Lähteiden mukaan Quentin Tarantino on aloittanut uransa viimeisen elokuvansa suunnittelun alusta.
AOP
Ohjaajan mukaan Hollywood on tuottanut viime vuosina pelkkää kuraa.
ei ole ikinä pelännyt kertoa suoraa mielipidettään uusista elokuvista ja niiden tekijöistä. Myös Pulp Fiction -ohjaajan maku on tunnetusti valtavirran mieltymyksiä kumartelematon.
Brittiläisen Sight & Sound -lehden tuoreessa haastattelussa Quentin lataa täyslaidallisen Hollywoodista ja nykyelokuvan tilasta.
– Rakastin käydä elokuvissa. Nykyään käsite siitä, mikä on elokuva, herättää minussa kuitenkin enemmän halveksuntaa kuin anteliaisuutta. Olen nähnyt viime vuosina muutamia elokuvia, joista olen pitänyt, mutta ei mitään, mikä olisi todella pitänyt otteessaan ja muistuttanut, miksi rakastuin elokuvaan kaikista taidemuodoista. Nykyään luen mieluummin kirjan, Quentin laukoo.
Skandaali Hollywoodissa
katso
11.2. 11:15
Skandaali Hollywoodissa: Hämmentävää tietoa Quentin Tarantinosta
Tarantinon käytös Cliff Booth -leffan kuvauksissa ihmetyttää.
Hän toteaa Hollywoodissa tehtyjen nykyelokuvien olevan täynnä epäuskottavuuksia, yleisön mielistelyä, pieleen valittuja näyttelijöitä ja yksinkertaisesti ”tyhmää paskaa”.
– Nämä viat torpedoivat jokaisen uuden elokuvan, joka tulee siitä mauttomasta makkaratehtaasta, joka kutsui itseään aimmin Hollywoodiksi, kulttiohjaaja täräyttää.
Quentin nimeää muutamia elokuvia, joista hän on pitänyt viime vuosina. Niitä ovat muun muassa musikaalidraama West Side Story sekä lännensaagan ensimmäiset osat Horizon: An American Saga — Chapter 1 & 2.
Netflixin katsotuin elokuva
katso
20.1. 11:15
Tällainen on Netflixin katsotuin elokuva – pääosassa suomalaissukuinen Hollywood-tähti
The Rip on nyt katsottavissa Netflixissä.
Ben Affleck ja Matt Damon elokuvassa The Rip.
Netflix
Uusi suosikki löytyy Netflixistä
On myös yksi elokuva, jota Tarantino ylistää haastattelussa ja sanoo sen olevan parasta, mitä hän on nähnyt vuosiin. Yllättäen kyseessä on Netflix-elokuva, jota ei julkaistu lainkaan teattereissa, vaikka Tarantino tunnetaankin valkokangaskokemuksen vankkumattomana kannattajana.
– On yksi uusi elokuva, joka piti minua otteessaan koko keston ajan: The Rip, jonka pääosissa on dynaaminen kaksikko ja . Elokuva on jännittävä poliisitrilleri, joka onnistuu yllättävän tarinansa kertomisessa todella nokkelasti. Koko paketti toimi minulle: Carnahanin ohjaus, loistava näyttelijäkaarti ja elokuvan ulkoasu kuvaaja ansiosta. Mutta tämän loistavan kokonaisuuden todellinen voimanpesä on Carnahanin ja sensaatiomainen käsikirjoitus.
Kill Bill julkaistaan leikkaamattomana
katso
13.2. 10:15
Kill Bill julkaistaan ensi kertaa leikkaamattomana – näin uusi versio eroaa aiemmista
Kill Bill: The Whole Bloody Affair saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 1. maaliskuuta.
Quentin jatkaa hehkutusta toteamalla, ettei ole nähnyt hyvää poliisitrilleriä vuosikausiin. Kyseessä on genre, jota Tarantino tunnetusti rakastaa. Hän on nimennyt aiemmin muun muassa Bullittin ja Likaisen Harryn kaikkien aikojen lempielokuviensa joukkoon.
Carnahan myös tunnetaan poliisitrillerin taitajana, sillä hän on tehnyt jo aiemmin kaksi erinomaista genreleffaa Narc ja Copshop.
– Oli kulunut niin kauan, kun olin nähnyt todella tyydyttävän poliisileffan, että olin melkein unohtanut, miltä se tuntuu. The RIP ei ainoastaan herätä tuota tunnetta, se on yksi lajityyppinsä parhaista esimerkeistä.
elokuvat
katso
5.11.2021 09:43
Elokuva-arvostelu: Copshop on liki täydellistä genreviihdettä
The Rip on katsottavissa yksinoikeudella Netflixissä.