Vuoteen 2025 saakka Jess and the Ancient Ones -yhtyeen keulahahmona toiminut Jasmin Lempinen julkaisee syksyllä Jess by the Lake -sooloprojektinsa toisen pitkäsoiton. Svart Recordsin kautta julkaistava levy kantaa nimeä Human ja se näkee päivänvalon 11. syyskuuta.

”Tämä levy on analoginen vastaisku ja bändisoiton ylistys. Se on kannanotto kaikkea sitä vastaan mitä nyky-yhteiskunta tuntuu suoltavan joka tuutista: kysymättä nieltäväksi tarkoitettua kertakäyttötavaraa, sielutonta, muovista, aivotonta paskaa”, Lempinen kertoo.

”Albumi on loppuun asti mietitty taideteos ja kunnianosoitus sen tekijöitä sekä sen kuulijoita kohtaan. Sitä tehdessämme olemme pyrkineet parhaaseen mahdolliseen taiteelliseen suoritukseen ja äänenlaatuun, mihin siinä hetkessä olemme kyenneet. Ja siinä hetkessä olemmekin todella eläneet ja kanavoineet siihen kaiken energiamme, jonka toivomme tavoittavan myös kuulijat. Se kumartaa häpeilemättä menneisyyteen, rock-musiikin perinteiden suuntaan.”

Ihmiskohtaloista ja ihmisenä olemisesta kertovan Human-albumin ensimmäisenä singlenä on nyt julkaistu kappale Jaleihou, joka edustaa leyn räjähtävintä energiaa. Alta voit katsoa kappaleen kylkeen tehdyn videon.

Youtube video

Lue myös: Tilaa Infernon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa raskaan musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.


Nyt saatiin lisätietoa Vappu Pimiän korvaajasta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan

Como.fi


Aki Manninen kertoo podcastissa pettäneensä yli 10 vuotta ja peitelleensä erikoisella tavalla

Como.fi


Jorma Uotinen teki hattutempun ja käveli kassan kautta – jäätävä rahasumma

Como.fi


Rohkea ja esimerkillinen Ankea Festival – Infernon kattava reportaasi ensimmäistä kertaa järjestetyn tapahtuman tunnelmista


”Vaikka musiikki on elämämme, sinun täytyy kunnioittaa itseäsi myös ihmisenä” – Alissa White-Gluz kertoo, mitä aika Arch Enemyn riveissä opetti


Inferno Ankea Festivalissa – katso massiivinen kuvagalleria


Yleisökuvagalleria Ankea Festivalista – bongaatko joukosta itsesi tai tuttuja?