Vinski Virtanen
Ice Cage saisi hallin myytyä täyteen myös ilman, että se aiheuttaisi toistuvasti mainehaittaa suomalaiselle kamppailu-urheilulle, kirjoittaa Turusta Vinski Virtanen.
Tänään klo 14:11
Max Hynninen on Ice Cagen puuhamies. Atte Kajova
Suomi tarvitsisi lisää Eva Wahlströmejä.
Siis sellaisia kamppailu-urheilun parissa pitkään olleita ihmisiä, jotka uskaltaisivat sanoa julkisesti, mikä on oikein ja mikä väärin.
Wahlström kommentoi hiljattain sosiaalisen median päivityksessään ja Ylilyönti-podcastissa, että kamppailu-urheilija on toisia kunnioittava ja muita puolustava herrasmies tai -nainen eikä moukka.
Viime aikoina kamppailu-urheilukentän viesti on ollut, että moukkia löytyy piireistä enemmän.
Asia ei tietenkään ole näin, mutta tämä porukka meuhkaa juuri nyt äänekkäimmin, ja siksi yleisölle välittyy kuva, että näin todella on.
Lauantain Ice Cage 5 -tapahtumassa on lukuisia hienoja urheilijoita, jotka ovat panneet kaiken peliin kehittääkseen itseään kamppailijoina. Häkkiin kapuaminen on osoitus rohkeudesta ja ennen kaikkea sitoutumisesta siihen, että vaikka voi käydä pahasti, pohjatyö on tehty ja kamppailija voi olla sinut lopputuloksen kanssa.
Näillä itsensä tuntevilla kamppailijoilla on kurinalaisuutta kantaa itseään arvokkaasti myös häkin ulkopuolella.
Valitettavasti tapahtumassa on myös niitä, joille tämä ei tunnu olevan itseisarvo. Iltalehti kertoi tuoreessa jutussa Ice Cage -osallistujien rikostaustoista.
Ice Cage on juuri sen näköinen kuin sen ottelijat ovat.
Aggressiota, moraalittomuuksia tai uhkailua ei suitsita mitenkään. Yleensä, kun kohua syntyy, järjestäjätaho on vaiti tai väittää olevansa yllättynyt, vaikka juuri organisaation itsensä pitäisi tietää, keitä se häkkiinsä päästää.
Joni ”Stagala” Takalan ja Mika ”Immu” Ilménin kohtaaminen Ice Cagessa oli urheilun irvikuva. Atte Kajova
Ice Cage vetoaa nuorisoon. Promootio on esimerkiksi löytänyt alaikäisiä kiinnostavia somehahmoja ja se on osannut rakentaa tarinoita ottelijoidensa ympärille.
Show’ssa ei ole mitään väärää, jos se tehdään hyvän maun mukaisesti. Urheilijat toimivat esikuvina, mutta nyt Ice Cagea fanittavat lapset ja teinit saavat vääränlaisen käsityksen siitä, millaista on olla kamppailu-urheilija tai ylipäänsä kunnollinen ihminen.
Kuinka kauan kamppailupiireissä jaksetaan katsella tällaista? Ennen pitkää tällä sirkuksella saadaan aikaan lähinnä tulehtuneita välejä ja toki ajoittaisia isoja tilipusseja muutamille ottelijoille.
Lauantain Ice Cagessa nähdään esimerkiksi potku- ja thainyrkkeilyn Suomen mestari Abdi Khalif, joka kamppailee parikymppistä ja lupaavaa Antti Laurosta vastaan.
Turun oma poika Olli Santalahti on jo pitkään otellut Euroopan huipputason nimiä vastaan kansainvälisiä näyttämöitä myöten. Hän pani show’n pystyyn edellisessä Ice Cagessa, ei häkin ulkopuolella.
Olli Santalahti (vas.) on vapaaottelun kokenut huippuammattilainen. AOP
Lauantaina Gatorade Centerissä on mukana myös Timo-Juhani “Tipi” Hirvikangas, joka on arvostettu pitkän linjan pioneeri.
Maininnan ansaitsee esimerkiksi myös lukuisia mestaruuksia napanneen Niko Korventauksen ja Albert Thiangdeen SM-finaaliuusinta potkunyrkkeilyssä.
Suuri yleisö ei tiedä näistä otteluista mitään, kun Ice Cagen markkinoinnin keihäänkärkinä käytetään heidän sijaansa ex-rikollisia tai julkisovinisteja.
Vapaaottelijat Theo Kolehmainen ja Makwan Amirkhani kohtaavat lauantaina myös urheilullisesti mielekkäässä ottelussa. Keskustelu ennen ottelua on keskittynyt aivan muihin teemoihin. Jaakko Dahlbacka
Kyseenalaisille hahmoillekin voi löytyä paikkansa, jos tehdään selväksi, että menneisyydestä on opittava, vääriä tekoja kaduttava ja että järjestävällä organisaatiolla on selvät arvot ja toimintasäännöt, joista ei tingitä.
Nyt Ice Cage näyttää olevan keskenkasvuisten leikkikenttä.
Lapset tuntuvat kaipaavan lisää Eva Wahlströmin kaltaisten suomalaisen kamppailun uranuurtajien äidillisiä ja isällisiä viestejä.
Seuraavaksi olisi kasvettava aikuiseksi.