ATTE KAJOVA

Näyttävän wellness-parin kuopus Milena täyttää vuoden.

Fitnessvaikuttajat ja hänen valmentajamiehensä viettävät viimeisiä päiviä vauvavuottaan. Näin ainakin tällä haavaa.

Ilona kertoi yllätysvauvasta reilut kaksi vuotta sitten

Parin Milena-kuopus täyttää ensi viikolla yhden vuoden, ja silloin ainakin terminologiassa yksi yö muuttaa vauvan maagisesti taaperoksi.

Mikko julkaisi Milenan viimeisistä vauvahetkistä peräti 20 kuvan kokoisen kuvakarusellin Instagram-tilillään suoraan Espanjan auringosta. Hän kutsuu otoksia toukokuun photo dumpiksi.

– Kuten kuvista näkee, meidän lemppariaktiviteetteja on ollut: Uiminen. Nukkuminen, Mikko kirjoittaa.

Aurinkorannikolla Mijasissa hän myös miettii, että Suomeen päästessä pitää viritellä kotona uimapaikat kuntoon, jotta lasten kanssa voidaan jatkaa pulikointitouhua.

Mikä otoksista vauvatauluksi?

Kahdenkymmenen kuvan joukossa on, Kuten Mikko toteaakin paljon polskimista vedessä sekä pötköttelyä isän vieressä. 

Niiden välissä on kuitenkin myös pitkä sarja Milena-otoksia, joissa hän tekee töitä läppärillä, konttailee, käy potalla, ihmettelee kuvaavaa isäänsä sekä istuu eri asteisissa suojissa veden äärellä esimerkiksi rantatuolilla.

Mikko kysyykin, mikä olisi sopivin kuva teetettäväksi huoneentauluksi. Ilona-Äidillä on vastaus valmiina.

– 8. kuva paras. Äidin aamutossut on potalla istuessa must have -varuste, Ilona kirjoittaa.

Kommenteissa kovaa kannatusta saa myös kuva 2, jossa isä on altaassa rintaansa myöten ja on nostanut suu auki nauravan Milenan käsissään ylös.

Milenalla on yllään pieni, vaaleanpunainen yksiosainen uima-asu, vaippapöksyt, myös niskan peittävä lippis ja aurinkolasit.

Surullisesti pari menetti esikoispoikansa vuonna 2024 päivän ikäisenä.

Milenan vauvavuosi ei ole jäämässä parin viimeiseksi, sillä Ilona on parhaillaan raskaana. Uuden pienokaisen laskettu aika on elokuussa.