Tavalliseen rauhalliseen ja kiireettömään sävyynsä Vo Dieu Thanh johdattaa lukijan pohtimaan tätä elämää, tapaamaan ”hyviä ihmisiä”, katsomaan ylös Tuong-vuorelle – elävälle todistajalle järkyttävästä Ba Chucin verilöylystä yli 40 vuotta sitten – ja alas Thầy Quơn -joelle, joelle, joka ”muistuttaa kymmenentuhannen jalan mittaista lohikäärmettä” ja kantaa sivilisaation valoa U Minhin alueelle. Minne tahansa hän meneekin, se on hyvien ihmisten alue. Vaikka nämä ihmiset ovat eläneet läpi sotarikoksista tehtyjen kummittelevien muistojen, joiden he luulivat koskaan unohtavansa, he silti päättävät unohtaa voidakseen elää täysillä tässä elämässä: ”Muistoissa viipyneet kyyneleet ovat kuivuneet kuin kaikki jäljet olisivat kadonneet.”
Hyveelliset ihmiset ja ”aito asketismi”
Siellä missä on todellisia hengellisyyden harjoittajia, pahat maat muuttuvat hyviksi. Esimerkiksi Ba Chúc, Pol Pot-Ieng Saryn hallinnon aikoinaan tekemien hirvittävien sotarikkojen maa, on nyt ”ei asuinpaikka, vaan paikka mielen ja kehon kehittämiseen”. Siellä Hai Phận, joka menetti kuusi lasta verilöylyssä, käy nyt päivittäin vuoren juurella lakaisemassa lehtiä ja rukoilemassa rauhaa kaikille. Siellä ihmiset, kuten moottoripyörätaksikuski ja rakennustyöläinen, ovat unohtaneet vihansa ja omaksuneet hengellisen harjoituksen, koska he uskovat, että ”elämä kuoleman jälkeen on ääretön” ( The Wild Harvest Season ). Nämä harjoittajat, omantunnon ohjaamina, viljelevät tuonpuoleista ja tasapainoa ihmiskunnan, taivaan ja maan välillä. He eivät ole pyhimyksiä. He ovat ihmisiä, jotka ovat viettäneet suurimman osan elämästään sodassa, sekasorrossa ja loputtomassa kärsimyksessä, ja siksi he valitsevat viisaimman tavan elää tässä maailmassa: sovinnon menneisyyden kanssa ja itsensä kehittämisen ja hengellisen harjoituksen elämän syvien haavojen parantamiseksi.
Esseekokoelma ” Kukkaset joenrannoilla”
Kuva: Tre-kustantamo
Saatat myös pitää tästä
LUONTO – UNOHDETTU VIISAUS
Kirjailija Vo Dieu Thanhin mielestä luonto on suurin kaikista hengellisistä harjoittajista. Luonto on armollinen, kuin hiljaa elävät lierot, jotka puhuvat rehellisintä kieltä. ”Kun lieroa tallataan toistuvasti, se vain kiemurtelee. Kiemurtelut ovat hiljaisia. Ei kaipauksesta, ei koston lupauksista.” Kukaan ei kuule lieron ääntä, mutta silti se on miljoonien vuosien ajan uskollisesti täyttänyt tehtävänsä ennustaa maan terveyttä. Voidaanko lieroja – pieniä, haavoittuvia olentoja, jotka suojelevat hiljaa ihmiskuntaa – pitää myös ”hengellisinä harjoittajina”? ( Hiukseni ironiaa näissä sydämellisissä kirjeissä ).
Vasta kun ihmiset pääsevät irti kaikista haluista, he voivat todella nähdä hyväntahtoisen Äiti Luonnon rajattoman myötätunnon.
Kuinka voi elää kuin erakkoetana, ”syöden vain keittiön takan nokea ja pysyen silti pulleana ja hellänä”? Ehkä ihmiskunnan on aika lähteä hengelliselle muuttomatkalle: ”Pidä itseäsi kuolleena, astunut toiseen elämään. Mitä merkitystä sitten on ylistyksellä ja kritiikillä?” ( Muuttomatkat ). Onko ihmisidentiteetti edelleen liian keskittynyt kiintymyksen tunteeseen? On ihmiskunnan aika tarkastella syvällisesti luontoa, oppia sen luonnonkauneudesta ja kehittää itsekuria. Katsoessa itsepäistä alkuperäismehiläistä, joka lentää pitkiä matkoja löytääkseen mettä melaleuca-kukista, ymmärtää, miksi ihmiset aina palaavat etsimään tuttua paikkaa. Koska se on ankkuri, turvapaikka, lohdun lähde pitkän matkan jälkeen.
Maaseudulla asuvat ihmiset takertuvat myös ”itsepäisesti” eloisiin keltaisiin kehäkukan kukkiin, jotka kukkivat joka Tet (kinakaavauusivuosi). ”Näyttää siltä, että suitsukkeen savuun yhdistettynä mikään tuoksu ei herätä lämpimämpää ja nostalgisempaa tunnetta kuin kehäkukkien tuoksu.”
Vo Dieu Thanh kertoi kerran uskoutuneena, että hän pystyi kirjoittamaan vasta matkustettuaan, vierailtuaan, kosketettuaan ja elettyään jokaisen hetken mukana, todellisten ihmisten ja tapahtumien keskellä, jotka avautuivat hänen silmiensä edessä. Tämän kirjan 21 esseetä ovat hänen matkojensa jälkeen keräämänsä tekstit. Matkoja luonnon saattelemana. Luonnon viisaus auttoi häntä avaamaan syvemmän näkökulman elämään, syvemmän ymmärryksen ihmisen olemassaolon syystä.
Se on edelleen hän, harkitulla ja pikkutarkalla kirjoitustyylillään, joka punnitsee huolellisesti jokaisen sanan sopimaan täydellisesti yhteen sydämellisten pohdintojensa kanssa kokemuksistaan, tapaamistaan ihmisistä ja kaikesta kokemastaan.
Vuonna 1975 syntynyt Vo Dieu Thanh työskentelee tällä hetkellä alakoulun kuvataideopettajana An Giangissa . Lukemattomien polkujen keskeltä Vo Dieu Thanh valitsi ainutlaatuisen ja haastavan polun saavuttaakseen kirjalliset tavoitteensa: kirjoittaa sodasta ja sen jälkimainingeista. Teosten * Luoti joka osui taivaaseen*, *Tuhannen mailin surun* ja *Paluu sodan vainoamalta muistojen planeetalta* jälkeen hän jatkaa vuoropuhelua sodan elävien todistajien kanssa, mutta uudesta näkökulmasta. Valitsemalla ”katsoa syvälle ihmiskunnan juuriin” hänelle on avautunut uusi valoisa polku.
Saatat myös pitää tästä
Lähde: https://thanhnien.vn/thien-nhien-bac-chan-tu-muon-doi-minh-triet-185250725220853378.htm