön pauloihinsa. Ville Laine
Aivan eri suuntaan vei seuraavaksi islantilainen Kælan Mikla, jonka elektronisilla vivahteilla täydennetty goottimaisuus vei myyttiselle matkalle Islannin maisemiin. Naistrio laulaja Laufey Soffían johdolla loihti yleisön suorastaan hypnoosin rajamaille. Tämä toimi myös hyvänä rauhoittavana välipalana Ihsahnin ja Leprousin tykitysten välissä. Soffia liiteli pitkin lavaa ja päästi islanninkieliset lyriikat ilmoille tenhoavasti. Mielleyhtymänä tuli maannaisensa Björk, mutta voi olla toki, että kyse oli vain yhdistävästä kotimaasta. Tietynlainen samanlainen keijumaisuus huokui kuitenkin ulosannista, vaikka tyylilaji muuten hieman eri olikin.
Ihsahn sai jo yleisön hurmokseen. Ville Laine
Metallilegenda Ihsahnin vierailu Leprousin keikalla (ja toisinpäin) olivat Ankea-festivaalin avauspäivän selkeä kohokohta. Ville Laine
Norjalainen progemetallijyrä Leprous oli päivän annista ainoa jollain asteella musiikillaankin tuttu itselleni ennalta, mutta keikalla en ole onnistunut yhtyettä aiemmin todistamaan. Päällekkäisyyksien takia onnistuin välttämään myös yhtyeen keikan Tavara-asemalla tänä talvena. Tämän päiväinen keikka todisti tuolloin väliin jättämisen pahimman luokan virhearvioksi.
Keikan aloittanut Like a Sunken Ship tuoreimmalta Melodies of Atonement -albumilta otti välittömästi luulot pois yleisön seotessa lopullisesti sukkiinsa. Itse jätin niin sanotun valokuvauspitin Leprousin osalta väliin, sillä löysin ennen keikkaa eturivistä tuttuja, joiden taakse jäin keikkaa seuraamaan toiseen riviin niin sanotusti tapahtumien polttopisteeseen. Tunnelman voikin sanoa olleen katossa, tai taivaissa ulkoilmakeikalla kun kerran oltiin, käsien takoessa ilmaa milloin nyrkissä ja milloin ”hornsit” pystyssä ja hiusten hulmutessa pään heilutuksen tahdissa.
Leprous otti intensiteetillään yleisöltä luulot pois. Ville Laine
Leprousin keikka sisälsi sekä intensiivisiä että herkkiä osuuksia Einar Solbergin laulusuoritusten hallitessa tilaa. Välispiikeissä hän vitsaili muun muassa Suomesta maailman onnellisempana kansana, todeten, että näkemänsä perusteella onnellisuus lienee enemmän sisäistä, ennen kuin Leprous esitti kauniin melankolisen Alleviate-kappaleensa. ”Old School -faneille” suunnattua Forced Entrya hän puolestaan pohjusti huutoäänestyksellä lyhyen ja pitkän kappaleen välillä. Tokihan ”pitkä on aina parempi”, joten kymmenminuuttinen kappale sai villitä yleisöä.
Kun kerran Solberg vieraili aiemmin Ihsahnin keikalla, niin Ihsahn maksoi palveluksen takaisin Leprousin osuudessa, mukanaan myös aiemmin Leprousissa soittanut kitaristi Øystein Landsverk. Niinpä seurannut Contaminate Me soitettiin tanakasti jyräten peräti neljän kitaristin voimin. Tämä olikin koko ensimmäisen Ankea-päivän ehdoton kohokohta.
Leprousin jälkeen kakkoslavalla illan päätti vielä yhdysvaltalainen This Will Destroy You, jonka instrumentaali post-rock johdatteli yleisön illan päätökseen. Ilahduttavasti yleisö jäi myös amerikkalaisyhtyettä seuraamaan, vaikka päivän varsinainen pääesiintyjä edellinen Leprous olikin. Kaiken kaikkiaan onkin todettava, että yleisö kiitettävästi vaelsi lavalta toiselle musiikin mukaan, eikä kenenkään tarvinnut soittaa vajaalukuiselle yleisölle. Se on myös huomionarvoista, että yleisö oli selvästi paikalla nimenomaan musiikin vuoksi, eivätkä tätä päässeet häiritsemään oheistoiminnot, kuten esimerkiksi isommilla festivaaleilla usein tapahtuu. Tunnelma oli välillä suorastaan harras, ihmisten keskittyessä musiikilliseen antiin. Tuli mieleen ajatus proge-, vaihtoehto- ja metalliväen versiosta Pori Jazzeista, jossa mennään musiikki, ei nimet, edellä. Tai ainakin näin on ollut ennen vanhaan, nykyäänhän tilanne Pori Jazzien suhteen ei enää välttämättä ole ihan näin.
Eturivissä (ja muuallakin) hiukset halkoivat ilmaa Leprousin Einar Solbergin johtaessa tilaisuutta. Ville Laine
Ankea-festivaali oli ensimmäisen päivän perusteella kaikkea muuta kuin ankea eli nimensä veroinen se ei siinä mielessä ollut. Sitä vastoin festivaalin avauspäivä tarjosi monin tavoin hyvällä tavalla haastavan musiikillisen matkan, joka toi useita uusia artisteja seurattavaksi, joihin ei muuten välttämättä olisi koskaan tullut törmättyä. Jonkunlaisen vuoden kulttuuriteko palkinnon ovat siis mielestäni ansainneet Silvennoinen ja festivaalin toinen pääorganisaattori Marko Nikula. Ainakin allekirjoittanut on ensi vuonna varma osallistuja seuraavallekin Ankea-festivaalille.
Leprous ei jättänyt suorituksellaan epäselvyyttä päivän pääesiintyjästä. Ville Laine
Sitä ennen on kuitenkin vielä tänään vuorossa festivaalin päätöspäivä, jonka päätähtenä on koko festivaalin pääesiintyjä Katatonia tiettävästi ainoalla The Great Cold Distance -albumin 20-vuotisjuhlakeikallaan. Erikoisherkkua on siis lauantaillekin luvassa. Vaikka ankeutta lisännee sääennustuksen uhkailemat sateet, kannattaa Hiedanrantaan ehdottomasti suunnata myös tänään. Lämmitellä voi tarvittaessa vaikkapa mainitussa saunassa ja kuten Virta-yhtyeen Hevosmaakin totesi: ” Sateessa se vasta fiilistä on ja elämä tuntuu elämältä.” Suomen kesä = varustautumiskysymys eli sadetakkia niskaan ja ankeilemaan.
Ankea-festivaali, Hiedanranta, perjantaina 5.6.2026